Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja 365

Ville T:n arvostelu toukokuun Taskarista:

Aku Ankan taskukirja 365 (Tupla)

Kannesta lähtien kirja huokuu hienoutta. Sisältä löytyy useampikin jo selailuvaiheessa kiinnostavalta näyttävä tarina. Hehkeimpänä helmenä tietysti jo kannessakin mainostettu Tuplanolla jatkiksen ensimmäinen osa. Positiivisena uudistuksena pidän tarinoiden otsikoiden värittämistä. Ennen vain mustalla tai valkoisella värjätyt otsikot näyttävät saaneen pysyvästi väriä pintaan. Tavalliseen tapaan tuplataskarin kansi poikkeaa jollain lailla tavallisesta. Useimmiten jollain hologrammilla tai kiiltopinnalla, mutta nyt on tyydytty pelkkään kohokuvioon mikä tietysti jo sinällään on ihan hieno, mutta kuinka hienolta olisikaan näyttänyt kiiltävät piirrosviivat Tuplanollan taustalla?

Robottikisa

Tuplataskarin aloittaa Laura Shawin ja Mark Shawin kirjoittama robottitarina jossa ankanpojat aikovat osallistua Ankkalinnan robottikisaan jossa palkitaan omatekoinen robotti. Aku totta kai kehuu rakentavansa paljon poikien robottia paremman ”lelun” ja lopun juonesta voikin jo arvata. Tarina on valitettavan ennalta-arvattava, mutta jokunen vitsi ja Flemming Andersenin hullun hauskat ja samalla erityisen taidokkaat piirrokset luovat tarinalle oikein hyvän perusilmeen joten juonelliset puutteet annettakoon anteeksi.

Jättiläislepakon yö

Molinarin kuvittamia Mikki-tarinoita näkee varsin vähän. Tässä on kuitenkin yksi sellainen eikä jäljellisesti yhtään hassumpaa vaikka Ankkaan tottunut silmä hieman vierastaakin naisen kädenjälkeä. Tarina sisältää niin huumorin kuin jonkinlaisen dekkarinkin aineksia. Piristävää poikkeuksellisuutta tuo se, että sarjan tapahtumat sijoittuvat kokonaan yölle. Tummanpuhuvia kuvia on oikeastaan oiken mukava katsella. Varsinkin kun juoni onnistuu ajoittain ainakin hieman hymyilyttämään.

Maagisia murtoja

Jouluna 2007 suomessa ensiesiintymisensä tehnyt Magi Mustonen tekee paluun tässä tarinassa. Hahmo on ihan mielenkiintoinen lisä Ankkamaailmaan sillä taikuria ei Ankkain tai Hiirten peruspoppoosta taida löytyäkään. Silti pistää miettimään onko uudelle hahmolle oikeasti käyttöä. Ainakin tämä Taikaviitta-tarina onnistuu juoneltaan monia nykypäivään viittapelleilyjä paremmin. Ehkä uuden hahmon mukaan tuominen on antanut uusia ideoita Taikaviitta tarinan kirjoittaneelle Stefano Ambrosiolle. Sarjan kuvittajana toiminut Alessandro Perina on ollut uskollinen edellisen Magi Mustonen-tarinan piirtäjälle. Giorgio Cavazzanolle.

Itämainen pihkaantuminen

Kuukauden klassikosta huolehtivat parivaljakko Rodolfo Cimino ja Romano Scarpa. Vaikka juttu tuntuukin taskarin muuhun tarinavalikoimaan verrattuna positiiviselta lisäykseltä ”wanhaa hyvää taskariaikaa”, on se silti juoneltaan melko loppuun kulutettu. Tarinoita, joissa Riitta koettaa saada Roopea rakastumaan itseensä, on tehty jo lukemattomia vaikka tarinan ensijulkaisun aikoihin määrä tuskin oli ollenkaan samaa luokkaa.

Keräilykuurilla

Carlo Gentinan kirjoittamassa tarinassa Roopea kiusaa taas jokin sivuvaikutus rahaan. Aihetta on käsitelty melko usein eikä tähänkään toisintoon saada oikein mitään uutta mukaan. Esimerkiksi Roopen halu säästää lattiapintoja kävelemällä varpaisillaan huvittaa toki sen kerran tai parikin, mutta liika vitsin toistaminen tuntuu jo melko väkinäiseltä.

Valoa, pankkiiri Ankka!

ATP-tarinasarja jatkuu ja tällä kertaa huolenaiheena on pieleen mennyt hehkulamppu. Idea ainiaan palavasta lampusta on toki hauska, mutta juoni on melkoista sähläystä ja juoksemista paikasta toiseen, kuten tämän sarjan tarinoilla on usein tapana. Vitsejähän tarinassa on vaikka muille jakaa ja ehkäpä juuri siksi juttu onkin ihan viihdyttävä vaikka se unohtuukin ja katoaa muuhun massaan hyvin helposti. Silvio Camponin hullun hauskat piirrokset tuovat tarinaan hauskasti humoristisen tunnelman.

Yllättävät yhtiökumppanit

1990-luvun alulta poimittu tarina joka on kuiten aiheeltaan melko tuore edelleenkin. Aku ja ankanpojat saavat suostuteltua Roopen muuttamaan omaisuutensa osakkeiksi ja jakamaan työtaakan. Roope ottaa neuvosta vaarin, mutta tajuaa varsin pian, että omaisuutensa jakaminen muitten kanssa tuo mukanaan enemmän työtä kuin helpotusta. Tarinan on kirjoittanut Bruno Concina.

Konnien kilpajuoksu

Karhukopla tarinoita tunnutaan tunkevan tätä nykyä joka paikkaan. Akkarissa taso on useimmiten todella surkea. Näissä italialaisperäisissäkään tarinoissa koplaa ei esitetä erityisen menestyksekkäänä, mutta tarina-ideoita ainakin käytetään rikkaammin. Osa syy saattaa olla koplan koirassa Kuusnelosessa jolla tässäkin tarinassa on suuri rooli. Kopla tuntuu paikoitellen jopa rehdiltä poppoolta, mutta rikollistausta ottaa kuitenkin jossain kohtaa juonta aina osansa. Danilo Barozzi on kuvittanut sarjan komeasti ja kuvaillut hahmot omalla sympaattisella tyylillään.

Jumboluokan juonittelua

Bancellsin varsin tönkösti piirtämässä tarinassa Roope ja Kulta-Into kilpailevat huippusuuren lentokoneen rakentamisesta. Juonessa ollaan käytetty kaikki mahdolliset kierrätettävissä olevat kuviot mitkä suinkin vain ovat mahdollisia ja juuri se tekee tarinan lukemisesta puuduttavaa. Ehkäpä, jos olisi vasta aloittanut lukemaan Ankka-sarjakuvia, tämäkin tarina viihdyttäisi enemmän. Nyt se jää valitettavasti varsin valjuksi yksilöksi tätä taskaria.

Karaten salat

Marco Gervasiolta on nähty viime aikoina melko paljon miehen itsensä kirjoittamia ja piirtämiä lyhyitä vitsisarjoja. Tästäkin taskarista löytyy sellainen, mutta vaikka tarina on selvästi vain sivujen täytteenä, ei juttu ole ollenkaan huono. Tarinassa käydään nimensä mukaisesti läpi karaten saloja ja varsin vitsikkäällää tavalla. Silti se unohtuu helposti.

Epäonnen ankka

Kuten kolmessa edellisessäkin tämän vuoden taskarissa, tämänkin numeron puolesta välin löytyy Massimo Fecchin kuvittama alkujaan johtosarjaksi tarkoitettu tarina. Hannu on voittanut matkan Irlantiin, Onnen ankan kylään. Akun kanssa he eksyvät haltijoiden valkakuntaan ja aiheuttavat siellä tietenkin hämminkiä. Vaikka tämänkin tarinan idea ei koreile tuoreudellaan, on se silti ihan vuuhdyttävää luettavaa. Juoni käsittelee myös Akun epäonnea ja Hannun onnekkuutta sekä miten ne kaksi yhteenlyötettyinä toimivat. Fecchin tuoreet piirrokset tuntuvat tässä tarinassa erityisen hienolta.

Seikkailu aika-avaruudessa

Taas kerran näitä Tanskalaisperäisiä tyystin utopisia avaruuskalmaritarinoita erillisistä ulottuvuuksista. Ei ihme, ettei Egmont onnistu Mikki-tarinoissaan jos aiheet ovat tällaisia. Mustakaapu pääpahiksena on sentään hyvä ratkaisu, mutta muuten tarina ei kyllä juuri innostanut. Joaguin piirtää ihan hyvin, mutta varsin tasapaksusti.

Syvyyksien saalistajat (osa 1)

Kansikuvatarina alkaa, ja hyvin alkaakin. Tarinan ykkösosaan on jo saatu menoa ja meininkiä mukaan vaikka asiaan(eli juoneen) pakollista perehtymistäkin on mukaan ujutettu. Vaikka yksi osa neljästä ei vielä juuri avaakaan vastuksia, heittää se ilmoille kutkuttavia ja kiinnostavia kysymyksiä kuten varsin oleellisen asian Toimiston johtajasta, Jori J:stä. Corrado Mastantuono on kuvittajana aivan loistava ja mainio lisä Tuplanollan kuvittajaremmiin. Uutta osaa odotellessa…

Milla Magia ja Hilla-serkku

Italialaisissa tarinoissa Millan sukuun on perehdytty varmaan paremmin kuin muissa maissa. Mitä nyt tulee ainakin jo useampaakin otteeseen nähtyihin Elvi-mummiin, Lilliin ja Reima Ruusupuskaan. Carlo Gentinan mukaan tarinaan tuoma Hilla-serkku taitaa sen sijaan olla uusi tuttavuus joka onkin melko todennnäköisesti tarkoitettu vain kertakäyttöiseksi hahmoksi. Idea noidan vastakohdasta, haltijasta Millan serkkuna on mielestäni aika hyvä ja tuo esille uusia ulottuvuuksia Millastakin, vai tuoko? Myönnettäköön, että tarinassa on vanhoja tuttuja kaavojakin noudattavia juonen käänteitä, mutta Millan sukua on esitelty niin vähän, ettei uuden serkun tuominen tarinaan tunnu ollenkaan huonolta idealta.

Kopiokeikka

Taskarissa ollaan tyypillisesti nähty sivuhahmojen omia tarinoita ja tässä kirjassa on oman tarinansa saanut Mikin vakivihollinen, Musta Pekka. Kuten Karhukoplakin, myös Musta Pekka kuvataan tässä tarinassa melkoisena tumpelona mikä tuntuu olevan pahasti yleistyvä tapa Ankkalinna alamaailmaa kuvatessa. Huomioitavaa juonta enemmän on kuitenkin tarinan kuvittaja, Sergio Asteriti jonka uutta tuotantoa ei Suomessa olle viime aikoina nähty ollenkaan. Tarinan piirrokset näyttävät, että vanhojen taskareiden Mikki-mestari on edelleen terässä ja toivoisinkin häneltä julkaistavan lisääkin tarinoita tulevaisuudessa.

Neljäs miljoonani

Roope-sedän miljoonat-tarinasarja jatkuu taas ja tällä kertaa vuorossa on kertomus Roopesta rakennusalalla. Tarinassa kuvataan vieläkin sitä, kuinka Roope vasta alkaa oppimaan asioita ja niiden oikeita laitoja. Nuori keltanokka ei epäile työpariaan vilunkipelistä vaikka kaikki merkit siihen viittaisivatkin, kunnes lopussa tilanne raukeaa ja hyväuskoinen Roope joutuu vaikeuksiin ”kaverinsa” takia. Tarinassa on paljon hauskoja vitsejä jotka antavat kertomukselle oman hauskan tunnelmansa. Giampaolo Soldati on erotellut nykyhetken ja menneisyyden erilaisilla ruuduilla mikä on mielestäni hyvä vaihtoehto erottamaan tämänpäivän ja menneisyyden toisistaan. Varsinkin kun Roope kuvataan tarinassa melko samannäköisenä nuorena kuin tänäkin päivänä.

Lanttitemppuja

Kirjan toinen Taikaviitta-tarina on niin ikään jatkoa kirjassa aiemmin julkaistulle Taikistarinalle. Taikuri Magi Mustonen on taas kehissä. Roope Ankan ensilantti katoaa mystisesti ja tapaukseen yhdistyy taikuus. Taikaviitta tietää Magi Mustosen salaisen henkilöllisyyden Taika-Ankan joten hän osaa suunnata epäilynsä muualle, herra Näkymättömään. Mielenkiintoista herra Näkymättömän visiitti tarinassa on se, että hahmo luotiin alkujaan Aku Ankassa pari kesää sitten nähtyyn tarinasdarjaan Taikaviitta vs. Superkonnat. Mielestäni ratkaisu toimii todella hyvin. Uutta kertakäyttöpahista ei tarvitse suotta keksiä jos sellainen on ja Fausto Vitaliano on ilmeisesti ajatellut samanlailla.

Täydellinen malli

Jälleen Karhukoplatarina jossa koplan koiralla Kuusnelosella on mittava rooli. Koirasta halutaan tehdä malli ja Karhukopla haluaa käyttää mahdollisuuden rahan ”tienaamiseen” mallitilaiuuden vieraita ryöstelemällä. Idea ei ole erityisen häikäisevä ja lukija kyllä arvaa jo nopeasti kuinka hommassa tulee käymään. Pieleenhän se menee. Valerio Held on harvinainen valinta Karhukoplatarinoiden kuvittajaksi ja taiteilija ei mielestäni ole koplan parissa yhtä kotonaan kuin Ankkamaailmassa.

Kohtuus kohtuudessakin

Paksun kirjan päättää Michael T. Gilbertin kirjoittama melko tylsähkö ja helposti unohtuva tarina jonka idea on ensikerralla käytettynä huomiota herättävä, mutta näin useaan otteeseen käytettynä puuduttava. Jutussa kikkaillaan jälleen väreilla ja sen osittaisella puuttumisella. Aikuiset muuttuvat tylsiksi tosikoiksi ja väriltään harmaaksi. Miksi harmaiksi? Tätä kummastellaan tarinassa yhden ruudun verran ja sen jälkeen se unohdetaan tyystin. Värien puuttumisella ei ole sen suurempaa merkitystä. Ne vain puuttuvat muuttuneilta aikuisilta. Tämänkin tarinan on kuvittanut Bancells. Valitaankohan piirtäjälle tarkoituksella huonoja käsikirjoituksia vai onnistuvatko piirrokset pilaamaan ne?