Roope-sedän vuosi 2013 käynnistyi Andrea Frecceron vauhdikkaalla kannella. Mitä, eikö se ollutkaan erityisen vauhdikas? Kyllä oli, jos vertaa viime vuoden kansisatoon, joka onkin nähtävillä lehden sivulla 98. Sanalla sanoen vuoden 2012 kannet olivat sisällöltään köyhiä. Perinteiset vitsikannet jäivät paitsioon ja joissakin harvoissa tapauksissa vitsi oli supistettu ja piilotettu ulkonäöllisen perfektionismikuorrutuksen taakse. Frecceron kannen voi tulkita jonkinlaisena muutoksena viimevuotiselle kansimuodille. Myös viime vuonna kehään astuneet, kiistellyt Ropsujen selkämyskuvat ovat ilmeisesti saaneet väistyä; nyt tilalla näkyy ainoastaan pienoinen Roope-hahmo.
Tarinoiden vyöryä tänä vuonna johtaa Kuukauden klassikoksi nimitetty Rodolfo Ciminon ja Giorgio Cavazzanon Suuri vesisota, jota ei liiallisesta mielikuvituksellisuudesta jouduta syyttämään. Sarja pääasiassa toistaa Ciminon ja muidenkin käsikirjoittajien useimmiten käyttämiä kikkoja Roope, Riitta & Kuuno -seikkailujen yhteydessä. Kuten tällaiset sarjat yleensäkin, se kulkee päätepysäkilleen sujuvasti, mutta jättämättä jälkeensä mitään sen erikoisempaa. Cavazzanon varhaiskauden piirrokset tuntuvat vain korostavan tätä tavallisuuden vaikutelmaa. Ihan oikean klassikon elkeitä tarinalla ei ole.
Uskomatonta mutta totta on Carlo Panaron ja Roberto Vianin käsialaa oleva Mikin ja Ropsun sivuilla hieman harvinaisemman vieraan, Eka Vekaran lavalle heittävä sarja. Panaro on saanut aikaiseksi mielenkiintoisen ja omaperäisen perusasetelman, josta ammentaa. Juttu on onnistuttu lisäksi asettelemaan juuri sopivan pituiseksi; se ei jää kesken tai ajaudu ylikierroksille. Kakku pysyy vakuuttavaan loppuunsa asti hienosti kasassa. Vianin laadukkaat, hienot piirrokset takaavat kokonaisuudelle mainiot pisteet. Tässähän voisi olla potentiaalia koko vuoden yllättäjäksi! Mukava pikku tarina, joka viihdyttää omilla avuillaan eikä pamahda pannukakuksi kurotellessaan enempiään.
Carlo Panaro jatkaa käsikirjoittajan pestissä Giampaolo Soldatin kuvittaman sarjan Katastrofikuvaukset myötä. Tällä kertaa Panaron nuoli ei kuitenkaan valitettavasti osu lähellekään napakymppiä. Perinteikkäässä Akua ja Touhoa reporttereina seuraavassa asetelmassa sorrutaan pahasti pelkkien kliseiden käyttämiseen ilman minkäänlaista soveltamista ja luomistyötä. Tylsästä kliseekikkailusta ei ole lukijan viihdyttämiseen, eikä Soldatin mitäänsanomattomista piirroksista sarjan kaivatuksi pelastusrenkaaksi.
Viimeinen pidempi tapaus, Riccardo Seregnin ja Danilo Barozzin Nerokas keikka on alusta alkaen kaksijakoinen. Se sisältää lupaavia piirteitä ja hienoa juonenkuljetusta, mutta samalla taustalla vaanii jostain syystä pelko pahasta turtumisesta ja päätymisestä tylsäksi sotkuksi. Idea säilyy kuitenkin vaadittavan tuoreena loppumetreille saakka ja mukaan saadaan upotettua täysin toisenlaisiakin elementtejä. Ne yhdessä korottavat juonikuvion arvostuksen korkeisiin lukemiin ja hoitavat hyvin tehtävänsä eli viihdyttävät. Silloin tällöin virhearviointeja tekevä ja tarinan ilmapiirin väärin lukeva Barozzi onnistuu kaikeksi onneksi tällä kertaa sisäistämään jutun juuret ja taiteilee vakuuttavasti tarinan olemuksen esiin.
Viime vuoden tyyliin lehden sivuilla jatkavat myös Donald Soffritti Pikku-Aku-strippeineen, dekkaripähkinä, Päivän pamaus, In English -osio ja takasivun yksisivuinen, joka tällä kertaa on Gaja Arrighinin ja Andrea Frecceron Riitta & Kuuno -hupailu Erikoistarjous. Niiden tasossa ei ole kuitenkaan mitään mainitsemisen arvoista. Tosin Päivän pamauksessa paljastetaan jonkin verran alkaneen vuoden tarjoiluista. Mikäli tämä kertoo tarpeeksi, luvassa näyttäisi olevan yllättävän tylsä vuosi, johon ei ole viitsitty lainkaan panostaa. Jos linja on tämän kuun numeron mukainen, valinta on jokseenkin onnistunut, mutta varaa parantaa olisi vielä paljonkin. Ensimmäinen vaihe olisi keksiä aivan uudenlaisia teemoja. Päivän pamauksen perusteella teemanumeroita on tulossa erittäin vähän, ja nekin turhan monta kertaa kierrätetyillä aiheilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti