Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 425

Jääkiekon MM-kisat häämöttävät jälleen nurkan takana. Kisatunnelmaan voi virittäytyä huhtikuun 400-sivuisella Kisaturisti-paketilla, jonka tutunomaisin kiekkoilijapiirtein sävytetyn kannen on taiteillut Alessandro Perina. Jääkiekkoteemalla jatketaan myös johtosarjassa Kaappaus kaukalossa, mutta tutusti Gorm Transgaardin ja Flemming Andersenin tarinassa laji jää statistin rooliin. Egmont-tuotos ei muutenkaan pääse häikäisemään.

Erilainen Egmont-tuotos on jo nimensäkin perusteella Viitatar iskee jälleen. Sune Troelstrupin käsikirjoituksen piirtäjäksi on saatu maestro Giorgio Cavazzano, joka pääsee sarjassa päivittämään itselleen tutun hahmon ulkoista olemusta. Eräänlainen esittelysarja ei saa vielä kaikkia venttiilejä auki täyden höyryn vauhtiin. 1970-luvulla luotua Viitatarta lämmiteltiin uudelleen Italiassa jo joitakin vuosia sitten. Siitä projektista on tähän Taskariin haalittu Riccardo Secchin ja Marco Mazzarellon Supersankarit sairaslomalla, jossa ei mitenkään harvinaisesti Viitatar esiintyy Taikaviitan rinnalla. Tämä sarja on paremmin onnistunut kuin Egmontin comeback-tuotos, mutta toki luonnollisestikaan Secchin ja Mazzarellon harteilla ei ollut pakollisia paluukuvioiden maneereja. 

Jonkinlaisen paluun tehneenä voidaan pitää myös Valheiden verkon piirtänyttä Francesco Guerrinia, jonka kaunista viivaa on suomalaisissa julkaisuissa nähty valitettavan harvoin. Kymmenisen vuotta sitten Guerrinin ankat olivat yleisempi näky Taskareissa. Guerrinin paluu on siinäkin mielessä onnistunut, että tämä on päässyt taiteilemaan Fausto Vitalianon mallikkaan käsikirjoituksen pariin. Tarina on Taskarin paras. 

Harvemmin nähty vieras on myös Polle Koninkaulus, joka seikkailee Carlo Panaron ja Marco Gervasion Ahneissa automaateissa. Verbi ”seikkailla” on tosin tässä yhteydessä liioiteltu ilmaisu, sillä Pollen osaksi lankeaa sarjassa varsin passiivinen rooli tapahtumien edetessä omilla raiteillaan. Paremmaksi viritelmäksi, jossa on mukana bisnestä ja teknologiaa, yltää Roopen ja Kroisoksen ikuista liike-elämän taistoa kuvaava Carlo Gentinan ja Maurizio Amendolan Puhuvat pakkaukset, joka erinomaisesti toistaa tätä klassista kuviota. 

Mikki on mukana menossa kahden sarjan verran. Näistä jälkimmäinen, Silvia Martinolin ja Ottavio Panaron Aarre aavikolla tienaa kliseisyydellään, kankeudellaan ja tylsyydellään kyseenalaisen tittelin Taskarin huonoimpana sarjana. Marco Boscon ja Alessandro Perinan Viattomat vorolaiset on parempaa jälkeä ja alkunsa osalta jopa lupaavaa sellaista, mutta alkaa loppua kohden takuta ja hyytyä yllätyksettömäksi vedoksi. 

Joukosta erottuva tapaus on myös Corrado Mastantuonon ja Stefano Intinin Täydellinen konekopio, jonka parasta antia on parhaimmillaan erittäin huvittava Palle Pulpun hahmo. Intinin piirrokset, jotka tarinan edetessä sopeutuvat hienosti tunnelmaan esimerkiksi oivin varjostuksin, ansaitsevat erityismaininnan. 

Kirjan lopuissa sarjoissa tasapainoillaan Hannun onnen ja Akun epäonnen välillä, koetetaan näpätä kuvaa jalkapalloilijasta, etsitään oikeanlaista klinkkeriä (Niin mitä? Sekin selviää Taskarista!), tutustutaan San Siestan elämään ja pakoillaan veroja jätelautalla. Myös pari yksisivuista on mukana, mutta niin niiden kuin pikaisesti mainittujen niin sanottujen loppujen tarinoiden on vaikeampi erottautua muiden joukosta. 

Kokonaisuutena Kisaturisti on mallikas kokoelma. Vaikka osan tarinoista kohtalo on jäädä hieman muiden jalkoihin, harva niistäkään kuitenkaan niin huono oli, ettei sitä siinä sivussa mielellään lukisi. Jos 400 sivua ei tuntunut riittävältä, niin ensi kuussa lohtua tuo Tripla ja 768 sivua.