Kunnia Gottfredsonille

Sanoma tekee kulttuuriteon julkaisemalla vihdoin Mikki-mestari Floyd Gottfredsonin tarinoita omassa kirjassaan.  

Mikin oma sanomalehti - Floyd Gottfredsonin parhaita tarinoita
Sanoma Media Finland Oy 2014
Toimitus: Ville Viitanen, Aki Hyyppä
Sarjojen ja esipuheiden suomennos: Antti Hulkkonen
Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen
128 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-3919-0
Suositushinta: 33,00 €

Järkälemäiseen opukseen on valikoitu seitsemän sarjaa, jotka kannessa luetaan Gottfredsonin parhaimmistoon kuuluviksi. Kirjan järkälemäisyydellä ei tässä tapauksessa viitata sivumäärään vaan kirjan tavanomaisesta Disney-julkaisusta poikkeavaan kokoon. Samoissa mittaluokissa ovat 1970- ja 1980-luvuilla julkaistut niin sanotut jättikirjat, kuten Minä Aku Ankka ja Ankkalinnan säpinät. 

Floyd Gottfredson. Kuva: Inducks

Koosta ei luku-urakassa ilmene harmia vaan päinvastoin rutkasti iloa. Valittu tyyli tuntuu oikealta ratkaisulta Gottfredsonin strippien julkaisualustaksi. Yhdelle sivulle mahtuvat kuuden päivän eli yhden viikon stripit (sunnuntaisinhan lehdissä ilmestyi stripin sijaan sunnuntaisarja). Muutamia vuosia sitten Sanoman julkaisuja usein vaivanneet ongelmat painatuksen laadussa ovat tiessään, kun Gottfredsonin kauniissa viivassa ei ole nähtävissä pikseleitä, rasteroitumista tai mitään muitakaan ikävyyksiä. Väritys on silmiä hivelevää, mikä saa allekirjoittaneen perumaan aiemmat toiveensa strippien julkaisemisesta mustavalkoisina. 

Kirjaan lisätyistä David Gersteinin kirjoituksistakin käy ilmi Gottfredsonin mittavan uran pituus – 45 vuotta – mutta ymmärrettävistä syistä opukseen valitut sarjat ovat pääosin 1930-luvun tuotoksia. Vuodesta 1955 lähtienhän stripeistä hävitettiin jatkuvat juonet ja seikkailut ja siirryttiin arkisen maailman vitseihin. Gerstein tuokin aiheellisesti esille Mikin persoonan kehityksen Gottfredsonin tarinoissa. Alkuaikojen vauhdikkaasta viikarista siirrytään yhteiskuntaa avustavaan ja vastuullisuudentuntoisempaan hiireen. Kehityksen päätepysäkki on arkista elämää elävä kotihiiri, johon jopa itsensä Gottfredsonin toimesta viitataan tylsänä hahmona. Arvio on toki todenmukainen verratessa myöhempien aikojen huumoristrippejä aiempien vuosien jännitysnäytelmiin. 

Gottfredsonilaisen 30-luvun monet kasvot

Akun debyytti Mikki-stripissä

Kulttuurihistoriallinen matka muussakin kuin Mikin hahmon kehitykseen keskittyvässä mielessä alkaa vuodelta 1935 peräisin olevasta Mikin oma sanomalehti -sarjasta. Kyseisen tarinan valinta kirjan nimitarinaksi on selkeän populistinen valinta. Se on kirjan sarjoista ainoa, jossa esiintyy suomalaisen lukijakunnan Mikkiä enemmän arvostama Aku Ankka. Onpa Aku jopa napsaistu sarjasta kanteen asti, vaikka tämän rooli tarinassa melko pieni onkin. Niin tai näin, tarina on hyvä lisäys kirjan antiin, sillä se on täydellinen kuvaus pienen hiiren kamppailusta korruptiota ja gangstereita vastaan. 

Seuraava sarja on hyppäys jo selkeämmin poliisia avustavaan Mikkiin, vaikka yhteiskunnallista vastuuta tämä ottikin jo Mikin omassa sanomalehdessä. Vuoden 1938 Putkimieskopla muistetaan etsivä Kaasin debyytistä ja mielenkiintoisesta rikossarjasta. Kuten yleensäkin Gottfredsonin sarjoissa, huumori ja jännitys kulkevat sujuvasti käsi kädessä. Tätäkään sarjaa ei voi kuvata kuin täydelliseksi. 

Brutaalia 30-luvun maailmankuvaa

Mainittua kulttuurihistoriaa kuhisee Mikki Hiiri seilaa aarresaarelle -tarinassa vuodelta 1932. Afrikkalaisia raakalaismaisina ihmissyöjinä kuvaavan tarinan julkaiseminen on vaatinut toimitukselta rohkeutta, sillä kuten on nähty esimerkiksi Tintti Afrikassa -albumin ympärillä käydyistä jupakoista, nykypäivänä rasistisiksi katsottavat kulttuurin tuotokset, olkootkin sitten vuosikymmeniä aikaisemmin tehtyjä, joutuvat usein sensuurivaatimusten hampaisiin. Ei Mikinkään seikkailua kuitenkaan pidä rasistisena nähdä vaan oman aikakautensa tuotteena, joka kertoo kyseisenä aikana vallinneesta maailmankuvasta. Itse sarjasta esille nostettava sivujuonne on nykyisin vahvasti Mikin aisapariksi laskettavan Hessun poissaolo hahmon tullessa luoduksi vasta saman vuoden lopussa ja Pollen rooli tämän tilalla, vaikkei hän varsinaiseen seikkailuun tässä tapauksessa ajaudukaan mukaan. 

Monipuolisuudessaankin yhtä onnistunutta

Vuodelta 1936 peräisin oleva Saari taivaalla edustaa Mikki-strippien science fiction -puolta. Ensiesiintymisensä suorittaa tohtori Ykskorva ja Mikin rinnalle on tiensä löytänyt Hessu. Hänen mukaantulonsa on osaltaan mahdollistanut Mikin hahmon vakavoitumista ja henkistä kasvua, kun vitsit on monin paikoin voitu ulkoistaa hänen harteilleen. Saari taivaalla on malliesimerkki Gottfredsonin taidoista mitä erilaisimpien tarinoiden tekemiseen ja tyylilajien käyttämiseen onnistuneella ja samalla lukijat puoleensa koukuttavalla tavalla. 

Gottfredsonin Kaapu saa Mikinkin pakosalle

Mustakaavun ensirötökset vuodelta 1939 on kirjan viimeinen 1930-luvun tuotos ja samalla viimeinen esimerkki Gottfredsonin yhdessä Merrill De Marisin ja Ted Osbornen kanssa käsikirjoittamista sarjoista. Tarinan nimi kertoo siitä jo olennaisen. Kaavun lisäksi poliisimestari Sisun ensiesiintymisen sisältävä sarja on jälleen oikeaa mestarin työtä. Tässä sarjassa nähdään aito Mustakaapu. Samaa hyytävää tunnelmaa hahmo ei ole tavoittanut kenenkään muun käsissä. Päinvastoin, Kaapua on tarkoituksenmukaisesti usein humorisoitu, mikä on hahmon kohdalla ollut ikävä ratkaisu, sillä Kaapu on parhaimmillaan nimenomaan hyytävissä tunnelmissa. Mustakaavun ensirötösten kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota myös Mikin hahmon ulkonäölliseen kehitykseen, kun ensimmäistä kertaa kirjassa tällä on nykyisenlaiset silmät. 

Walshin villit vuodet

Meno jatkui hurjana Walshinkin aikana

Kirjan kaksi viimeistä tarinaa ovat Bill Walshin käsikirjoittamia. Walshin käsikirjoituksiin siirryttiin sotavuosina, kun Gottfredson alkoi kokea työtaakkansa turhan suureksi. Ensimmäinen kirjan Walsh-sarjoista, Huomisen maailma vuodelta 1944, on tyypillistä Walshia ruutujen vilistessä erikoisia olosuhteita ja ympäristöjä. Walshin käsikirjoitukset ovat erilaisia verrattuna Gottfredsonin ja kumppaneiden, vaikka niissäkin oli toki käyty Huomisen maailman kaltaisissa utopistisemmissa maisemissa. Walshin maailmat ovat eriskummallisia, kylmiä ja vaikeasti hahmotettavia. Ainaisessa pienoisessa sekasorron tilassa sarjoja ei ole yhtä miellyttävä lukea kuin Gottfredsonin ennen Walshin mukaantuloa tekemiä tarinoita.

Midaan sormuksessa vuodelta 1952 on Huomisen maailmaan verrattuna humoristisempi ja keveämpi ote. Kylmempiin, erikoisempiin ja epämiellyttävämpiin tunnelmiin sarja ajautuu Gersteinin kirjoituksessaan nimittämän salaperäisen auktoriteettihahmon astuessa näyttämölle. Walshin käsikirjoittamat sarjat eivät pärjää vertailussa 1930-luvun puhtaasti gottfredsonilaisiin tarinoihin. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen vaan kyllä Walshinkin ajoilta hyviä sarjoja löytyy. Kokonaisuutena 1930-luvun ajanjakso on kuitenkin kirjan sarjojen osoittamalla tavalla parempi. 

Sanomalle on pakko nostaa hattua tällaisen kirjan julkaisemisesta ja ojentaa ruusu päälle ulkoasun hienosta toteutuksesta. Risuitta ei kuitenkaan jäädä. Lukijoiden käymässä keskustelussa on havaittu, ettei toimitus ole viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa tarinoiden aiempien Suomen-julkaisujen kaivamisen yhteydessä. Midaan sormusta ei sisällysluettelon mukaan ole julkaistu Suomessa laisinkaan, vaikka todellisuudessa se on Helsingin Sanomissa nähty, vieläpä niinkin lähihistoriaan ulottuvana vuotena kuin 1988. 

Kokonaismieliala kirjan kohdalla on kuitenkin ehdottoman positiivinen. Mikin oma sanomalehti on paras Disney-julkaisu pitkään aikaan. Kun Ankka-mestareiksi nimetyt Carl Barks ja Don Rosa saavat jatkuvalla syötöllä nimeään kantavia teoksia, kuvittelisi Mikki-mestarinkin kohdalla olevan sellaiseen aihetta. Inhorealistinen näkökulma kuitenkin on, että suomalainen lukijakunta ei ota Mikkiä edelleenkään omakseen ja Gottfredson-julkaisut – puhumattakaan Gottfredsonin kootuista Barksin ja Rosan jalanjäljissä – saavat jäädä vain haaveisiin.