Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja SUPER 8 - Valvoja

Supertaskari on nyt superimpi kuin koskaan! Tuoreimman numeron sivuilla seikkailee ennen näkemätön määrä supersankareita, aina tutuista Taikaviitasta ja Superhessusta vieraampiin Varjoankkaan ja Turboankkaan. Hääräilevätpä kirjan sivuilla myös sellaiset nimet kuin Purppuranpunainen Perhonen ja Punainen Herhiläinen. Keitä he ovat? Lähdetään selvittämään.

Aku Ankan Taskukirja SUPER 8 – Valvoja

Supertaskari lienee tunnetuin Suomessa surullisen kuuluisasta Taikaviitta2000 -saagasta. Miltei kaikki ankkaharrastajat tuntevat tarinan vuosituhannen vaihteessa ilmestyneestä sarjasta. Siitä, kuinka uuden lehden toiminnan täyteiset tarinat piti kelvata räväkäimpienkin tarinoiden ystäville ja kuinka numerosta toiseen jatkuva sarja saisi lukijan odottamaan aina uutta numeroa malttamattomana. Toimitus oli jopa niin varma lehtisarjan suosiosta, että se otti riskin ja hyppäsi 30 numeron yli päästääkseen mukaan muiden maiden julkaisutahtiin, ettei kukaan vain pääsisi tarkistamaan muiden maiden numeroista, mitä tuleman oikein pitää. Taikaviitta2000 päättyi vain 14 numeron jälkeen loppuvuidesta 2000.

Uusin Supertaskari pitää sisällään TK2000 tarinat Trauma ja Urk. Jälkimmäisen myötä olemme taas saavuttaneet sarjan 14. osan. Toivoa sopii, ettei tuo lukema koidu Taikaviitan kohtaloksi tälläkin kertaa. Mitä tarinoihin tulee, varsinkin Trauma onnistuu säväyttämään. Mestarikäsikirjoittaja Tito Faracin kynäilemässä tarinassa Evronit lähettävät Taikaviitan kimppuun vaarallisten kokeden tuloksena syntyneen mutantin, mitä kutsutaan Traumaksi. Taikaviitta ottaa mittaa jättimäisestä Traumasta kadonneen miljonääri Everett Ducklairin rakentamaa voimapukua käyttäen. Mittelössä pistetään päreiksi iso osa kaupunkia ja piirtäjä Lorenzo Pastrovicchio kuvaa taitavasti yllättävän väkivaltaista kohtausta. Tällainen raadollisuus on koko perheen Disney -sarjakuvissa poikkeuksellista nähtävää. TK2000 -sarjan on kerrottu ottavan mallia amerikkalaisista supersankarisarjakuvista ja erityisesti tätä tarinaa lukiessa sen kyllä huomaa. Tarinassa vastustajaa vedetään turpaan ihan tosissaan ja perinteisen Aku Ankka-lehden lukijasta tämä tuntuu varmasti todella oudolta, ellei jopa väärältä. Ymmärrän hyvin, että vielä vuosituhannen vaihteessa tällainen sisältö saattoi hyvinkin koitua Taikaviitta2000-lehden turmioksi. Meneillään olevan supersankari buumin ansiosta sarja saattaa löytää helpommin yleisönsä tänä päivänä. Faraci ei kuitenkaan mässäile liikaa turhalla väkivallalla ja osaa rytmittää tarinan toiminnan antaen hahmoille (ja lukijalle) välillä aikaa hengähtää rauhallisemmissa kohtauksissa. Tarinassa myös käsitellään Akun kokemia lapsuuden traumoja kauniisti.

Harvinaisen kovaotteista toimintaa Akulta.

Urk taas on tarina, missä Taikaviitan maailmaan tuodaan jälleen uusi hahmo. Tarina on perinteinen esittelyosa, mikä petaa tulevia seikkailuita. Jutun juoni kalpenee edellisen osan rinnalla, mutta toisaalta toimii kevyempänä jaksona Trauman jälkeen, vaikka kyllä tarinassa toimintaakin piisaa. Se on kuitenkin lähempänä perinteisempää Taikaviittaa kuin mitä Traumassa nähtiin. Tarinan kirjoittamisesta kunnian ottaa  Francesco Artibani ja sen poikkeuksellisen kehnoista ja tönköistä piirroksista vastaa kansipuolella tutummaksi tullut Marco Ghiglione. Yllättävää sinsänsä, minä kun olen pitänyt Chiglinea ihan hyvänä piirtäjänä kansien perusteella. Sarjakuvan sivuilla hahmot näyttävät välillä kuin pahvinukeilta ja anatomiankin kanssa tuntuu paikoin olevan hieman toivomisen varaa.

Taikaviitan lisäksi kirja sisältää tosiaan kosolti muitakin oikeudenpuolustajia. Varjoankka on Suomessa erittäin harvinainen hahmo. Suuri yleisö muistaa violettiin viittaan sonnustautuneen supersankarin varmasti parhaiten 1990-luvulla tv:ssä pyörineestä piirrossarjasta. Silläkin on hieman surullinen historia kontollaan. Sarjaa pidettiin aikoinaan kuulemma liian väkivaltaisena lastenaamujen piirretyksi, joten sen näyttäminen keskeytettiin suomessa, eikä sitä ole ilmaiskanavilla sen jälkeen pyöritetty.

BOOM! Studiosin Varjoankka/Ankronikka -saaga

Mutta nyt Varjoankka on täällä ja suomalaisetkin voivat antaa hahmolle uuden mahdollisuuden. Mukana ovat myös Heimo Huima, Mimosa, Morgana ja kaikki tutut vastustajat Litkuliinista Nega-Ankkaan. Tarina kantaa nimeä Vaaran virta siitä huomaa jo selatessa, että nyt liikutaan vierailla vesillä. Sarjakuvan piirrostyyli on kyllä tunnistettavasti Disney-tuotantoa, mutta pitkäaikaiset taskarin lukijat huomaavat varmasti, että nyt ei ole kyse italialaisesta tuotannosta. Kuvitus on hienoa, mutta värimaailma on oudon tumma ja jotkut kohtaukset ovat kuin suoraan painajaisista. Jotkut vitsit ja hahmojen reaktiot ovat selkeästi tuotu animaatiosta ja tuntuvat sarjakuvan sivuilla hieman hölmöiltä. Tarinassa ei esiinny vain Varjoankasta tuttuja hahmoja, vaan mukana on myös koko Ankronikan remmi. Roopesta ja ankanpojista Tepaan, Maukka Munankuoreen ja tämän aina televisiota katsovaan äitiin sekä Maukan supersankarialter-egoon Turboankkaan asti. Tarinalla on melkoinen hahmokaarti sillä sivuhahmoista ja cameoista saisi vielä pitkän listan erikseen. Kaikista outouksista huolimatta sarja tempaisee mukaansa ja jaksaa viihdyttää, eikä vähiten sen tuoreelta tuntuvan hahmokaartin ansiosta.

Info-laatikko tähän väliin!! Amerikkalainen BOOM! Studios alkoi tuottamaan upouusia Varjoankka -tarinoita viime vuosikymmenen vaihteessa. Sikäläisissä lehtikioskeissa ilmestyi neljä albumillista Varjoankkaa ja yksi albumillinen saman studion tuottamaa uutukaista Ankronikkaa. Albumit jakavat tarinallisen jatkumon keskenään ja niissä rakennetu juonikuvio huipentuu albumit yhdistävään crossover tarinaan Dangerous Currency. Tämä tarina nähdään uusimmassa supertaskarissa. Tarinan käsikirjoituksesta vastaavat Ian Brill sekä Warren Spector ja piirrokset ovat James Silvianin ja José Massarolin käsialaa. 

On upea asia saada tuoretta Varjoankkaa suomeksi, mutta ikävän kokemuksen tarinan lukeminen tuottaa silti siksi, että siinä viitataan niin paljon sellaisiin tapahtumiin, mitä emme ole Suomessa vielä päässeet näkemään. Tarina alkaa keskeltä, mutta ainakin päättyy ilman gliffhangeria, joten täysin irralliseksi osaksi se ei jää. Ymmärrän, että toimitus on todennäköisesti halunnut tutustuttaa Varjoankan maailman meille tuttujen hahmojen kautta. Olisin kuitenkin toivonut heidän uskovan lukijoihinsa sen verran, että olisivat julkaisseet aiemmat Varjoankka osat oikeassa järjestyksessä. Niitä ei edes ole kuin neljä. Toivottavasti pääsemme näkemään ne joskus tulevaisuudessa.

Viiksekäs Simo Sisu johtaa Ankkalinnan supersankareita

Isoin joukko supersankareita tavataan yllättäen pokkarin toiseksi lyhyimmässä tarinassa. Pieni, seitsemän sivuinen hassuttelu kertoo Supersankarien kerhon perustamisesta. Brasilialaisperäinen tarina sisältää jonkin verran outouksia. Poliisimestari Sisu (joka komeista viiksistään päätelleen viettää ilmeisesti ajankohtaisesti Movemberia) johtaa Ankkalinnan supersankarien ryhmää. Sisun tehtävänantoa ovat kuulemassa Taikaviitta, Superhessu, Super-Pelle (Hessun sukulaispoika), Viitatar, Lepakkoankka, Purppuranpunainen Perhonen ja Punainen Herhiläinen.

Lupasin jo aiemmin selittää, keitä kummia nuo kaksi viimeisimmäksi mainittua ovat. Nyt voisi olla sen paikka.

Brasilialaisissa Disney -sarjakuvissa seikkailee liuta hahmoja, jotka ovat muualla maailmassa joko tuiki tuntemattomia tai sitten ne ovat seikkailleet harvakseltaan, lähinnä muiden tähdittämissä tarinoissa sivuosissa. Purppuranpunainen Perhonen on siviiliminältään Gloria, Touho Ankan tyttöystävä brasilialaisissa tarinoissa. Suomessa hahmo on käytännössä täysin tuntematon. Toistaiseksi ainoa kerta kun hänet on nähty meikäläisissä julkaisuissa on tarina ”Yllättävät yllätysjuhlat” Aku Ankka-lehden numerosta 31/2014. Siinä Glorian kuva nähdään seinällä roikkuvassa taulussa, Touhon asunnossa.

Punainen Herhiläinen on taas poimittu vuoden 1967 Paul Murry klassikosta Punaisen Herhiläisen arvoitus, mikä on julkaistu suomeksi vuosina 1998 ja 2011. Tarinassa ei sen kummemin selitetä kuka Punainen Herhiläinen on tai miten hänestä on tullut supersankari. Kertomuksessa kuitenkin esitellään samainen piilopaikka, minne Supersankarien kerho pystyttää tukikohtansa supertaskarissa julkaistavassa tarinassa. Brasilialaiset ottivat hahmon mukaan omiin tarinoihinsa pian sen amerikan ensiesiintymisen jälkeen ja jatkoivat tarinoiden kertomista Punaisen Herhiläisen edesottamuksista aina 1990-luvulle asti.

Niin sanottu brassituotanto on jäänyt suomalaisille lukijoille vieraaksi, eikä monia sikäläisissä julkaisuissa nähtyjä vakiohahmoja edes tunneta täällä. En tiedä täysin varmasti, miksi tarinoita ei ole meillä suomeksi juuri julkaistu, mutta vahva veikkaus on niiden vaatimaton taso. Silti mieleni täyttää aina jonkinasteinen ilo kun näen brassituotantoa suomalaisissa taskareissa. Tarinoiden erilaisuuden ja harvan ilmestymistahdin vuoksi niissä on aina mukana pieni tuulahdus eksotiikkaa.

Eivätkä supersankarit vielä tähänkään lopu. Taikaviitta tarinassa Supersankarin eläketurva tapaamme vielä Kameleontin, Superriekon ja Kunkun. Bruno Concina ja Lucio Leoni ovat luoneet hahmot vain tätä yhtä tarinaa varten ja ne toimivat hauskasti kertomusken puitteissa, mutta sen enenpää painoarvoa en niille antaisi. Tarina on julkaistu aiemmin Roope-setä-lehden numerossa 6/2012. Vaikka juttu onkin ihan hauska, saa se uusintajulkaisunsa turhan pian. Toisaalta, Supersankarin eläketurvan ollessa kirjan ainokainen uusinta, en jaksa antaa asian häiritä.

Totta kai kaikkien sankareiden lisäksi tapaamme myös Heshukan. Heshukka on mukana tuttuun tapaan vastailemassa lukijoiden lähettämiin kysymyksiin, minkä jälkeen hahmon maailmasta nähdään pari tarinaa. Tälläkin kertaa kyseessä on kelpo Heshukkailua tuttujen hahmojen outoine tapoineen ja pelottavine monstereineen. Mukaan on mahtunut myös vain Mikin tähdittämä Heshukan maailmaa sivuava sarjakuva.

Mikki tähdittää myös Andervillen kaupunkiin sijoittuvaa jatkuvajuonisen tarinasarjan kahdeksatta osaa. Black Mask nimeä kantavassa tarinassa Mikki saa selville, että komisario Clayton on pitänyt häneltä salassa dokumentit, minkä nojalla Mikkiä ei voida enää pakottaa viipymään Andervillessa. Tästä kimpantuneena Mikki päättää pakata matkalaukkunsa ja lähteä kaupungista. Hän pestautuu neitsytmatkalleen lähtevän Black Mask -junaan turvallisuuspäälliköksi päästäkseen pikimmiten takaisin Ankkalinnaan. Matka ei kuitenkaan suju mutkitta ja mysteeri toisensa jälkeen päätyy Mikin ratkaistavaksi. On suoranainen ilo, että tämänkin tarinan käsikirjoituksesta vastaa aiemmin ylistetty Tito Faraci. Hän kuljettaa juonta tunnelmallisesti eteen päin ja päästää lukijan Mikin pään sisälle hänen yksinäisten pohdiskeluidensa kanssa. Faracin tyyliin tarina on rytmitetty taitavasti vuoroin kauniisiin mykkiin kohtauksiin, vuoroin henkeäsalpaaviin toimintakohtauksiin. Corrado Mastantuonon piirrokset tekevät todellakin oikeutta käsikirjoitukselle.

Kaiken tämän lisäksi Konrad Kiivikin mahtuu pokkarin sivuille koheltamaan parinkymmenen sivun verran. Faraci on kirjassa hyvin edustettuna, sillä nämäkin kaksi kymmensivuista ovat hänen käsialaansa. Niissä näemme kuinka kynäniekka taitaa myös tilannekomiikan. Viime numeron tapaan tarinoiden piirroksista vastaa kohellushuumorin mestari Silvia Ziche.

On hienoa nähdä Supertaskarin voivan uudistua ja jättää vaihteksi pois ns. normaalit ankkatarinat ja keskittyä spesiaalimpaan materiaaliin. Kirja ei juurikaan soraääniä saanut, mutta ei se sellaisia mielestäni tämän enempää ansaitsekaan. Uusin numero on mainio sukellus Disneyn sarjakuvien muonipuolisuuteen ja suosittelen sitä ehdottomasti niille, ketkä pitävät Aku Ankkaa ainoastaan lapsellisena sarjakuvalehtenä. 

-Ville Tanttu