Ville T. on jälleen avannut sanaisen arkkunsa ja ruotii tuoretta triplataskaria. Jos yli 750- sivuisen taskarin lukeminen on ollut työlästä, on sitä varmasti ollut myös arvostelun kirjoittaminen. Kiitos siis jälleen ahkeroinnistasi, Ville!
Aku Ankan taskukirja 381 - Kolmoiselämää
Paras tapa viettää syksyn pimeneviä iltoja on painautua sohvannurkkaan nauttimaan kirjallisuudesta ja mikäs olisi sen parempaa luettavaa kuin Aku Ankan taskukirja. Syyskuussa meitä hemmotellaan peräti 768-sivuislla sarjisjärkäleellä, jossa kyllä riittää luettavaa illaksi jos toiseksikin.
Triplataskarin aloittaa neliosainen Taikaviitta-saaga, joka kietoutuu viittasankarin upouuden menopelin, vyötiäismaasturin, ympärille.
Kaukana kiertoradalla
Fausto Vitalianon kirjoittama avaruusseikkailu potkaisee käyntiin saagan, jonka ensimmäisessä osassa pöhkö tiedemies testaa lasertykkiään, jonka säde kimpoaa maahan osuttuaan sen tielle ajautuneeseen taivaankappaleeseen. Säteen vaikutuksesta Roope Ankan rahasäiliö irtautuu maasta ja lähtee matkaamaan kohti ulkoavaruutta. Aku pyytää Taikaviittaa hätiin. Kirjoittaja ei ole käyttänyt sen kummemmin mielikuvitusta Taikaviitan paikalle saamiselle kuin rahasäiliön ullakolle kätketty arkku, johon Taikaviitan varusteet on pakattu. Toisaalta, en muista aiemmin tällaisesta lukeneeni, joten ratkaisua voisikin pitää muita mielikuvituksellisempana. Ratkaisu on varmaan myös järkeilty siten, että Akun henkilöllisyys paljastuisi Roopelle helposti, kun tämän epäilys myöhemmin tarinassa herää. ”
Eikö ole outoa, etten ole koskaan nähnyt teitä samassa paikassa samaan aikaan”? Aku antaa setänsä poistaa naamion kasvoiltaan niin helposti, että voisi miltei luulla hänen antavan sen tapahtua tarkoituksellisesti, että hänen ”pisteensä” nousisivat Roopen silmissä. Siihen viitataan tarinan piristävän erilaisessa loppuratkaisussakin. Tarinan piirtänyt
Andrea Freccerokin näyttää jälleen, kuinka tunnelmallinen tarina kuuluu piirtää.
Jäätävä uhka
Carlo Panaro on saanut kunnian kynäillä saagan toisen osan, joka ei valitettavasti yllä edeltäjänsä tasolle. Taikaviitta huristelee Roopelta saamallaan vyötiäismaasturilla ja lähtee auttamaan professori Laura Köhkää selvittämään pohjoisnavalla havaitun UFO-luotaimen tarkoitusperiä. Tarina osoittautuu ihan hauskaksi välipalaksi, mutta perin tylsäksi kokonaisuudeksi, joka vain kulkee suoraviivaisesti kohti lopputaistelua, joka päättyy avaruusaluksen räjähtämiseen. Missään vaiheessa tarinaa ei edes nähdä ulkoavaruuden asukkeja, mikä hämmentää tarinaa entisestään. Toisaalta, sellaisten käyttäminen olisi pitkittänyt tarinaa turhaan joten tällainen ”helppo” ratkaisu ei välttämättä ole ollenkaan pahasta. Mielenkiintoisin tarinassa paljastuva juttu onkin se, että Hannu Hanhi kuuluu ULSA:n (Ufojen Liikeitä Tutkivien Asiantuntijoiden) apulaisiin.
Avaruuden nopein vetäjä
Kolmannen osan kirjoittanut
Giorgio Salati onnistuu tarinassaan Panaroa paremmin. Sarjassa palataan ensimmäisen osan tapaan jälleen ulkoavaruuteen. Taikaviitta saa tehtäväkseen matkata Quvitellus-planeetalle käynnistämään siellä olevaa magneettituuletinta, joka estää Ankkalinnaa kohti matkaavaa meteoria läpäisemästä maan ilmakehää. Tarina sisältää vauhdikkaita kohtauksia ja ihan hauskaa tilannehuumoria. Eron tarinasarjan jatkumoon sarjassa tuo se, että vyötiäismaasturi löytyykin tällä kertaa Pelle Pelottoman pajasta. Ikään kuin se ei olisi Roopella ollutkaan. Roope vielä mainitsi ensimmäisessä osassa, että kaikkia hänen varastostaan löytyviä kulkupelejä huoltaa hänen uskollinen mekaanikkonsa Rauski. Mutta kenties Pelle on sittenkin rakentanut maasturin ja hoitaa vain kulkupelin lisälaitepuolta. Joka tapauksessa
Francesco D´lppoliton kuvittama tarina onnistuu mainiosti.
 |
| Sunnuntaipyöräilijät |
Söpöyden huippu
Pitkästä aikaa näemme
Marco Gervasion Taikaviitta-tarinan. Gervasio tuntuu olevan luontevimmillaan juurikin Taikaviitan parissa ja tässäkin tarinassa kuvitus on cavazzanomaisen hienoa. Tarina alkaa samalla tavalla kuin kolme edeltävääkin osaa. Taikaviitta saapuu paikalle jonkun odoteltua tuskastuneena. Tässä tarinassa on Iineksen vuoro. Ankkaneiti lähettää supersankarimme kadonneen koiranpennun perään ja sekös häntä kismittääkin. Maineensa suojelemiseksi Taikaviitan on suostuttava. Pian selviääkin, että koiranpennun arvoituksen taakse kätkeytyykin hullu tiedemies, joka kaappaa koiria luodakseen maailman söpöimmän koiranpennun, jota hyväksikäyttämällä hän voisi huijata koiranomistajilta rahaa. Ihan viihdyttävä tarina, joka on ilmeisesti kyhätty vain jatko-osaksi vyötiäismaasturisaagalle, jotta siitä saadaan neliosainen, kuten italialaisilla jatkosarjoilla on yleensä ollut tapana.
Taidehistoriaa
Giorgio Salatin kirjoittama klassikkovitsi, jonka pääosaan on tällä kertaa päässyt Touho. Mainio välipala pitkän saagan jälkeen.
Avaloan pulinapullot
Mikki ja Hessu ovat vierailemassa Hessun isoisosedän Rudolfin vanhalla meriasunnolla. Hessun muistellessa lapsuudenvierailuja setänsä luona samaisella asunnolla, Mikki kiinnostuu Hessun kertomista pulinapulloista, jotka johdattavatkin ystävykset huimaan seikkailuun kohti Avaloan saarta. Saarella selviää, että naapurisaarella asustaa jättiläislisko, joka herää saalistamaan kerran vuodessa ja nyt tuo päivä alkaa olla käsillä. Vain saaren hallitsijattaren Milasolin Liekutuslaulu pystyy tuudittamaan liskon takaisin uneen, mutta pahaksi onneksi hallitsijatar on menettänyt äänensä. Mikki-mestari
Casty on laittanut jälleen parastaan kirjoittamassaan ja piirtämässään tarinassa. Tarina kutoutuu taitavasti pikkuhiljaa sen loppuhuipennukseen, jossa riittää toimintaa ja vauhdikkaita tilanteita. Onnellinen loppu nähdään myös tässäkin tarinassa, ja kuten aina, paha saa luonnollisesti palkkansa.
Seikkailijoiden sukua
Aku joutuu lähtemään tutkimusmatkalle metsästämään kadonnutta kansaa, jotta Roope voittaisi Kulta Into-Piin luonnontieteellisen museon palkitsemistilaisuudessa. Roope tuhoaa vahingossa innostuksissaan Piin löytämän dinosauruksen luurangon ja joutuu siksi itse jättäytymään matkasta. Käsikirjoittajana toiminut
Paul Halas on luonut kadonneen sivilisaation ja ihmiskunnan, joilta puuttuu pää. Tai ei suoranaisesti puutu, vaan se ei keiku meidän tuntemallamme tavalla hartioilla vaan roikkuu vyötäröllä. Melko tavanomainen seikkailutarina tanskalaiseen taskarimalliin, mutta ei kuitenkaan huono. Akun onnistuu tuomaan mukanaan elävää dinosaurusta vastaavan liskon. Yllättäen palkinnonsaaja ei kuitenkaan ole kumpikaan kitupiikeistä, vaan matkan suorittanut Aku. Valitettavasti yllättävän iloinen käänne on täytynyt pilata perinteistäkin perinteikkäämmällä takaa-ajokohtauksella, jossa Roope syyttää Akua hänen kunniansa viemisestä.
 |
| Kaukana kiertoradalla |
Rion Kuu
Aku saa puhelun toimistolta maalatessaan rahasäiliötä ja joutuu lähtemään agenttihommiin siltä istumalta. Tällä kertaa matka kohdistuu Rio de Janeiroon, tehtävänä on Maser-laitteen tuhoaminen. Tuplanolla-saaga jatkuu ja kovin tavanomaisella ankkatarina tyylillä. Loppukaan ei ole Akulle suotuinen. Valitettavasti pitkästä tarinasarjasta alkaa olla puhti mennyt. Tällaiset jatkumosta riippumattomat lyhäritkin voivat toki olla vain pientä jännityksen pitkistystä. Kenties tuleviin osiin säästellään jotain mullistavaa, jota ei kenties vain haluta vielä kirjoittaa tarinasarjan tähän vaiheeseen. Toivoa sopii ja toivon myös kovasti niiden kahden ylihypätyn (*ks.
arvostelu taskarista 380) Tuplanolla sarjan näkemistä pikapuoliin. Tällä kertaa
Alessandro Perina pääsee näyttämään kynänjälkeään Tuplanollan kanssa.
Sunnuntaipyöräilijät
Simo Sisu viettää ansaittua vapaapäiväänsä, muttei välty siltikään aikaiselta aamuherätykseltä, koska Sirkka on keksinyt lähteä fillarijumppaan miehensä kanssa. Ei ole kauhean yllättävää, että vapaapäivä muuttuu konnajahdiksi. Fillarijumpasta löytyy kelmikolmikko ja heikon alun jälkeen Simokin motivoituu pyöräilystä, kun on keiden perässä pyöräillä.
Maria Luisa Ugetti on vissiin ollut melko väsynyt tarinan piirtämiseen. Taustat puuttuvat monista ruuduista ja osassa kuvia hahmojen mittasuhteet eivät oikein täsmää todellisuuden kanssa.
Palloilua
Miljardööriklubilaiset ovat innostuneet liikkumaan lentäen. Klubille tulee määräys, että jokaisella on oltava taivaalla liikkuva kulkupeli. Roope ei innostu ostamaan kallista lentokonetta vaan kaivaa varastostaan vanhan kuumailmapallonsa. Roope saa kuitenkin kaupunkilaisilta kehuja äänettömästä ”lennokistaan” ja kaikki muutkin miljardöörit innostuvat hankkimaan itselleen ilmapallon. Tarina kulkee erittäin ennalta-arvattavia polkuja. Ja tottahan tällaisessa tarinassa Roopen pitää ihan lopuksi vetää vielä se kaikkein pisin korsi kotiin. Kaikkien muiden keskityttyä palloiluunsa Roope on ainoa, joka ehtii ajoissa lentokentälle solmimaan tärkeät kaupat kiireisen kollegansa kanssa. Tarinan luettua voi hyvin jäädä odottamaan seuraavaa vastaavanlaista versiota samasta aiheesta. Kenties sellainen on eksynyt jo ensi kuun taskariin… Toivottavasti ei kuitenkaan.
Rikkauden lähteillä
2/3 Tripla-taskarista onsSuomalaisen toimituksen itse valitsemia tarinoita, joista valtaosa on nähty muissa taskarimaissa jo menneinä vuosina. Ensimmäinen näistä tarinoista on
Guido Martinan kirjoittama ja
Massimo de Vitan piirtämä sarja Akusta ja ankanpojista, jotka lähtevät metsästämään palkkiota Roopen nuoruudessaan estämästä junaryöstöstä. Martinan idea on jälleen erilainen ja hän saa kurottua kasaan tyylilleen uskollisen tarinan, jossa Aku kokee paljon vastoinkäymisiä. Tarina onnistuu viihdyttämään, ja vaikka loppuratkaisu onkin tavanomaista takaa-ajoa, niin tällä kertaa se on onneksi käännetty nurinpäin.
Aku Ankka patsaan vartijana
Carlo Panaro on kirjoittanut tarinan potkujen partaalla olevasta lehtimiehestä, joka jahtaa skuuppia Roope-sedän hommaamasta mayojen patsaasta, jota Aku saa tehtäväkseen vartioida. Sarja on summittaista poukkoilua ja takaa-ajoa loppuratkaisuun asti, joka esittää lehtimiehen täytenä kohelona. Onneksi tässäkään tarinassa Akulle ei käy lopussa huonosti, joten siinä sarjaa voi pitää positiivisena yllätyksenä.
Lino Gorleron piirrokset vain eivät näytä kovinkaan innostavilta.
Luontoäidin helmassa
Ankanpojat törmäävät rullalautaillessaan salaperäiseen kodittomaan vanhaan naiseen, joka tuntuu ymmärtävän eläimiä. Aku suostuu majoittamaan naisen yhdeksi yöksi, mutta seuraavana päivänä nainen karkaa. Roope saa vihiä, että muori olisi mielisairaalasta karannut ja poppoo lähtee metsään etsimään siellä hortoilevaa naista. Ihan mielenkiintoinen tarina
McRealeilta. Luontoäidistä on onnistuttu luomaan jollain tapaa mystinen hahmo ja se, onko kyseessä oikea luontoäiti vai vain omiaan horiseva mummeli, jätetään onneksi kutkuttavasti auki tarinan viimeisellä sivulla. Oikein onnistunut tarina, vaikka
Bancells tönkköine cavazzanokopioineen onkin valittu kuvittajaksi.
 |
| Roope-setä nostaa purjeet |
Dinosaurusten arvoitus
Kirjan toinen Mikki-tarina on aikakone seikkailu.
Bruno Concina on kirjoittanut professorit Zapotekin ja Marlinin lähettämään Mikin ja Hessun 65,5 miljoonan vuoden taakse selvittämään, miten dinosaurukset todella hävisivät maapallolta. Kiinnostava tarina näyttää, että dinosaurukset olisivatkin osanneet kommunikoida keskenään ajatuksenvälityksellä. Mikki ja Hessu auttavat brontosauruksia selviytymään tyrannosauruksen hyökkäykseltä ja saavat selville, että dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon vaan muuttivat syviin vesiin asumaan. Vedestähän elämä aikoinaan myös alkoi, joten vaihtoehtona idea ei ole ollenkaan hullumpi. Palattuaan nykyaikaan professorit uskovat kuitenkin Mikin ja Hessun vain uneksineen.
Sergio Asteriti on kuvittanut tarinan kauniisti ja erityisesti brontosaurukset ovat oikein sympaattisen näköisiä.
Transylvanian torvi
Roope saa vihiä torvesta, jonka ääni värähtelee kullan taajuudella. Hän lähtee Akun, Juuson ja ankanpoikien kanssa metsästämään Transylvanian torvea, joka kuitenkin tuottaa hänelle vain vaikeuksia. Tarina on tuttua ja taattua
Rodolfo Giminoa aina Juuson matkateekärryjä myöten.
Alessanro Gottardo on kuvittanut tarinan cavazzanomaisen veijarimaisella tyylillään.
Roope-setä ja pepitan arvoitus
Tupu, Hupu ja Lupu leikkivät Ankkalinnan liepeiltä löytyvällä suolla. Suon läheisyydessä asustaa ennustajaeukko, joka ennustaa ankanpoikien löytävän suolta aarteen. Pojat pyytävät apuja Roope-sedältään, joka ensin torjuu poikien herkkäuskoiset puheet, mutta saa myöhemmin kuulla suolla sijaitsevan uponneen laivan ja sen mukana menneen aarteen. Tarinassa on nostalgista omanaikansa henkeä, vaikka se ei muuten nykyajan tarinoista juuri eroakaan. Vaikutusta voi olla myös
Guido Scalan massasta erottuvilla piirroksilla.
Studiosekaannus
Hassunhauska tarina Akusta ja Hansusta, jotka kummatkin ovat menossa kaupunkiin - Hansu maatalouskoulun kurssille ja Aku Yllätysvieras-TV-ohjelmaan. Hansu kuitenkin sekoittaa koulunsa TV-studioon ja synnyttää hersyvän hauskoja tilanteita, kun studion henkilökunta luulee häntä ohjelman vieraaksi. Akullakaan ei mene suunnitelmat ihan niin kuin elokuvissa. Häntä ei huolita enää sisälle TV-studiolle. Lopussa Hansu kertoo, kuinka surkea koulupäivä hänellä oli ollut, vaikka luento oli kuulemma ollut viihdyttävä. Tarina onnistuu viihdyttämään ja paikoin jopa naurattamaan.
Andrea Ferrarisin tuon ajan piirroksetkin ovat vielä hienoja katseltavaa. Taiteilijahan on kokenut melkoisen tyylinmuutokset siirrryttyään piirtämään tarinoita Egmontin leipiin.
Epäonnenlantti
Hieman vanhemaa
Giulio Chierchinia ajalta jolloin mestarin jälki oli kadehdittavan hienoa. Chierchini on kuvittanut
Bruno Concinan tarinan, jossa Pelle Peloton valaa Roopelle toisen ensilantin. Vaikka osittain tökkivässä suomennoksessa puhutaan ensilantista, on alkutekstissä selkeästi ollut koko ajan kyse nimenomaan onnenlantista. Suomentaja vaihtelee lantin nimeä pitkin tarinaa, joka tuntuu osittain hölmöltä. Tarinassa Pelle Pelotonta kohdellaan myös melko ronskein ottein vaikka lopussa kohtelua pehmennetäänkin loppuratkaisuun liittyvällä selittelyllä. Tarinasta tekee ulkoisesti kiinnostavan myös se, että siinä esiintyy Milla Magian kumppanina
Miekka kivessä (1963)- elokuvassa ensiesiintymisensä tehnyt Matami Mimmi, joka on varsin harvinainen vieras Aku Ankan taskukirjan sivuilla.
Voimakristalli
Taskarin kolmas ja viimeinen taskanmaalla tuotettu tarina on
Gorm Transgaardin kirjoittama ja
Flemming Andersenin piirtämä. Roope on nähnyt jo kolmatta kertaa samaa painajaista. Hän painelee Hugo Huilingin, nimekkään unitutkijan, luokse pyytämään apua ongelmaansa. Huilingin mukaan kyse olisi enneunista, mutta vasta seuraavat unet avaavat viimeisimpien mysteerit. Samalla Aku vastaanottaa postipaketin, joka pitää sisällään voimakristalliksi kutsutun kaulaketjun, jonka kantaja voi käskyttää ketä tahansa. Aku lähtee kokeilemaan kristalliaan kaupungille ja sattumusten kautta hänen antamat käskynsä toteutuvat. Aku sotkee vielä kristallinsa Roopen enneunien kanssa ja kaaos on valmis. Vitsejä viljelevä ja toiminnan täyteinen tarina on harvinaisen hyvää tanskalaislaatua. Ihmettelenkin, miksei juttua ole nähty ennemmin Suomessa, kun se aikoinaan skipattiin meikäläisistä taskareista yli kuusi vuotta takaperin.
Pompeijin uusi kukoistus
Roope mahtailee miljardööriklubilla lähtevänsä lomareissulle historialliseen kohteeseen. Hänen on keksittävä huokea matkakohde, jottei hänelle naurettaisi kun hän ei olekaan lähtenyt lupaamalleen matkalle. Roope ottaa Akun ja kolme nuorta sukulaispoikaansa mukaan Napoliin, mutta Roopen pihistely näkyy jo laivamatkalla. Maissa ankat matkaavat Pompeijiin ja paikanpäällä Roope saa idean kunnostaa roomalaiskaupungin uuteen uskoon turisteja varten. Turistikohde tulee aivan Vesuvius-tulivuoren viereen ja kirjoittaja
Giorgio Pezzin tuntuu unohtaneen kokonaan, että Roopen vihollinen, Milla Magiahan asustaa samaisella tulivuorella. Ilmeisesti asian huomannut
Gatto onkin piirtänyt yhteen ruutun Millan mökin, jossa on lappu luukulla, tektstein: suljettu loman ajaksi. Gatton piirroksia on muutenkin hauska katsella vaikka sarja eteneekin Pezzinille hieman turhankin tuttuja uria.
Haamuperintö
Hessu saa perinnöksi linnan, jota hän ja Mikki lähtevät katsastamaan. Paikassa alkaa kummittelemaan, mutta kummittelu saakin oudon käänteen kun kummittelijat tajuavat, ketä talon uudet asukit oikeasti ovat. Tarina saa lopussa yllättävän käänteen, kun linnan oikea omistaja saapuukin paikalle kertomaan perintötietojen jakajan kanssa, että linna kuuluukin herralle nimeltä Ressu Ropo. Valitettavan selkeästi kirjan täytteeksi valittu tarina aikoinaan Suomessa ylihypätystä Roope-setä-lehdestä. Sarjakuvan piirtänyt
Silvio Camponi hakee tässä tekeleessään vielä omaa tyyliä.
Tehtävä jäätiköllä
Roope lähettää Akun ja Touhon jäätikölle etsimään kultaista mammuttipatsasta. Kun serkukset ovat löytäneet paikan, Roope lyöttäytyy itsekin apajille, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Jäätiköltä ei löydy kullasta veistettyä mammuttipatsasta, vaan ihka elävä mammutti, jolla on kultaiset syöksyhampaat.
Palessandra Malabarban kirjoittama teksti on perushauska italialainen Aku & Touho tarina, jossa serkukset sössivät Roopen liiketoimet. Kuvituksen tarinaan on luonut
Roberta Migheli.
Roope-setä nostaa purjeet
Kansikuvankin tähän kirjaan tehneen
Giorgio Cavazzanon piirtämä, mutta myös kirjoittama, Roope tarina alkaa melko heikoista kantimista. Tarinan esinäytöksessä näytetään paareilla ambulanssiin kannettavaa Roopea, jota hänen kolme sukulaispoikaansa vieressä katselevat. Cavazzano kertoo hauskasti, kuinka Roope on tilanteeseen joutunut osallistuttuaan kilpapurjehdukseen Kroisos Pennosen kanssa. Vaikka Roope voittaakin kilvan, syy hänen äkilliseen huonoon kuntoonsa selittyy kuuden miljoonan arvoisella veneellä, jonka rakentamista voittajan on kunnia rahoittaa. Cavazzano on kirjoittanut omia sarjojaan lähinnä 1980-luvun lopulla ja niissä kaikissa on oma tunnistettava tunnelmansa. Hyvä sarja siis tämäkin.
Pulmalliset supervoimat
Kirjan ainoa irrallisesta Taikaviitta-tarinasta vastaavat
Emanuela Negrin ja
Lucio Leoni, jotka kummatkin ovat sekä kirjoittaneet että piirtäneet tarinan, jossa Taikaviitta saa yliluonnolliset supervoimat maahan pudonneesta meteorista. Supervoimien hallitseminen ei kuitenkaan ota luonnistuakseen viittasankarilta ja koko tarina päättyy siihen, kuinka kaupunki on suuren remontin partaalla. Tai no, itse asiassa Taikaviitan uni päättyy siihen. Tarinahan jatkuu vielä tovin sen jälkeen, mutta mielestäni tekijäkaksikko on mennyt tämän sarjan kohdalla sieltä mistä aita on matalin. Ainakin lopun kanssa. Muutenhan tarina on oikein viihdyttävää seuratessa Taikaviitan toilailuja supervoimiensa kanssa ja sitä kuinka Pelle Peloton yrittää parhaansa mukaan auttaa sankariamme.
Ässien tapaaminen
Fabio Michelini on kirjoittanut sattumusten täyteisen tarinan Akusta, joka yrittää epätoivoisesti päästä seurapeli-iltaan, Ässien tapaamiseen. Matkalla sattuu kuitenkin vastoinkäyminen jos toinenkin. Tarinassa käy hyvin ilmi ihmisten piittaamattomuus toisia kohtaan. Loppupuolella tarinaa on kohtaus, jossa Aku erehtyy astumaan väärään junaan aseman virheen takia ja joutuu silti maksamaan sakot liputta kulkemisesta ja matkalipun määränpäähänsä minne ei ole edes menossa. Vaikka loppuratkaisu on niinkin ilmeinen kuin tapaamisen pitäminen Akun kotitiellä, on tarinassa muuten onnistuttu hienosti. Tarina tuo ainakin itselleni mieleen elokuvan
Mr. Bean lomailee (2007). Aku saa varmasti myötätuntoa lukijalta, kun toilailut eivät tällä kertaa johdukaan sarjakuvasankarista, vaan hän joutuu kokemaan vääryyksiä toisten virheiden takia.
Taikahuilu
Triplapokkarin päättävästä sarjasta vastaa kokonaisuudessaan tätä nykyä lähinnä Mikki- ja Indiana Hopo tarinoistaan tutumpi
Massimo de Vita. Tarinassa Iines kutsuu Akun mukaansa katsomaan oopperaa. Oopperasalissa Aku kuitenkin nukahtaa ja uneksii itse elävänsä oopperan tarinaa. Tarina kulkee väärinkäsityksestä toiseen ja kun Aku kerrankin onnistuu unessa, herättää Iines hänet kovakouraisesti ja tekee varsin selväksi, ettei hänen seuralaisestaan ole sankariainesta muuta kuin unissaan. Tarina on tavanomaisen tasaista 1980-luvun italialaista Disney-tuotantoa, jota de Vitalta ollaan omissa tarinoissaan totuttu näkemään. Piirrokset sen sijaan ovat yhtä mestarilliset kuin mestarilla aina.
26-tarinaa sisältävä taskarijärkäle pitää sisällään tasaisen hyvää materiaalia. Valtaosa kirjasta on ihan hyvää luettavaa. Pari helmeä erottuu joukosta ehkäpä juuri tästä syystä niin kuin myös pohjanoteerauksetkin. Ensi kuussa pääsemme jälleen nauttimaan normaalin kokoisesta taskukirjasta ja sen sisällöstä.
Aku Ankka 39/2011 
