Helmikuun Roope-setä tituleeraa itseään avuksi sarjisnälkään. Alessio Coppolan herkullinen kansi jatkaa viime kuusta tuttuun vitsikansityyliin. Tämän muutoksen otamme ilolla vastaan! Viime vuodethan Ropsu profiloitui nimenomaan vitsittömien "näköiskansien" viljelijänä. Coppolan kansi on omiaan nostattamaan mainittua sarjisnälkää ja kihottamaan veden kielelle. Huolimatta kannen paljolti ruokapöydän suuntaan viestivistä viittauksista toimitus julistaa numeron teeman olevan omituisuuksien parissa. Ihmetyttämään jää teeman näinkin vähäinen korostaminen, esimerkiksi kannesta ei ole pääteltävissä mitään toimituksen aikeisiin vihjaavaa. No, samahan se, kunhan se tärkein eli itse antimet ovat maukkaita!
Vuodelta 1981 peräisin oleva Avaruusturisti on katettu pöytään Kuukauden klassikkona. Carlo Chendin ja Giorgio Cavazzanon tarjoilema sarja on samalla Suomessa useaan otteeseen aiemminkin nähdyn avaruusankka P.T:n ensiesiintyminen. Sinänsä mielenkiintoista, että näinkin tutun hahmon ensiesiintyminen julkaistaan vasta nyt. Chendin käsikirjoitus toistaa tavanomaisia kuvioita ilman sen suurempia yllätyksiä, riskinottoja tai hutejakaan. Tarinaa voisi kutsua siksi kuuluisaksi peruskauraksi. Cavazzanon 80-luvun arkinen tyyli vain korostaa tätä vaikutelmaa. Kuukauden klassikon tavaramerkiksi on jo muodostunut se, ettei nimikkeen alla julkaistuja sarjoja hennoisi kutsua klassikoiksi, mutta tämän tarinan ristiminen pienois- tai miniklassikoksi ei olisi liukuhihnatuotantomaisista piirteistään huolimatta kaukana totuudesta. Merkittävyyttä tuo vain ja ainoastaan suhteellisen merkittävän hahmon debyyttiarvo.
Viime vuonna Ropsun sivuille tuotu X-Mickey-tarinasarja jatkaa edelleen Heshukka-nimikkeen alla. Se ei ole kuitenkaan suuri pahe, kun itse tarinat ovat rautaa! Nyt nähtävä Kolmastoista kerros on Francesco Artibanin juonima ja Silvio Cambonin taiteilema tuotos. X-Mickey-sarjojen kohdalla voi todella puhua taiteesta: niiden piirrokset ovat poikkeuksetta olleet todella näyttäviä. Myös Camboni yltää helposti X-Mickey-taiteilijan arvoa edellyttävään suoritustasoon, mutta väkisinkin mieleen tulevat aiemmin nähdyt Roberto Vianin taidonnäytteet samasta aiheesta. Cambonin tekeleet kalpenevat selvästi Vianin suorituksille, mikä ei silti suinkaan vähennä tarinan arvosanoja. Artibanin käsikirjoitus puolestaan on vain pisteytystä nostava tekijä. Juoni on loistavasti leivottu ja tarina etenee järkevästi palamatta pohjaan. Tarinan loppu ansaitsee erityismaininnan. Se on yksinkertaisesti hieno jonkinasteisesta kliseisyydestään huolimatta. Karikot väistetään ilman minkäänlaisia vaaroja. Sarja pönkittää entisestään X-Mickeyn asemaa yhtenä Ropsun nykyisistä kivijaloista.
Lemmen lumovoima on kolaus korkealta. Gaja Arrighinin ja Giorgio Di Vitan sarja palauttaa X-Mickeyn jälkeisistä huumaavista tunnelmista takaisin puuduttavan arkiselle liukuhihnalle. Juoni on pitkälti monesti aiemminkin nähty. Valitettavinta on se, että kyseiset samankaltaiset tarinat ovat yleisesti olleet Lemmen lumovoimaa huimasti laadukkaampia. Arrighinikin löytää paikoittain loistavia mahdollisuuksia parempaan, mutta jättää ne erittäin töksähtävästi käyttämättä. Di Vitan piirroksetkaan eivät saa tarinaa lentoon, joka jää alusta loppuun kestäville pahoille alikierroksille. Ikävä takaisku ja floppi.
Menusta löytyy käsiteltyjen pitkien pääruokien lisäksi lyhyempiä lisukkeita. Jo alkupalana tarjoiltu Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi yllätti mureudellaan ja nokkeluudellaan. Päivän pamaus jätti tällä kertaa väliin viime kuun tapaiset paljastukset vaan keskittyi pääosin lehdessä esiintyneen P.T:n esittelemiseen. Dekkaripähkinä ei maittanut edelleenkään puolitiehen jätetyn valmistuksen vuoksi. In English -osiossa julkaistu Enrico Faccinin yksisivuinen oli tekijälleen tuttuun tapaan oikein maittava. Jälkiruokana oli Maria Muzzolinin ja Danilo Loizeddan vitsisarja Nappiajoitus, joka jäi varsin huomaamattomaksi koristeeksi kaiken muun jäljiltä.
Yhteenvetona helmikuun Ropsu oli hyvää jälkeä. X-Mickey nostaa aina lehden pisteitä korkealle. Myös P.T:n ensiesiintyminen oli mukava ja kunnioitettava julkaistava. Lisäksi osa pienimuotoisemmasta sisällöstä oli laadultaan riemastuttavaa. Harmittavan toisen vaakakupillisen muodostavat flopit jäivät onneksi tällä kertaa paitsioasemaan. Kuppi kallistuukin kehujen ja ruusujen puolelle. Tällaisesta tasapainoasetelmasta on hyvä jatkaa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti