Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 420 ja Roope-setä 423

Marraskuun Taskari Nokittaja aloittaa Andrea Frecceron kannen myötä mitäänsanomattomimmalla mahdollisella tavalla. Kansi on vain ja ainoastaan Akun poseeraus ilman mitään yksityiskohtaisuutta. Voihan tällainen osoittava kansi toki myyntihyllystä tavallista herkemmin heräteostoksena tiensä kirjahyllyyn löytää, mene ja tiedä. Kuluneen fraasin mukaisesti sisältö on kuitenkin edelleen se tärkein tekijä.

Niels Rolandin ja Massimo Fecchin Hullut hövelit aloittaa Taskarin kieltämättä yllättävän mainiosti. Tarinan salamannopea aloitus ei lupaa kovin hyvää, mutta pian päästään mielenkiintoisiin kuvioihin, joissa tavanomaiset juonikuviot keikautetaan hauskalla tavalla nurin niskoin. Usein tulee valitettua nykytarinoiden lyhyestä mitasta, mutta tälle tarinalle 32 sivun tiivis paketti sopii paremmin kuin hyvin. Murahdella voisi sarjan mielikuvituksettomasta lopusta, mutta juoni oli sen verran ilahduttava, ettei sen jaksa tällä kertaa antaa liiaksi häiritä. 

Ilahduttavuuksilla kun aloitettiin, niin jatketaan sellaisilla vielä hetki. Sisällysluettelosta löytyy Enrico Faccinin piirtämiä sarjoja kaksin kappalein. Kumpikaan niistä ei ole maestron käsikirjoittama, mutta molemmat ovat taas kerran osoituksia tämän kyvyistä. Juonet eivät tarinoissa ole kovinkaan kummoisia, mutta Faccini saa ilmiömäisellä tyylillään puhallettua niihin ylimääräistä voimaa, joka tekee vaikutelmasta paremman. Tämä pätee erityisesti Vito Stabilen sarjaan Kylmiä väreitä kuumalla hiekalla, joka ilman Faccinia ei olisi tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Riccardo Secchin Muoto(puoli)kuva on jo juoneltaankin vähän onnellisempi tapaus, mutta senkin kohdalla Faccini pelastaa paljon.

Jottei nyt sentään oltaisi liian hyvällä tuulella, pureksitaan pari floppia. Bruno Sardan ja Giorgio Figusin käsikirjoittama ja Luciano Milanon piirtämä Hovimestarien haaste on lähtökohdaltaan oivallinen. Miljardööriklubilaisten hupaisista kilpailuista on tehty viihdyttäviä versiointeja. Tässä tapauksessa ei 20 sivun pikajuoksun aikana ehditä mennä edes metsään, jonne periaatteessa tarina kyllä menee ja lujaa. Alberto Savinin ja Lara Molinarin Mummo ja Hansu -hupailu Maalaiset metrossa taas saa sormet syyhyämään lähtötelineissä räiskyvää komedian ilotulitusta odotellessa, mutta sarja ei lopulta saa aikaan pienintäkään hymynkaretta. Tarinassa sen sijaan jopa ärsyttää Savinin liioittelu Hansun jatkuvien nukahtelujen kanssa. 

Corrado Mastantuonon Tohtori Pahamielen kosto on kirjan Taikaviitta-osuus ja palauttaa estradille aiemminkin nähdyn nimihahmon, Pellen pahan puolen. Hahmokavalkadin huipentavat Palle Pulppu sekä alter egonsa Metakkamies. Mastantuonolle tyypillistä hauskuutta on mukana, mutta pikavauhtia etenevät taistelut ja tilanteesta toiseen poukkoilu alkavat nopeasti väsyttää. Lisäpisteet tarina saa lopustaan, joka onnistuessaan pistää odottamaan seuraavaa seikkailua.

Totuus Totuus televisio-ohjelmista -sarjasta on, että Riccardo Secchi ja Marco Mazzarello selvästikin pyrkivät johonkin, mutta eivät sitä sitten millään saavuta. Tarinan hauskuus ja ideaalisuus jäävät molemmat puolitiehen. Hovimestarien haasteen kanssa takellelleet Bruno Sarda ja Giorgio Figus yrittävät uudestaan piirtäjä Giuseppe Dalla Santan, Indiana Hopon ja Hessun sekä Aavikkorallin kera. Tällä kertaa sujuu jo paremmin, mutta ei sarjasta ole välipalaa kummoisemmaksi tuotokseksi.

Alessandro Perinan yksisivuinen Tehoherätys on anniltaan köyhä. Perinan käyttämät hahmot Aku ja Touho esiintyvät myös Sandro Del Conten tarinassa Selviytyjät, joka hyödyntää klassista väärän osoitteen juonta. Del Conten tekeleestä ei ole mullistamaan maailmankirjoja kyseisen juonikuvion tai minkään muunkaan osalta ja senkin osa on näin ollen välipalan asema. Mikki-jännäri Kyltymätön kostonjano on Guido Martinan ja Massimo De Vitan käsialaa, joten tekijäpuoli on nimien osalta kunnossa. Alku on hyvä ja odotuksia herättävä, mutta pikaisesti päädytään tilanteeseen, jossa jännitys on tiessään ja lopputulos selvä. Ei hyvää tule tästäkään syntymään, vaikka kuinka nimekkäitä sarjan tekijät olisivatkin. 

Roope-setä on marraskuussa Taikaviitta-täyteinen, kun viittasankari heiluu Donald Soffrittin kannen lisäksi johtosarjassa, päätöstarinassa sekä takasivulla. Soffrittista on vielä sen verran mainittava, että herran Pikku-Aku-stripissä häiritsee se, kuinka Milla esiintyy Pikku-Akun kanssa samassa yhteydessä samanikäisenä kuin aikuisen Akun sisältävissä sarjoissa. Marco Boscon ja Andrea Frecceron johtosarja saattaakin hahmot heti yhteen. Taikaviitta ja kolmastuhannes kolikko on julkaistu italialaisen Topolino-lehden 3000. numerossa, mutta juhlahumu on sarjasta tiessään. Pikavauhtia etenevä sarja ei lyhykäisyydessään saa mitään aikaan. Alkuvaiheessa mielessä käväisee Don Rosan sanomattakin parempi Kolikko karussa, mutta se ei ole sarjalta mikään saavutus.

Rosa voi vilahtaa ajatuksissa myös uuden tarinasarjan alkaessa. Klondiken kuningas -nimi kertoneekin jo, että luvassa on Roopen nuoruudenseikkailuja kultaryntäyksen päivinä. Giorgio Martignonin ja Luciano Milanon sarja-avauksesta Kortti vie, kortti tuo on kylläkin seikkailullisuus kaukana, kun siinä vain käydään kymmenessä sivussa läpi Roopen tempaus konnia vastaan. Odotukset tätä tarinasarjaa kohtaan valahtivat kyllä absoluuttiseen nollapisteeseen asti. 

Odotukset kuukauden animaatioitakaan kohtaan eivät ole enää olleet suuria aiempien kuukausien yksisivuisten jälkeen. Stefano Ambrosion ja Ettore Gulan Hattutemppu on sekin kovin lyhykäinen, mutta ihan mukiinmenevä tapaus. Se varsinainen kuukauden animaatio on Mikin treffit vuodelta 1947. Mukiinmenevyydestä ei ole sen sijaan tietoakaan Silvia Gianattin ja Massimo Asaron Antikynsilaukan kohdalla. Lyhyessä hauskuutukseksi tarkoitetussa sarjassa ei ole mitään hauskaa saati mitään järjen häivää. Tällaisen ideattomuuden tapauksessa on aiheellista syyttää materiaalintuhlauksesta. 

Neljä vuotta sitten menehtyneen kuukauden käsikirjoittajan ja monivalintasarjojen erikoismiehen Bruno Concinan uraa esittelemään on valittu Maurizio Amendolan piirtämä Taikaviitan ja Taavin tähdittämä monivalintaseikkailu Asteekkitemppelin mysteeri. Monivalintasarjat ovat yleensä mukavia ja viihdyttäviä tapauksia eikä tässäkään tarinassa mitään valittamista ole. Valinnoista seuraavat tarinoiden päätökset ovat mukavan monivivahteisia. Vuorotyön valoisat puolet on vielä lehden takaa löytyvä yksisivuinen, mutta ei tästä Marco Boscon ja Alessia Martusciellon jutusta sen kummempaa sanottavaa aiheudu. 

Kokonaisuutena kuukauden anti on melko köykäinen. Taskarin tarinoista vain yhtä ainokaista voi varsinaisesti kehua eikä Ropsukaan paremmaksi pistänyt. Joulukuu on vuoden viimeisenä kuukautena mahdollisuus osittaiselle kasvojenpesulle, koska tunnetustihan ne viimeiset hetket jäävät herkemmin mieleen. Jo tässä vaiheessa kulunutta vuotta arvioitaessa voidaan todeta, että kolmen neljän vuoden takaisesta aallonpohjasta on muutama pykälä noustu, mutta sitä ei pidä yliarvioida. Tilanne on tukala edelleen. Kultakausia on tässä vaiheessa turha odottaa vaan pitäytyä toivossa, että tästä vielä noustaan.