Arvostelu: Roope-setä 428

Vuoden ja samalla kaikkien aikojen toinen Roope-setä-lehden platinanumero on ilmestynyt. Huomion keskipisteenä on Giorgio Cavazzano. Homma lähtee komeasti käyntiin jo kannessa, kun paljastuu, että lehden sisuksiin on upotettu muun muassa sellainen helmi kuin Destino. Destino on Salvador Dalín suunnittelema Fantasia-elokuvan episodin tyylinen animaatio, joka herran elinaikana jäi kuitenkin vain suunnitelmien asteelle. Disneyn studiot tekivät kuitenkin Dalín suunnitelmien pohjalta elokuvan Destino vuonna 2003, kuten Ropsussakin kerrotaan.

Walt Disney esiintyy käytännössä jokaisessa Disney-julkaisussa nimensä kautta, mutta muuten tämä on niissä harvinainen vieras. Destinossa päästään nauttimaan peräti tämän esiintymisestä yhtenä hahmona muiden joukossa. Roberto Gagnorin käsikirjoittama ja lehdessä jalustalle nostetun Giorgio Cavazzanon piirtämä sarjakuvakertomus Destinosta eli surrealistisesta matkasta kohtaloon on melkoinen namupala ja platinanumero juuri oikea alusta sen julkaisemiselle. Cavazzanon piirrokset ovat täydellisiä. Maestro on selvästi pistänyt itsensä likoon sarjaa piirtäessään ja mikä jottei – historiallinen tapaus on kyseessä. Destinon julkaiseminen on vuoden kulttuuritekoja.

Ylisanoja voisi käyttää myös seuraavan tarinan lähtökohtien yhteydessä, kun käsikirjoittajan paikalla puurtaa Casty. Nefaustuksen saari on Destinoa tavanomaisempi esimerkki Cavazzanon tyylistä tämän vuosituhannen puolella. Destinon tasoisiin suorituksiin ei luonnollisesti ylletä, mutta on Castyn käsikirjoitus ansaitsemansa kuvittajan saanut. Juonellisesti sarja häviää Castyn parhaille tuotoksille, mutta herran kohdalla rima on aina niin korkealla, ettei tämäkään tarina missään tapauksessa huonoa lähelläkään ole. Castylle ominainen huumoripuoli löytyy, mutta jännitystä saa tällä kertaa hakemalla hakea.

Rodolfo Ciminon käsikirjoittama Kolmoissaaren salaisuus on melko tyylipuhdasta Ciminoa eikä mitenkään erityislaatuinen ja siitä syystä platinanumeroon sisällytetty. Vuodelta 1989 peräisin oleva tarina havainnollistaa sitä yhtä platinanumeroiden takana piilevää pointtia eli taiteilijoiden piirrostyylin muutosta vuosien saatossa. Muita ansioita sille ei voi laskea.

Lehden viimeinen tarina on Carlo Chendin käsikirjoittama lyhykäinen Roopen nuoruudenseikkailuja valottava Nappikauppoja (sisällysluettelossa nimellä Nappikauppaa). Cavazzanon osalta varhainen, vuonna 1968 tehty tarina, osoittaa tämän hallinneen lestinsä alusta alkaen. Sarja on sen päälle vielä ihan viihdyttäväkin, joten se on oiva lisäys lehden loppuun mutusteltavaksi makupalaksi. 

Tammikuiseen Romano Scarpalle omistettuun lehteen verrattuna platinanumeron juoksu on parantunut selvästi. Scarpa-numerossa julkaistuissa tarinoissa ei ollut juuri mitään erikoista, osa niistä oli jopa köykäisiä ja Mikki loisti poissaolollaan. Tässä numerossa nämä virheet eivät toistu ja usko platinanumeroiden konseptin mahdollisuuksiin palaa täyteen huippuunsa. Jo pelkästään Destinon julkaiseminen on sellainen teko, joka ansaitsee suitsutusta. Edelliseen platinanumeroon verrattuna artikkeleita on vähemmän, lyhykäiset lehden alussa ja lopussa, mutta se ei menoa haittaa, kun sarjakuva on niin oivallista. Seuraavassa platinanumerossa vuoron saa Scarpaa ja Cavazzanoa nuorempaa kaartia edustava Silvia Ziche.