Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 418 ja Roope-setä 421

Syyskuun Taskari on Alessio Coppolan kannen hengessä ottanut nimekseen Hyvällä tuulella. Nähtäväksi ja toivottavaksi jää se, saako opus lukijansa nimensä mukaiselle mielialalle. Erikoisen tuulahduksen tuo jo sisällysluettelo, jonka kuvista paljastuu, että viime kuussa 50-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Touho on edustettuna peräti kolmessa sarjassa. Olisiko tällaiselle kattaukselle ollut aihetta kenties jo silloin?

No, eipäs jäädä ruikuttamaan, vaan mennään suoraan tarinoihin! Kolmesta mainitusta Touho-tapauksesta kaksi on ylistetyn maestron Enrico Faccinin käsikirjoituksia ja toisen näistä herra on myös piirtänyt. Mielettömän multimonistajan kohdalla Faccini onnistuu vastaamaan niihin paineisiin, jotka tähän kohdistuvat ansioituneen tarinanikkarin roolissa. Hupsu sarja on taattua Faccinia ja totutusta poikkeava hieno loppu on paitsi kruunu tarinalle myös virkistävä tuulahdus muutenkin. 

Toisen käsikirjoituksensa Keräilymerkki-intoilu Faccini on jättänyt Marco Gervasion piirrettäväksi. Se ei loppujen lopuksi ole mikään ihme, sillä tarinasta puuttuu täysin Faccinin oivaltavan humoristinen tyyli. Sarja on pikemminkin perinteikkäämpi lyhyen juoksun huumorilenkki ilman jatkuvaa räiskettä. Gervasiokin tyytyy vain piirtämään sarjan läpi. Rudy Salvagnini ja Ettore Gula ovat taas vastuussa siitä kolmannesta Touho-jutusta Kautta rantain. Se sijoittuu kahden muun välimaastoon onnistuessaan viihdyttämisessä, mutta tyytyessä pelkkään sen kummempaa kunnianhimoisuutta hakevan välipalan rooliin. 

Salvagninin työpöydältä on myös Nicola Tosolinin piirtämä lyhyenläntä Hansu hukkaa kukkaron, joka jää auttamatta jälkeen viime vuosina nähdyistä huippuhauskoista Hansu-sarjoista. Pettymysten pinoon päätyy myös Massimiliano Valentinin ja Giulio Chierchinin Kallis aarre, joka sisältää oivaltavan idean Juusosta ja neiti Näpsästä aarteenetsinnässä, mutta jättää hienon ajatuksen lähes pelkälle ajatuksen asteelle. Samanlaisessa tilanteessa on myös Alessandro Mainardin ja Sandro Del Conten Pulmallinen veronpalautus, jossa Roope ja Kroisos ajautuvat naapureiksi ilman, että siitä seuraisi erityisen viihdyttävää ilotulitusta.

Toivoa herättävät myös sellaiset sarjat kuin Carlo Panaron ja Maurizio Amendolan Musta Pekka -tarina Käännekohdassa ja Mark ja Laura Shaw’n sekä Giorgio Cavazzanon Korppisoturi kaalimaalla. Ensimmäinen osoittautuu melko pian pannukakuksi, mutta jälkimmäisen kohdalla tekijöiden nimekkyys ja aiemmat ansiot pitävät toivon tunteet pinnalla aina tarinan loppuun asti. Cavazzanon ei voi väittää mitenkään pettäneen, hänhän piirtää omalla tasollaan, mutta Shaw’n pariskunta jää reilusti tavanomaisesta tasostaan. He ovat kun olleet eräänlainen Egmontin Taskari-sarjojen laadukkaiden käsikirjoitusten tae, mutta nyt aikaiseksi on saatu vain sarja, jossa ei oikein tapahdu mitään ja joka ei siten herätä intohimoja. Toivon heille puhtia seuraaviin koitoksiin.

Taskarin mielenkiintoisin tarina koostuu mielenkiintoisesta tekijästä ja mielenkiintoisesta ideasta. Castyn Tekstilaatikkojen kapina on juuri sitä, mistä sen nimikin kertoo. Sarjakuvista tutut tekstilaatikot ryhtyvät kapinaan, mikä on äärimmäisen oivaltava idea! Kun tähän lisätään Castyn kyky tuottaa käsi kädessä kulkevia huumoria ja jännitystä, ei lopputuloksen voi odottaa olevan kuin onnistunut. Toki koko sarjan idea ja kantava voima on niin humoristinen, että painopiste kääntyy vahvasti huumorin puolelle, mutta se ei ole mikään ongelma. Lopussa tunnelmaa latistaa hieman sen tavanomaisuus, mutta muutenhan sarja on Faccinin Mielettömän multimonistajan ohella kirjan parasta antia.

256 sivulle mahtuu vielä yksi tapaus, Marco Gervasion vanhojen mustavalkomykkäfilmien tyyliin taituroima Fantom Ankka -sarja Hiljaisuus salissa. Ajatus on Castyn sarjan tavoin hieno ja oivaltava, mutta Gervasio erehtyy ajattelemaan, että pelkkä hyvä ajatus riittää ja tästä syystä jättää juonen mahdollisimman köykäiseksi. Tarinan anniksi jäävät täten mainion idean lisäksi tapahtumat tuttuja elokuvaklassikoita muistuttavilla kuvauspaikoilla.

Roope-setä aloittaa räiskyvästi Andrea Frecceron itsenäisyysäänestysuutisten myötä ajankohtaisella skottikannella. Numero on omistettu Roopen sukulaisille, tosin tässä tapauksessa harvoin nähdyille sellaisille. Tätä linjaa noudattaa heti Dick Kinneyn ja Marco Rotan johtosarjassa Kovan onnen kartta nähtävä Talvikki-täti. Hahmo nähtiin Ropsun sivuilla tasan vuosi sitten. Talvikki on sekä Roopen että Kroisoksen täti, mikä tekee hahmosta jokseenkin epämiellyttävän. On sietämätön ajatus, että kyseiset kiistapukarit olisivat mukamas serkuksia. Talvikin esiintymisen lisäksi tarinasta ei jää muuta mainittavaa, sillä se on luonteeltaan pikku juoksentelu. 

Jauhopeukalo keskellä kämmentä -sarjassa ei esiinny harvinaisia sukulaisia. Sen sijaan tämä Riccardo Pescen ja Stefano Intinin kuuluu kuukauden animaatioiden sarjaan. Se perustuu Chef Donald -lyhytpiirrettyyn, jonka katsominen on ehdottoman suositeltavaa sen hauskuuden vuoksi. Jauhopeukalo keskellä kämmentä ei lyö sille mitenkään vertoja, mutta lukemisen arvoinen mukava pikku modernisoitu kunnianosoitus siitä kehkeytyy. Kuukauden käsikirjoittajan Carlo Panaron Suvun mustassa lampaassa esittäytyy Roopen serkku Vesa, jota ei sen koommin olekaan nähty. Giovanni Romaninin piirtämän sarjan juoni ei ole kummoinen, mutta kyllähän sen välipalana lukaisee. 

Romano Scarpan tarinassa Mallikissat esiintyy harvinaisia sukulaisia kaksinkin kappalein – Poppi ja Teodor – muttei heidän lisäkseen sitten ketään muita tuttuja hahmoja (paitsi ihka ensimmäisessä ruudussa kattokoristeena eräs niin ikään harvinainen hahmo). Tämäkin tarina edustaa johtosarjan tavoin sellaista tapausta, joka jää mieleen vain sisältämiensä harvinaisten hahmojen vuoksi. Muuten sen anti on täysin olematon ja se päätyy johtosarjan tavoin juoksenteluksi. Toki Scarpan piirroksista voi aina nautiskella. 

Harvinainen sukulainen esiintyy myös In English -yksisivuisessa: Kildare Coot eli Into. Lehden loppuun on vielä piilotettu pari yksisivuista, Rudy Salvagninin ja Manuela Razzin Pieni präntti sekä Enrico Faccinin Vannomatta paras, joka lupsakkuudellaan ansaitsee jälleen kerran hatunnoston maestrolle. Loppuun kiteytettynä syyskuun julkaisut olivat luettavia tapauksia, mutteivät riemunkiljahduksia aiheuttavia. Lokakuun Taskari onkin Tupla ja nimeltään Piirun verran parempi. Toivottavasti se on sitä myös laadultaan.