Disneylle enimmäkseen teknisiä Oscar-ehdokkuuksia

Disneyn Oscar-ehdokkuudet jäivät tänä vuonna pääosin teknisten kategorioiden puolelle. Star Wars: The Last Jedi kahmi Disneyn elokuvista eniten ehdokkuuksia, neljä kappaletta. Ne tulivat äänieditoinnista, äänimiksauksesta, erikoistehosteista sekä musiikista. Viimeisin on säveltäjä John Williamsin 51. Oscar-ehdokkuus. Hän on eniten ehdokkuuksia saanut elossa oleva henkilö. Vain Walt Disney on Williamsin edellä.

Star Warsin lisäksi erikoistehosteillaan ehdolle pääsi Marvel-elokuva Guardians of the Galaxy Vol. 2. Viime keväänä teattereissa massoja ihastuttanut Disney-klassikko Kaunottaren ja hirviön live action -versio keräsi ehdokkuudet lavastuksestaan sekä pukusuunnittelustaan.

Pixar on edustettuna sille perinteisissä parhaan animaation ja lyhytanimaation kategorioissa. Suomessa ensi-iltansa 16. helmikuuta saava Coco on ehdolla parhaaksi animaatioelokuvaksi. Cocossa kuultava laulu Remember Me on ehdolla parhaaksi lauluksi. Laulun säveltänyt ja sanoittanut lauluntekijäpariskunta Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez on voittanut palkinnon aiemmin Frozenista tutulla Let It Go -kappaleella.

Lyhytanimaatioiden kategoriassa Pixarilta on ehdolla teattereissa ennen Autot 3:a esitetty Lou. Huomionarvoista on Disneyllä vuosia työskennelleen ja Disney Legendaksikin nimetyn Glen Keanen Dear Basketballin ehdokkuus samaisessa kategoriassa.

Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Oscar-gaalan esittää Suomessa suorana lähetyksenä Yle Teema. Sunnuntaina 4. maaliskuuta pidettävä gaala ajoittuu meillä aikaerosta johtuen sunnuntain ja maanantain väliselle yölle. Se on mahdollista nähdä uusintana Yle Teemalla maanantai-iltana ja tuolloin jo tekstitettynä. Yhdysvalloissa televisioinnista huolehtii tänäkin vuonna Disneyn omistuksiin lukeutuva ABC-kanava. Juontajana jatkaa viime vuoden gaalasta Jimmy Kimmel, joka isännöi samalla kanavalla myös omaa talk show'taan.

DuckTales pyörii Nelosella ja Ruutu+:ssa

DuckTales on vakiinnuttanut paikkansa Nelosen ohjelmistossa lauantaiaamujen rattona. Ensi lauantaina on vuorossa neljäs jakso kello 7.25. Kahtena seuraavana lauantaina sarjan pariin päästään ohjelmatietojen mukaan kello 8.05.

Maksullisen Ruutu+-palvelun puolella on toistaiseksi katsottavissa sarjan seitsemän ensimmäistä jaksoa. Ne ovat valikoitavissa niin suomenkielisellä dubbauksella kuin alkuperäiskielelläkin suomeksi tekstitettynä. Perinteiset televisioesitykset on hoidettu kotimaisella dubbauksella.

DuckTales-sarjakuva palkittiin USA:ssa

IDW Publishingin Yhdysvalloissa julkaisema samannimiseen television animaatiosarjaan perustuva DuckTales-sarjakuvalehti on palkittu Diamond Gem Award -palkinnolla vuoden 2017 parhaana kaikenikäisten sarjakuvana. Palkinnoista päättävät vuosittain sarjakuviin erikoistuneet vähittäismyyjät.

DuckTalesin lisäksi Disney tuli huomioiduksi omistamansa Marvel-sarjakuvakustantamon kautta. Marvel sai julkaisijana palkinnon ja se palkittiin myös kahdesta lehdestään, joista toinen oli supersankarijulkaisu ja toinen Star Wars -aiheinen.

Aku Ankka Ekstran ilme muuttui

Viime viikolla ilmestyneen vuoden ensimmäisen Aku Ankka Ekstran lukijat saattoivat huomioida jo ensisilmäyksellä lehden muuttuneen ulkoasun. Ekstran kansi on tuotu erittäin lähelle emolehti Aku Ankan tyyliä. Erotuksena on tutun Aku Ankka -logon alapuolelta löytyvä Ekstra-lisäys.

Ulkoiset hiomiset eivät ole vaikuttaneet lehden sisältöön. Se koostuu edelleen pääsääntöisesti hollantilaisesta Disney-sarjakuvasta ja mukana on päälehden puolella harvoin tavattavia hahmoja. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvät 64-sivuiset teemanumerot jatkavat yhä. Ensimmäisen tämänvuotisen numeron vuoro on helmikuussa ja sen aiheena ovat keksinnöt ja neronleimaukset.

Arvostelu: DuckTales 1

Päättyneen vuoden 2017 ehdottomasti suurin pommi Disney-sarjakuvan saralta oli Roope-setä-lehden yllättävä päättyminen ja uuden tv-sarjan vanavedessä aukkoa julkaisukentällä paikkaamaan tulleen DuckTalesin alku. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi heti joulunpyhien jälkeen. Uuden julkaisun hyppysiinsä saamisen hetken jännitys oli suorastaan käsin kosketeltavissa. Nyt on aika jakaa tunnot tästä uuden alkamisesta!

Tiedon uudesta lehdestä tultua julki päätoimittaja Aki Hyyppä kehui siihen olevan luvassa laatulehden tunne aina paperivalintaa eli UPM Finea myöten. Lehteä selatessa tämä laatulehden tunne todella välittyy näppituntumalla. Painosta on tullut ulos teknisesti laadukkain Disney-sarjakuvalehti Suomen historiassa. 

Puitteet ovat täydellisesti kunnossa, mutta loppupeleissä sisältö on se aidosti merkityksellinen asia. Uuden DuckTales-maailman perinteisestä poikkeava tyyli oli jo hyvin etukäteen tiedossa. Siksi Marco Ghiglionen kansikuvasta alkava piirrostyyli ei pääse järkyttämään, mutta totuttelua se vaatii. Prosessi tulee jatkumaan vielä seuraavien numeroiden myötä, sillä DuckTalesia itseään lehti pitää sisällään vähän kokonaissivumäärään nähden. 

Lehden alku on täyttä DuckTalesia. Joe Carmagnan ja Luca Usain johtosarjan Maanalaisten mysteerien majakka lisäksi alkusivuille mahtuu erinäisiä esittelypätkiä. Ne kulkevat käsi kädessä tv-sarjan ensimmäisen jakson kanssa, mutta siitäkään ei ole haittaa, jos tuota Suomessa kahteen osaan katkaistua aloitusta ei olisi päässyt näkemään. Suurin järkytys on ankanpoikien nimeäminen Ludvigiksi, Teodoriksi ja Hubertiksi. Tupu, Hupu ja Lupu ovatkin mukamas vain lempinimiä. Tämän ratkaisun sulattaminen onnistuu tuskin ikinä. Ihmetystä herättää myös vanhasta Ankronikasta tuttua Selma Taatelin hahmoa muistuttavan Tepan mummon ja Roopen taloudenhoitajan nimeäminen rouva Kurpaksi.

Itse mainittu johtosarja Maanalaisten mysteerien majakka ei liity tv-sarjan jakson sisältöön mitenkään. Täten ei ole syytä pelätä, että sekä lehden että piirretyn seuraaminen vaatisi jonkinlaista taidokkuutta hypellä niiden välissä ilman, että jotain olennaista paljastuisi sarjan juonesta tai että jompaakumpaa ei kykenisi ymmärtämään ilman toisenkin näkemistä. Kun lehteä on tarpeeksi pitkään tuijotellut, Usain piirrokset alkavat näyttää varsin hyvältä. Valitettavasti Carmagnan käsikirjoitus ei kohene odottelunkaan jälkeen. Tarina on vain kertakaikkisen hölmö. Lähtö olisi voinut kieltämättä tapahtua uljaamminkin.

Lehden muu sarjakuva ei ole DuckTalesia, mutta ei se ole sitä tavanomaisinta Disney-sarjakuvaakaan. Roope-setä-lehdestä muistumia tuo numeron päättävä Heshukka-juttu Kauhun väri Stefano Ambrosiolta ja Marco Mazzarellolta. Myös Marco Boscon ja Renata Castellanin miekkailua käsittelevän lyhyen, viiltävän urheilureportaasin voisi kuvitella myös vanhan Ropsun sivuille. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseinen reportaasi on turhaa, väkisin itsestään hauskaa vääntävää sivujen tuhlausta. Uhkakuvaksi muodostuu nopeasti Ropsun viimeistä vuotta tärvelleen Suuren pokaalijahdin aiheuttaman megalomaanisen floppi-ilmiön toistuminen. Tässä tapauksessa lieventävänä asianhaarana on jutun lyhyys. Sivut ovat kuitenkin aina paremman sisällön julkaisemiselta pois.

Augusto Macchetton ja Lorenzo Pastrovicchion lyhyt Mortti ja Vertti -juttu Koodinmurtajat edustaa samankaltaista trendiä. Se on nuoremmalle lukijakunnalle suunnattu pikku pähkinä. Jutun voi ajatella jatkavan Ropsusta muistettavien kuukauden dekkaripähkinöiden perinnettä hivenen laajennetussa mitassa. Tällaisten purtavien julkaiseminen on kuitenkin perustellumpaa kuin urheilureportaasin kaltaisen kamalan höpsötyksen. Koodinmurtajia seuraa DuckTales-teemainen testi. Varttuneempi väki näistä tuskin niin välittää, mutta mainitulle nuoremmalle polvelle ne voivat olla arvossa pidettävä lisä. 

Toimitus lunastaa lupaustaan DuckTalesin Taikaviitta-takuusta Alessandro Sistin ja Francesco D’Ippoliton Ulottuvuusmullistuksella. Tarinassa sulautetaan yhteen perinteisempää Taikaviittaa ja Supertaskareiden puolella julkaistua Taikaviitta 2000 - eli Teekoo-universumia. Uuteen lehteen muun erikoisemman sisällön joukkoon tällainen tavanomaisimmista resepteistä poikkeava tarina sopii oikein hyvin. Sarja osoittautuu numeron mielenkiintoisimmaksi ja sen loppukin on erityisen herkullinen.

Vuosikymmen sitten Suomessakin esittäytynyt Wizards of Mickey tekee paluun Pimeyden valtakausi -sarjalla. Aloitusnumerossa nähdään sen ensimmäinen luku Mustan velhon mittelö. Stefano Ambrosion ja Alessandro Pastrovicchion tuotos onnistuu pitkin kulkuaan säväyttämään sen verran, että tarinan seuraavaa osaa tekeekin jo mieli päästä lukemaan. Ainakin avausta on siksi pidettävä onnistuneena. 

DuckTales päättyy vielä DuckTales-tunnelmiin, sillä takakannesta löytyy tv-sarjan tyylin mukaisia keräilykortteja. On makuasia, näkeekö kortit enemmän uhkana vai mahdollisuutena. Ajatus näin laadukkaalle paperille painettua lehteä lähestyvistä saksista on kyllä kauhistuttava.

DuckTalesin puitteet ovat todetusti kunnossa. Lehti on teknisesti erinomaista työtä ja painojälki näyttää hyvältä. Sisältö vaatii varsinkin pitkän linjan lukijalta paljon totuttelemista, sillä se poikkeaa oikeastaan kaikilta osin siitä, mihin Disney-sarjakuvan kohdalla on vuosien varrella päässyt tottumaan. DuckTales on selvästi omanlaisensa julkaisu ja sellaisena sitä kannattaakin pitää ja kehittää. On vain hyvä kokeilla näin laajasti sellaista, mikä poikkeaa vahvasti muusta tarjonnasta ja mihin ei samalla tavalla muissa julkaisuissa olisi mahdollisuuksia. 

Vastaavasti DuckTalesin tyyliä ei ole syytä levittää kaikkialle. Isoin kirjaimin painettu fontti, säännönmukainen sarjakuvaan sisältyvä interaktiivisuus, testit, lehden alkuosan esittelysivujen kaltaiset kokonaisuudet sekä täysin klassisemmasta Disney-sarjakuvasta poikkeava tarjonta ovat vain osa tälle nimenomaiselle lehdelle omaksuttua tyyliä. DuckTales saa myönteisen huomion puoleensa, joskin siihen sisältyy väkisin edelleen varauksia. Suuria mullistuksia ei oteta noin vain hetkessä vastaan vaan ne vaativat oman aikansa. Oma tila muutokselle on nyt taattu. Ei voi korostaa liikaa, kuinka elintärkeää on, että mahdottoman uudesta voi edelleen turvallisesti poistua tuttuun ja turvalliseen Disney-sarjakuvan ympäristöönsä, joka sekin jatkaa kulkuaan.