Jatkosarjojen kesä ohi – mitä jatkossa?

Jo pieneksi perinteeksi Aku Ankassa muodostunut jatkosarjojen kesä on päättynyt. Ensimmäiset jatkosarjojen kesät oli omistettu Carl Barksille ja Don Rosalle, mutta nykyisin julkaistuksi tulee sekalainen joukko jatkiksia. Tänä kesänä vuoronsa saivat Paul Halasin ja Miguelin Voista työtä, Freddy Miltonin Kaamea aivastelija, Stefan Petruchan ja Ulrich Schröderin Kumiaaltojen arvoitus sekä Elisa Pennan ja Marco Rotan Kaikenkadotin. Näistä voitaneen hyvällä omallatunnolla sanoa ainoastaan Miltonin Kaamean aivastelijan olleen jonkinasteisen rummutuksen arvoinen makupala, onhan kyseessä pitkään julkaisuaan odottanut maineikas ja tarkoituksellisesti klassiseen barksilaisuuteen pyrkivä tarina. Toki ei pidä vähätellä Milanon maestron Rotan varhaistuotannon arvoa tai enemmän kansitaiteilijana kunnostautuneen Schröderin lehden tavanomaisesta sisällöstä selvästi poikkeavien piirrosten hienoutta. On pakko kuitenkin kysyä, mikä tässä on erikoista.

Jatkosarjojen kesän kiiltävän ja spektaakkelimaisen pinnan alta paljastuu huolestuttava ilmiö eli jatkosarjojen putoaminen lehdestä. Ne ovat käyneet niin harvinaiseksi tavaraksi nykylehdissä, että niiden hetkellinen ilmaantuminen takaisin julkaisuohjelmaan on täytynyt julistaa erikoistapahtumaksi. Tilannetta korostaa se, että hehkutettavaksi tulevat sellaiset sarjat, jotka aiemmin olisivat olleet lehden normaaliin aineistoon luettavia.

Toimitus lupaa uusimmassa lehdessä (AA 32/2015) jatkosarjoja jälleen syksymmällä ja mainitsee Arild Midthunin jatkosarjojen kesän ohella jo traditionaaliseksi tulleen joulujatkiksen. Tämä on linjassa nykyiseen malliin, jossa jatkosarjoista on tullut harvinaistettua ja siten erikoistettua materiaalia.

Syyt jatkosarjojen vähyydelle eivät löydy suoraan Aku Ankan toimituksesta. Taustalla on yleispohjoismainen kehitys. Muissa Pohjoismaissa paikallisten Akkarien levikki pohjautuu huomattavasti enemmän yksittäisten numeroiden myyntiin kaupoissa ja kioskeissa, kun Suomessa lehti on perinteisesti tilattu kotiin. Levikin laskettua Pohjoismaissa myyntikäyrien nostamisessa on yhtenä keinona käytetty jatkosarjojen vähentämistä. Tällöin yksittäisen numeron ostaja ei joudu tilanteeseen, jossa loppu tarinasta onkin vasta seuraavassa numerossa. Tällaisessa tilanteessa sarjan ensi viikolla jatkumisen on tulkittu olevan ostokynnystä nostava tekijä.

Vaikka Egmontin jatkosarjojen tuotanto on tämän vuoksi lopahtanut, ei Suomessa olisi syytä lähteä samaan kelkkaan mukaan. Suomalaiset julkaisut kootaan meikäläisen toimituksen voimin. Jatkosarjoja kyllä löytyy arkistoista julkaistavaksi, sillä Disney-sarjakuvien tuottaminen on tunnetusti erittäin laajaa ja kansainvälistä toimintaa eikä kaikki tästä syntyvä materiaali ole millään päätynyt Akkarin sivuille asti. Eri tekijöiden, eri aikakausien ja eri tuottajien jatkosarjoja julkaisemalla Akkarilla olisi samalla miljoonan taalan tilaisuus kohottaa lehden tasoa, jonka pitkään jatkunut laskusuhdanne on lehteä aktiivisesti lukevien havaittavissa ja suuren massan tiedossa.

Jatkosarjat ovat ennenkin pudonneet lehdestä. Vuonna 1965 ei julkaistu ainuttakaan jatkista. Se toimii oivana historian esimerkkinä sen vaikutuksesta lehteen. Vertailu edeltäviin ja seuraaviin vuosikertoihin tuottaa selvän tuloksen. Jatkosarjat ovat tärkeä osa Aku Ankkaa. Lyhyet, nopeasti läpäistyt sarjat ovat oma lajinsa, jotka eivät yksistään kykene täyttämään Ankkaansa kaipaavaa mieltä. Jatkosarjoina julkaistaan pitkiä sarjoja, jotka eivät yhden lehden sivuille mahtuisi kokonaan sitä täyttämättä. Lisäksi ne tarjoavat alustan myös klassikoiden julkaisemiselle.

Aku Ankka ei ole pelkkää komediaa. Seikkailuille ja jännitykselle on oma sijansa. Mikä saa sydämen tykyttämään paremmin kuin piinaavan jännityksen hetkellä julistettava "jatkuu ensi numerossa"?