Isac Elliot Norjan-Akun kansikuvapoikana

Suomalainen teini-idoli Isac Elliot on tehnyt varsin mielenkiintoisen aluevaltauksen - onhan hän tiedettävästi ensimmäinen suomalainen (noh, tietenkin joulupukin jälkeen) kansikuvapoika kansainvälisessä Disney-sarjakuvajulkaisussa.

Norjan Aku Ankka- lehti, Donald Duck & Co, nimittäin omistaa tulevan lehtensä enemmän tai vähemmän Elliotille ja myös hänestä piirretty ankallisversio komistaa julkaisun kantta. Lehti julkaistaan Norjassa viikolla 41. Nyt suomalaiset Ankka - & Elliot- fanit vain tekemään tilauksia, tämähän on suomalaisittain varsin historiallinen aviisi!

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 418 ja Roope-setä 421

Syyskuun Taskari on Alessio Coppolan kannen hengessä ottanut nimekseen Hyvällä tuulella. Nähtäväksi ja toivottavaksi jää se, saako opus lukijansa nimensä mukaiselle mielialalle. Erikoisen tuulahduksen tuo jo sisällysluettelo, jonka kuvista paljastuu, että viime kuussa 50-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Touho on edustettuna peräti kolmessa sarjassa. Olisiko tällaiselle kattaukselle ollut aihetta kenties jo silloin?

No, eipäs jäädä ruikuttamaan, vaan mennään suoraan tarinoihin! Kolmesta mainitusta Touho-tapauksesta kaksi on ylistetyn maestron Enrico Faccinin käsikirjoituksia ja toisen näistä herra on myös piirtänyt. Mielettömän multimonistajan kohdalla Faccini onnistuu vastaamaan niihin paineisiin, jotka tähän kohdistuvat ansioituneen tarinanikkarin roolissa. Hupsu sarja on taattua Faccinia ja totutusta poikkeava hieno loppu on paitsi kruunu tarinalle myös virkistävä tuulahdus muutenkin. 

Toisen käsikirjoituksensa Keräilymerkki-intoilu Faccini on jättänyt Marco Gervasion piirrettäväksi. Se ei loppujen lopuksi ole mikään ihme, sillä tarinasta puuttuu täysin Faccinin oivaltavan humoristinen tyyli. Sarja on pikemminkin perinteikkäämpi lyhyen juoksun huumorilenkki ilman jatkuvaa räiskettä. Gervasiokin tyytyy vain piirtämään sarjan läpi. Rudy Salvagnini ja Ettore Gula ovat taas vastuussa siitä kolmannesta Touho-jutusta Kautta rantain. Se sijoittuu kahden muun välimaastoon onnistuessaan viihdyttämisessä, mutta tyytyessä pelkkään sen kummempaa kunnianhimoisuutta hakevan välipalan rooliin. 

Salvagninin työpöydältä on myös Nicola Tosolinin piirtämä lyhyenläntä Hansu hukkaa kukkaron, joka jää auttamatta jälkeen viime vuosina nähdyistä huippuhauskoista Hansu-sarjoista. Pettymysten pinoon päätyy myös Massimiliano Valentinin ja Giulio Chierchinin Kallis aarre, joka sisältää oivaltavan idean Juusosta ja neiti Näpsästä aarteenetsinnässä, mutta jättää hienon ajatuksen lähes pelkälle ajatuksen asteelle. Samanlaisessa tilanteessa on myös Alessandro Mainardin ja Sandro Del Conten Pulmallinen veronpalautus, jossa Roope ja Kroisos ajautuvat naapureiksi ilman, että siitä seuraisi erityisen viihdyttävää ilotulitusta.

Toivoa herättävät myös sellaiset sarjat kuin Carlo Panaron ja Maurizio Amendolan Musta Pekka -tarina Käännekohdassa ja Mark ja Laura Shaw’n sekä Giorgio Cavazzanon Korppisoturi kaalimaalla. Ensimmäinen osoittautuu melko pian pannukakuksi, mutta jälkimmäisen kohdalla tekijöiden nimekkyys ja aiemmat ansiot pitävät toivon tunteet pinnalla aina tarinan loppuun asti. Cavazzanon ei voi väittää mitenkään pettäneen, hänhän piirtää omalla tasollaan, mutta Shaw’n pariskunta jää reilusti tavanomaisesta tasostaan. He ovat kun olleet eräänlainen Egmontin Taskari-sarjojen laadukkaiden käsikirjoitusten tae, mutta nyt aikaiseksi on saatu vain sarja, jossa ei oikein tapahdu mitään ja joka ei siten herätä intohimoja. Toivon heille puhtia seuraaviin koitoksiin.

Taskarin mielenkiintoisin tarina koostuu mielenkiintoisesta tekijästä ja mielenkiintoisesta ideasta. Castyn Tekstilaatikkojen kapina on juuri sitä, mistä sen nimikin kertoo. Sarjakuvista tutut tekstilaatikot ryhtyvät kapinaan, mikä on äärimmäisen oivaltava idea! Kun tähän lisätään Castyn kyky tuottaa käsi kädessä kulkevia huumoria ja jännitystä, ei lopputuloksen voi odottaa olevan kuin onnistunut. Toki koko sarjan idea ja kantava voima on niin humoristinen, että painopiste kääntyy vahvasti huumorin puolelle, mutta se ei ole mikään ongelma. Lopussa tunnelmaa latistaa hieman sen tavanomaisuus, mutta muutenhan sarja on Faccinin Mielettömän multimonistajan ohella kirjan parasta antia.

256 sivulle mahtuu vielä yksi tapaus, Marco Gervasion vanhojen mustavalkomykkäfilmien tyyliin taituroima Fantom Ankka -sarja Hiljaisuus salissa. Ajatus on Castyn sarjan tavoin hieno ja oivaltava, mutta Gervasio erehtyy ajattelemaan, että pelkkä hyvä ajatus riittää ja tästä syystä jättää juonen mahdollisimman köykäiseksi. Tarinan anniksi jäävät täten mainion idean lisäksi tapahtumat tuttuja elokuvaklassikoita muistuttavilla kuvauspaikoilla.

Roope-setä aloittaa räiskyvästi Andrea Frecceron itsenäisyysäänestysuutisten myötä ajankohtaisella skottikannella. Numero on omistettu Roopen sukulaisille, tosin tässä tapauksessa harvoin nähdyille sellaisille. Tätä linjaa noudattaa heti Dick Kinneyn ja Marco Rotan johtosarjassa Kovan onnen kartta nähtävä Talvikki-täti. Hahmo nähtiin Ropsun sivuilla tasan vuosi sitten. Talvikki on sekä Roopen että Kroisoksen täti, mikä tekee hahmosta jokseenkin epämiellyttävän. On sietämätön ajatus, että kyseiset kiistapukarit olisivat mukamas serkuksia. Talvikin esiintymisen lisäksi tarinasta ei jää muuta mainittavaa, sillä se on luonteeltaan pikku juoksentelu. 

Jauhopeukalo keskellä kämmentä -sarjassa ei esiinny harvinaisia sukulaisia. Sen sijaan tämä Riccardo Pescen ja Stefano Intinin kuuluu kuukauden animaatioiden sarjaan. Se perustuu Chef Donald -lyhytpiirrettyyn, jonka katsominen on ehdottoman suositeltavaa sen hauskuuden vuoksi. Jauhopeukalo keskellä kämmentä ei lyö sille mitenkään vertoja, mutta lukemisen arvoinen mukava pikku modernisoitu kunnianosoitus siitä kehkeytyy. Kuukauden käsikirjoittajan Carlo Panaron Suvun mustassa lampaassa esittäytyy Roopen serkku Vesa, jota ei sen koommin olekaan nähty. Giovanni Romaninin piirtämän sarjan juoni ei ole kummoinen, mutta kyllähän sen välipalana lukaisee. 

Romano Scarpan tarinassa Mallikissat esiintyy harvinaisia sukulaisia kaksinkin kappalein – Poppi ja Teodor – muttei heidän lisäkseen sitten ketään muita tuttuja hahmoja (paitsi ihka ensimmäisessä ruudussa kattokoristeena eräs niin ikään harvinainen hahmo). Tämäkin tarina edustaa johtosarjan tavoin sellaista tapausta, joka jää mieleen vain sisältämiensä harvinaisten hahmojen vuoksi. Muuten sen anti on täysin olematon ja se päätyy johtosarjan tavoin juoksenteluksi. Toki Scarpan piirroksista voi aina nautiskella. 

Harvinainen sukulainen esiintyy myös In English -yksisivuisessa: Kildare Coot eli Into. Lehden loppuun on vielä piilotettu pari yksisivuista, Rudy Salvagninin ja Manuela Razzin Pieni präntti sekä Enrico Faccinin Vannomatta paras, joka lupsakkuudellaan ansaitsee jälleen kerran hatunnoston maestrolle. Loppuun kiteytettynä syyskuun julkaisut olivat luettavia tapauksia, mutteivät riemunkiljahduksia aiheuttavia. Lokakuun Taskari onkin Tupla ja nimeltään Piirun verran parempi. Toivottavasti se on sitä myös laadultaan.

Ankronikka oikeilla ankoilla

YouTuben ihmeellisessä maailmassa vastaan osui niin riemastuttava video, että tieto siitä täytyy jakaa täällä Ankkalinnakkeessa. Oh My Disney -kanava on rekonstruoinut klassisen Ankronikka (DuckTales) -tv-sarjan niin ikään klassisen aloituksen ennen näkemättömällä ja oivaltavalla tavalla – oikeilla ankoilla! Suuret katsojamäärät jo varsin lyhyen ajan sisällä osoittavat videon saaneen ansaitsemaansa huomiota. 

Myös muihin Oh My Disney -kanavan videoihin kannattaa tutustua. YouTuben penkominen muutenkin on varsin mielenkiintoista puuhaa: sieltä löytää sanalla sanottuna kaikenlaista, myös Disney-tavaraa!

Jututettavana uusi ankantekijä Janne Toriseva

© Janne Toriseva

Suomalaisten ankantekijöiden joukko kasvoi tämän vuoden keväänä yhdellä, kun Janne Torisevan käsikirjoittama Aku Ankka -tarina The Albino Woodchirper julkaistiin Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Puolassa. Tällä viikolla tarina nähdään myös suomalaisessa Aku Ankassa. Tämän kunniaksi Ankkalinnake päätti selvittää, mikä uusi ankantekijä on miehiään ja jututti Torisevaa. 

23. syyskuuta 1978 Vantaalla syntynyt ja nykyisin Helsingissä perheineen asustava Toriseva on ammatiltaan kuvittaja, käsikirjoittaja ja sarjakuvantekijä, mutta sitä asemaa hän ei suinkaan ole saavuttanut pelkästään Aku Ankan parissa. Torisevan tunnetuin työ lienee Oswald-strippisarjakuva, jota on julkaistu niin Suomessa kuin Saksassa, Venezuelassa, Ecuadorissa ja Omanin sulttaanikunnassakin asti. Lisäksi hänen meriitteihinsä kuuluvat kymmenessä lehdessä ja City.fi-verkkosivustolla julkaistu Betonisaappaat-sarjakuva, muun muassa Suomen Kuvalehdessä julkaistu painajaiseen perustuva Häämatka-jatkostrippi sekä käsikirjoitukset Rovion Angry Birds -sarjakuviin. Toriseva tekee myös mainos-, info- ja oppimateriaalisarjakuvaa tilauksesta sekä sarjakuvaan liittyvää taideopetusta.

Oswald © Janne Toriseva

Kuten niin usein, tässäkin tapauksessa innostus sarjakuviin on lähtöisin jo lapsuudesta. Toriseva sanoo lukeneensa lapsena paljon sarjakuvia Hämähäkkimiehestä Asterixeihin sekä Älliin ja Tälliin. ”Teini-iässä löysin Lassin ja Leevin, jonka vaikutteita sainkin paeta vuosia aloitettuani oman sanomalehtisarjakuvatuotantoni. Myöhemmällä iällä huumorin ohella myös tummemmat sävyt ovat kiinnostaneet ja kiinnostus kattaa tänä päivänä kaikenlaista valtavirrasta taidehömppään”, Toriseva kertoo. 

Lukulistaan kuului tietysti myös Aku Ankka. Toriseva mainitsee suosikkitekijöikseen Carl Barksin ja Vicarin. ”Barksilla oli erityinen taito pitää tarinat rakenteeltaan selkeinä ja samalla mielikuvituksellisina. Vicarin Akut saivat minut puolestaan aina hymyilemään - tarinasta riippumatta”, Toriseva suitsuttaa. 

Torisevan historia Ankan käsikirjoittajana lähtee liikkeelle jo vuodesta 2000, jolloin hän haastatteli Mauri Kunnasta ilmaisjakelulehteen. Lastenkirjailijana tunnetuksi tulleella Kunnaksella on kontollaan myös sarjakuvataustaa ja yhteyksiä Aku Ankkaankin – yksi miehen käsikirjoitus, Puujalkainen avaruusolento, julkaistiin aikoinaan Vicarin piirtämänä. Haastattelun aikana Kunnaksen ankkahistoria tuli esille ja tämä pisti Torisevan pohtimaan. 

Mielenkiinto heräsi niin suureksi, että Toriseva soitti Aku Ankan silloiselle päätoimittajalle Markku Kivekkäälle, joka neuvoi tekemään edes yksinkertaisen kuvakäsikirjoituksen ja lähettämään sen Tanskan Egmontiin. ”Köyhänä opiskelijapoikana tarvitsin kipeästi rahaa eikä aikaa töiden ja boheemin opiskelijaelämän keskellä tuntunut käsikirjoittamiseen löytyvän. Lopulta ilmoittauduin sydänlääkkeiden koekaniiniksi Orionille, jossa toimenkuvana oli pääasiassa peukaloiden pyörittely lääkeannosten ja verikokeiden välillä. Aika kävi pitkäksi ja kirjoitin siellä melko perinteisen Aku putkimiehenä -tarinan Kivekkään neuvojen mukaan kuvakäsikirjoitusmuodossa. Ystäväni auttoivat tarinan kääntämisessä englanniksi ja postitin tarinan Egmontiin”, Toriseva kertoo. 

Toriseva sai kuitenkin huomata Egmontin rattaiden pyörivän hitaasti ja lukuisten soittojen ja kuukausien, jopa vuosien, jälkeen häneen otti yhteyttä Egmontin editori Stefan Printz-Påhlson, joka ilmoitti, että uudet tarinat tulee toimittaa puolen sivun synopsiksina eikä 12-sivuisina tarinoina. Printz-Påhlson hylkäsi Torisevan käsikirjoituksen, koska Egmont oli julkaissut liian monta samankaltaista tarinaa. Hän piti kuitenkin Torisevan kerronnallisesta otteesta ja pyysi tätä tekemään kolme synopsista lisää. Intoa puhkuen Toriseva teki työtä käskettyä. 

Egmontin rattaiden jälleen pyörittyä hitaasti Printz-Påhlson otti Torisevaan yhteyttä loppuvuodesta 2003. Tämä kertoi pitäneensä erityisesti tarinoista Indian Curse ja The Albino Woodchirper. Kolmatta hän ei kuitenkaan maininnut laisinkaan. Toriseva teki synopsikset käsikirjoitusmuotoon ja hänelle maksettiin niistä palkkiot. Hän sai myös kuulla, että Indian Cursen piirtäjäksi kaavailtiin hänen omaa suosikkiaan Vicaria. ”Aloin välittömästi ideoimaan myös uusia tarinoita ja jäin jännittyneenä odottamaan koska valmiit tarinat ilmestyisivät Aku Ankassa. Seurasi kuitenkin pitkä hiljaisuus Egmontin suunnalta ja nälkäisenä nuorena miehenä kehitin itselleni jo muita projekteja ja ankkatouhut lopulta jäivät”, Toriseva kertaa tapahtumia. 

Häämatka © Janne Toriseva

Torisevan sarjakuvauran alun taustalta löytyy myös mielenkiintoinen tarina. Työskennellessään lukion jälkeen varastomiehenä hänen silmiinsä sattui pakkausmateriaalina käytetyn arkkitehtien ammattilehden ARK:n sivuja. Niistä löytyi artikkeli Itä-Pasilan betonikomplekseista, joka oli kirjoitettu täynnä tunteen paloa ja omituisia vertauksia viljellen. Artikkelin luettuaan Torisevassa heräsi kova halu päästä pois varastohommista ja tehdä Itä-Pasilan arkkitehdin ja artikkelin kirjoittajan tavoin jotain luovempaa työtä. Lapsuusmuistot sarjakuvien lukemisesta toivat eteen ratkaisun ja Toriseva päätyi Taideteollisen korkeakoulun kuvataideopetuksen koulutuslinjalle. 

Toriseva onnistui luomaan itselleen uran sarjakuvien parissa. Vaikka ura Aku Ankan parissa näytti jääneen, Toriseva päätti selvittää, mitä hänen vuosien takaisille käsikirjoituksilleen lopulta kävi. Apuna oli Aku Ankan silloinen päätoimittaja Jukka Heiskanen. ”Sain kuulla The Albino Woodchirperin piirretyn valmiiksi, mutta Indian Curse oli lopulta hyllytetty ainakin toistaiseksi 'poliittisesti epäkorrektin' sisällön takia. Tämä harmitti aikanaan kovasti, sillä tarina oli näistä tekemistäni tarinoista suosikkini”, Toriseva toteaa. 

Toriseva oli jo ehtinyt luopua toivosta, että toistakaan hänen tarinoistaan tultaisiin julkaisemaan, kun elokuussa hän sai Kvaak.fi-sivuston keskustelualueella kuulla uutisia. The Albino Woodchirper oli julkaistu jo keväällä neljässä maassa ja Suomen-julkaisu odotti Aku Ankan numerossa 37/2014. Toriseva ei ole valmista tarinaa lukenut, joten hän saa lukijoiden tavoin yhtälailla jännittäen odottaa sitä. ”Nyt jälkikäteen kun käsikirjoituskokemusta on ehtinyt jo jonkin verran karttua odotan kieltämättä vähän posket punoittaen nuoruusvuosina tehdyn tarinan ilmestymistä ensi keskiviikon lehdessä”, Toriseva tunnustaa. 

The Albino Woodchirperin ensimmäinen sivu Puolassa julkaistuna

Tarinan on piirtänyt kokenut Marsal. ”Näin sivun Marsalin piirroksista Inducksista. Ainahan se kiva on nähdä valmista jälkeä, mutta eniten oikeastaan jännittää, kuinka Marsal on ratkaissut kuvakäsikirjoituksen toteuttamisen. Toivon mukaan hän on tehnyt omia ratkaisuja, sillä kuvakäsikirjoitustaitoni olivat tuolloin vielä kauniisti sanottuna varsin hiomattomat”, Toriseva sanoo. 

Ankka-sarja on luonnollisesti puhuttanut myös Torisevan perheessä. ”Vaimo vastasi että "Ai, mutta sehän on kiva juttu", kun pari viikkoa sitten ilmoitin, lapset ovat myös pariin kertaan kysyneet, että milloin se tarina ilmestyykään. Muille en muista olenko kertonutkaan... pitääkin kertoa!” Toriseva sanoo. 

Kuten mainittu, Toriseva tekee sarjakuvaan liittyvää taideopetusta. Hän toivottaa kaikki sarjakuvista kiinnostuneet tervetulleiksi kursseilleen, joista seuraava järjestetään Espoon työväenopistossa Leppävaarassa 19.–21. syyskuuta. 

Kysymykseen siitä, onko Torisevalla aikeita laatia enempää Ankka-käsikirjoituksia, mies vastaa jättäen ovea auki. ”Ei minulla enää suurempia poltteita ole ankkatarinoiden tekemiseen, mutta jos hyvä tarina tulisi mieleeni ja tuotantorattaat olisivat yhtään nopeutuneet noista päivistä, niin ehkäpä...”, hän toteaa.