Saimme
Kvaakista tutulta käyttäjältä,
Henendolta, arvostelun tuoreimmasta Roope-sedästä. Arvostelu on ehdottomasti julkaisemisen arvoinen, joten lukaiskaapa ihmeessä hengenluomus alta!
Roope-sedän kesäkuinen numero 394 julistaa Andrea
Frecceron taidokkaan lupaavalla kannella ”silkkaa sankaruuttaan”. Kannessa
Taikaviitan seurassa esiintyvä Superhessu hämää, sillä jo toisen sivun sisällysluettelosta
selviää, ettei tätä muualla lehdessä nähdä - paitsi takakannessa vitsisarjan
tähtenä. Suuren yleisön lempilapsi Taikaviitta taas loistaa peräti kolmen eri
tarinan sivuilla. Käydäänpäs lehden tarinat läpi ennen enempiä
nurinoita!
Johtosarjan, Taikaviitan tähdittämän Supersankarin eläketurvan, on
käsikirjoittanut Bruno Concina ja piirtänyt Lucio Leoni. Näistä
erityisesti Leonin nimi nostaa veden kielelle, onhan tämä vakuuttanut lukijat
taidoillaan viime vuosina Aku Ankan taskukirjoissa ja Roope-sedissä Emanuela Negrinin
kanssa tehtailemiensa Taikaviitta-tarinoiden myötä. Kyseiset sarjat ovat
poikkeuksetta erottautuneet muiden viittasankarin kommelluksia kuvaavien
sarjojen joukosta tusinakaavasta poikkeavan kuvituksen sekä aidosti
kiinnostavien käsikirjoitusten ansiosta. Juonikuvioissa riittää sekä jännitystä
että hauskuutta.
Tässä sarjassa on mukana vain toinen tähtiparivaljakon Leoni-Negrin
osapuolista, mutta pettymystä on turha odottaa. Concinankin käsikirjoitus
erottuu totutusta Taikis-muotista. Sarjan idea on hauska ja tuore, vaikka
samankaltaisia tarinoita on ennenkin nähty (kuten pienoisklassikko Taikaviitan
talouskriisi, joka nähtiin vasta uusintana Taskarin tähtihetket 2 –kirjassa).
Leonin piirrokset ovat tuttuun tapaan teräksisiä. Mukava veto johtosarjaksi.
Lehden toinenkin tarina on Concinan käsialaa. Nicola
Tosolinin kuvittama lyhyempi Viitta-sarja on pettymys. Ei juonensa tai
piirrostensa takia, vaan siksi, että se julkaistiin juuri toukokuussa
Taskarissa 389 (Vahtivuoro)! Silloin nimenä oli Sataa ja paistaa,
nyt Kelikupla. Tarina on siis mitä luultavimmin käännettykin kahdesti.
Puhekuplien eroavaisuudethan tämän lopulta paljastavat. Tällainen toiminta
suututtaa, vaikka varmasti vahingosta onkin kyse. Tapaus ei ole ainutlaatuinen.
Jonkinlaista tarkkaavaisuutta vaadin toimitukselta. Muuten tarina on ihan
simppeli paketti, selkeästi tarkoitettukin tusinatarinaksi. Tosolinin
piirroksista en ole oikein oppinut pahemmin pitämään, erityisesti tämän tulkinta
Pellestä ei miellytä
silmääni.
Seuraava tarina onkin odotettuakin odotetumpi pläjäys, nimittäin X-Mickey-tarinasarjan
avaus. Italiassa kyseisestä sarjasta on saatu nauttia vuosikymmen sitten peräti
30. lehden verran. Sarjan osia on päätynyt myös esimerkiksi Ruotsiin ja
Norjaan. Ropsun toimitus vihjailee vakiopalstallaan Päivän pamauksessa
sarjan jatkumisesta lehden sivuilla. Käsikirjoittaja Bruno Ennan ja
piirtäjä Alessandro Perinan tuotos Peilin takana osuu odotetusti
napakymppiin. Tarinasta löytyvät johtosarjankin kohdalla mainitut jännittävyys
ja hauskuus, tunnelmallisuudesta puhumattakaan. Sarjan väritys tuo paikoittain
mieleen Taskareista tuttujen Tuplanolla-seikkailujen välillä jopa yliampuvilta
tuntuvat väritykset. Tässä sellaista on turha pelätä. Väritys on lähempänä
perinteistä tyyliä. Loistelias avaus jättää jälkeensä janon tulevia osia
ajatellen. Voisin pitää jo varmana näidenkin näkemistä Ropsussa. Toimitus
tekisi jättimäisen erheen, jos tällainen materiaali jätettäisiin ulkopuolelle.
Lehden kolmas ja viimeinen Taikaviitta-seikkailu on Nino Russon ja Pier
Dario Pennatin väsäämä Muokatut mielet. Tämä on, Kelikuplan ohella, juuri sitä, mistä
tässäkin tekstissä on jauhettu, eli persoonatonta tusinaa, puhdasta hömppää,
joka unohtuu välittömästi tarinan loppuessa. Yksi kolmesta Taikaviitan nimeä
hehkuttavasta sarjasta oli siis kehuttava. Tämä on onneton saldo, vaikka
pahempaakin on toki viime vuosina totuttu näkemään. Tällaiseen väliin tungen
aina toiveeni vanhojen, Suomessa ennen näkemättömien Taikaviitta-klassikkojen
julkaisemisesta. Vuosien vieriessä on tullut ilmi, että tällainen toive on
jostain kumman syystä ilmeisen mahdoton toteuttaa. Kenties niitä säästellään
hamaan tulevaisuuteen…
Takakannesta löytyy vielä Muokatuista mielistä tutun Pier
Dario Pennatin Superhessu-hupailu Superjarrut, jota ei voi missään
tapauksessa pitää lohdutuksena hahmon ystäville siitä, ettei tälle lupaavasta
kannesta huolimatta ole omistettu sarjaa lehden sisäpuolelta. Erityisen surkuhupaisan
tilanteesta tekee se, että yksi kolmesta Taikaviitta-tarinasta oli tosiaan
julkaistu viime kuussa. Olisin mielelläni nähnyt tilalla jonkin rautaisen
superhessuttelun. Ei lehti toki arvostelun kyynisyydestä huolimatta huono
ollut. Neljästä pitkästä tarinasta kaksi oli hyviä, jopa loistavia. X-Mickeyn
odotetusta saapumisesta Suomeen ei voi liikaa kiitellä. Sarja lupaa hyvää
Ropsun tulevaisuudelle, jos ja kun siitä vain pidetään kiinni, kuten vahvasti
oletan käyvän.
Ja kuulkaas, ystävät, tämä numerohan päätyy nykystandardein peräti keskiarvon
yläpuolelle!