Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja SUPER 4 - Myrskyvaroitus

Tällä kertaa toivearvostelussa Aku Ankan Supertaskurkirjan neljäs osa, ja toivearvostelijakin saatiin ääneen, eli annetaanpa pidemmittä puheitta Ville Tantun kertoa mietteensä:

Kiva huomata, että supertaskari jaksaa sittenkin porskuttaa. Inducksia selaillessani huomasin, että Supereita on tulossa tänäkin vuonna. Mistään muualta en ole tietoa löytänyt, mutta tämä valveutuneiden fanien ylläpitämä maailman laajuinen Disney-sarjakuvan tietokanta ei tähänkään mennessä juuri luottamustani ole pettänyt, joten voinen uskoa Supereiden tosiaan jatkuvan. Koska seuraava numero julkaistaan jälleen mitä ilmeisimmin vasta kesällä niin palataan sitä odotellessa muistelemaan mitä edellinen – vieläkin lehtipisteistä löytyvä – numero pitikään sisällään. 

Heshukka vastailee lukijoiden kysymyksiin tälläkin kertaa

Aku Ankan taskukirja SUPER 4–Myrskyvaroitus (2015) kantaa samaa nimeä kuin saman vuoden heinäkuun taskari numero 429. Nimivalinta olisi voinut olla mielikuvituksellisempikin. Ehkä kyseessä on kuitenkin sama ilmiö kuin nämä kahteen kertaan lyhyen ajan sisään julkaistavat tarinat Roope-sedässä ja taskarissa. No, tämä kuitenkin on ihan anteeksiannettavaa kun kyse on kuitenkin eri julkaisusarjasta. Kirja sisältää nyt enemmän nelirivisiä klassikoita kuin pari edellistä numeroa, mikä on hyvä, koska kirjan suurempi koko niiden julkaisemisen mahdollistaa niin olisi haaskausta olla hyödyntämättä asiaa. 

Tekijöiksi on valikoitunut huippunimiä kuten Romano Scarpa, Massimo De Vita ja Luciano Bottaro. Viimeisimmältä näemme vihdoinkin Zantafin ensiesiintymisen suomeksi. Hyvä asia on myös se, että kirjassa on vain yksi ns perustaskariformaattiin sopiva 3-riviä sivulla tarina. Kyseessä on Guido Martinan kirjoittama TaikisKlassikko mikä sopii mainiosti tällaiseen selvään Taikaviitta-taskariin. Onhan Martina kuitenkin kansikuvapoikahahmon luoja. 

Ensimmäistä osaa lukuunottamatta kaikki tähän mennessä julkaistut Mikin Anderville-tarinat päättyvät samalla tavalla

Totuttuun tapaan tapaamme myös Heshukan vastailemassa lukijoiden lähettämiin kysymyksiin minkä jälkeen pääsemme seuraamaan Heshukan maailman sivuhahmojen edesottamuksia. Erityisesti Lorenzo Pastrovicchion piirrokset tarinassa ”Painajaismainen päivä” ovat mukavan kauhuntuntuisia. Mikki Hiiri jatkaa rikosten selvittämistä Andervillessä. Tarinasarja jaksaa yhä kiinnostaa vaikka kaavamaisen lopun tilalle elokuvateatterissa voisi jo keksiä jtn uutta. Jos unohdamme sen niin Tito Faraci kyllä vastaa odouksia tälläkin kertaa, mutta omaan mieleeni Claudio Sciarronen piirrokset ovat edelleenkin turhan neutraaleja eivätkä herätä sen kummemin ilahtumisen kuin pettymisen tunteitakaan. Tämä on vähän sääli sillä kirjan toinenkin pitkä tarina 70 sivuinen Taikaviitta 2000 jatkumoon sisältyvä ”Kylmä Aurinko” on myös Sciarronen käsialaa. Onneksi sekä Andervillen, että modernisoidun Taikaviitan maailmat ovat sen verran mielenkiintoisia, että tarinoista nauttiminen ei ole piirroksista huolimatta vaikeaa. 

Alessandro Sisti on kynäillyt molemmat Taikaviitta 2000 tarinat ja ne ovat yhtä kiinnostavia ja mukaansa tempaavia kuin sarjan edellisetkin osat. Juonen ollessa vieläkin kohtalaisen alkuasetelmissa uusia hahmoja marssitetaan näyttämölle tämän tästä ja Everet Ducklairiinkin pääsemme tutustumaan ensikertaa ihan henkilöhahmona ainaisten viittausten sijaan. Taikaviitta 2000nnen maailma tuntuu muutenkin yllättävän modernilta vielä tänäkin päivänä vaikka sarjan tarinat on luotu ennen vuosituhannen vaihdetta. 

Ensimmäiset kaksi supertaskaria sisälsi monipuolisesti tarinasarjoja. Mukana oli pari sellaistakin mitä tässä numerossa ei ole ollenkaan. Pikku-Aku ja Ultrasankarit loistavat poissaolooaan. Pikku-Akua nyt näkee silloin tällöin Roope-sedässä ja Teemataskareissakin, mutta Ultrasankarit sarjaa ei enää. Ei sitä toki olekaan jäljellä montaa osaa, mutta toivottavasti saagaa ei olla kokonaan unohdettu sillä se sopisi SuperTaskariin mitä mainioimmin. 

Taikaviitta tapaa viimeinkin paljon puhutun Everett Ducklairin

Kirjan julkaisutahti on myös edelleen piinallisen hidas eikä kaksi numeroa vuodessa tunnu riittävältä kun varsinkin jatkuvajuonisia lukiessa saa tämän tästä palata edellisten osien pariin tarkistamaan mitä nyt oiken onkaan tapahtunut.