Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 433

Marraskuun valomerkki koitti jo alkuviikosta, mutta Valomerkki-nimeä kantava marraskuun Taskari ansaitsee toki vielä ruodintansa. Corrado Mastantuonon piirtämässä kannessa pääosaan pääsevät Karhukoplan konnat, jotka muuten opuksessa melkoiseen statistin rooliin jäävät. Nimihahmoiksi heidät toki korotetaan kahdessa Giuseppe Sansonen yksisivuisessa, Täysvarustuksessa ja Kiitollisuudenvelassa, mutta ne ovat rutiininomaisia suorituksia. 

Kopla esiintyy myös johtosarjassa, Carlo Panaron ja Graziano Barbaron Salasanasekoittimessa. Juoneen on kehitetty lupaava viritelmä, mutta siitä ei selvästikään oteta kaikkea irti. Tarina päätyy arvattavalle polulle. Vihoviimeiset ruudut saattavat hymyilyttää, mutta eivät ne mitään pelasta. Fabio Michelinin ja Luciano Gatton Super€uroissa koplalaisia marssitetaan myös esiin. Valitettavasti kaava toistuu tässäkin yhteydessä. Ihan hieno tarinan idea vesittyy, kun sarjassa vain jankataan samaa sivusta toiseen. Loppukin on pettymys. 

Carlo Panaron ja Paolo De Lorenzin tavanomaisen yksisivuisen Luksusauton jälkeen löytyy mielenkiintoisesti kirjan sisään sijoitettu sarja. Päässäni Asuu Muukalainen! on PAM-tarinasarjaan kuuluva osa, kuten nimestä voi päätellä. Se löytyy Taskarista kirjan kolmantena tarinana ja toisena pitkänä sellaisena. Yleensä PAM-seikkailut ovat löytyneet joko johtosarjan tai kirjan viimeisen tarinan paikalta, mutta nyt on menetelty toisin. Tarina on kuitenkin tunnelmaltaan sellainen, että se olisi sopinut paremmin perinteisen sisällysluettelon mukaiseen järjestykseen. 

Flemming Andersen on tuttu nimi PAM-sarjan piirtäjänä, mutta ensimmäistä kertaa käsikirjoittajana on Lars Jensenin sijasta Byron Erickson. Erickson on ottanut suuret saappaat täytettäväkseen, mutta onnistuu siinä hyvin. PAM-sarjoille ominaisesta tyylistä ja tunnelmasta ei ole tingitty. Hieman pistemenetyksiä tulee siitä, että sarjan uhkakuvat laimennetaan turhan nopeasti, kun siihen vaiheeseen juonessa päästään.

Suuria saappaita ovat täyttämässä myös Vito Stabile ja Stefano Intini, jotka ovat laatineet Taikaviitta-aiheisen monivalintasarjan Sankarin monta tietä. Sellaisia on toki nähty ennenkin, mutta erikoisen jutusta tekee se, että juoni pyörii Taikaviitan ensiesiintymisen ympärillä. Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin klassikkoon Akun hahmonvaihdos vuodelta 1969 (mm. AATK 41) viittaillaan ahkerasti, mutta ei sille mitään lisäarvoa tällä tavoin tuoda. Sarjan vaihtoehdot eivät ole kovin lennokkaita. Parhaimmillaan tätä voi pitää Ankasta irrotettuna oppituntina siitä, kuinka pienetkin asiat voivat vaikuttaa elämänkulkuun dramaattisellakin tavalla. 

Ruusulinnan omistuskirjojen kaltaisten tärkeiden papereiden pyörittelyä ilmenee myös Arkkitehtonisissa arvoissa. Käsikirjoittajien Tito Faracin ja Giorgio Salatin sekä piirtäjä Roberto Vianin joukko muodostaa nimekkään ja ansiokkaan kokoonpanon, joilta voi yhdessä odottaa paljon. Odotuksille saadaan vastinetta tässä suorastaan tragikoomisessa velmuilussa, jossa Aku tuntuu kerrankin olevan pääsemässä rahoiksi samalla onnistuen puijaamaan Roopea. Tarina on tämän Taskarin paras. 

Roberto Vianin kynänjälkeä saadaan ihastella myös hiiriuniversumin puolelta, joskaan ei sieltä tavanomaisimmasta päästä. Kirjan ainoassa hiiriuniversumin sarjassa Mikki Montana käsikirjoittaja Stefano Ambrosio on lähettänyt siimahännän ja liudan muita tuttuja 1800-luvun Yhdysvaltoihin keskelle rosvojoukkoja, intiaaneja, Villiä länttä ja sisällissodankin kaikuja. Toimituskunnalle on annettava kiitoksia nokkelista, historiallisista nimiväännöksistä. Itse juoni tallaa sen verran tuttuja reittejä, että suurempaan juhlaan ei ole aihetta. 

Loput kaksi sarjaa, Alberto Savinin ja Andrea Luccin Pelle-juttu Kilpakumppani menneisyydestä ja Rodolfo Ciminon ja Luciano Milanon perinteikäs aarrejahti Todellinen viisasten kivi eivät enää perustuksia hätkäytä. Ensimmäisen loppuratkaisu sisältää kylläkin innovatiivisuutta, josta on aina kiittäminen ja jälkimmäisessä mukavaa on nimenomaan Ciminon sarjoissa ennenkin tavatun Roopen robottipalvelijan Makkosen esiintyminen. 

Valomerkille ei ole syytä näyttää valomerkkiä. Kyseessä on sujuva kokonaisuus, vaikka monen tarinan kohdalla päädytäänkin yllätyksettömiin ja siitä syystä paikoin jopa puuduttaviin ratkaisuihin. Joulukuussa eli jo tässä kuussa päätetään vuosi 400-sivuiseen opukseen, jonka Taikaviitta-aiheinen kansi on ainakin mielenkiintoa herättävä. Sitä herkkupalaa ei odotetakaan enää pitkään!