Arvostelu: Aku Ankan taskukirja Teema 49

Vuosi 2017 on tuonut tullessaan jo lukuisia herkullisia Ankka-julkaisuja, mutta arvostelut eivät ole oikein pysyneet samassa tahdissa mukana. Nyt tämän erheen korjaus alkaa Juhlakattauksella eli Aku Ankan taskukirjan 49. teemanumeron ruotimisella. Pokkari oli konkreettinen käynnistys Romano Scarpan syntymän 90-vuotisjuhlavuodelle, jota sietääkin juhlistaa kunnolla. Kokoelman kannen vuonna 2005 edesmennyt Scarpa laati yhdeksi vaihtoehdoksi vuonna 2001 ilmestyneen ihka ensimmäisen Taskarin teemanumeron Pala kakkua kanneksi. 

320-sivuisessa kirjassa on seitsemän sarjaa, jotka kahta lukuun ottamatta on aiemmin julkaistu Aku Ankan taskukirjojen sivuilla. Lisäksi kahdella tarinalla julkaisuja on ennen tätä alla jo useampi kuin yksi aiempi. Toinen niistä on Mikki-dekkariklassikko Irokeesikaulanauha vuodelta 1960, jolle luvassa on jo neljäs julkaisu Suomessa. Sarjan ansaitsemaa klassikon asemaa ei mitenkään käy kiistäminen, mutta aina näin monta julkaisualustaa saaneet tarinat pistävät pohdiskelemaan niiden tarvetta olla jälleen esillä. Erityisesti juhlatilanteessa paikkansa olisi myös ensijulkaisunsa saavilla klassikoilla, jotka nekin ansaitsisivat tulla sankkojen joukkojen lukemiksi. 

Kolikolla on myös toinen puolensa: Juhlan tuntua voi nimittäin myös syödä se, ettei tunnettuja ja tunnustettuja klassikoita nähtäisikään. Huomioida pitää myös uudemmat Ankan ystävät, joilla ei niitä aiempia julkaisuja ole hyllyssään tai muuten saatavilla eikä siten mahdollisuutta herkutella näiden klassikoiden parissa. Näiden näkökulmien nojalla Irokeesikaulanauhan kaltaisen klassikon uusi uudelleenjulkaisu on hyväksyttävää ja antaa jo itsessään vahvan ostosuosituksen varsinkin heille, jotka eivät tarinaa ole ennestään lukeneet. Täsmälleen sama pätee vuoden 1957 Lentävään skotlantilaiseen, jolle julkaisukerta on Suomessa kolmas. 

Näiden sijasta jos jonkin tarinan julkaisemisesta tässä yhteydessä on hieman kitistävä, on se Kaupanteon koodit. Juttu on vuodelta 1976, mutta ainoan julkaisukertansa Suomessa se on saanut Taskarissa 338 yhdeksän vuotta sitten. Näin pieni julkaisuväli on turhan tiivis, kun kyseessä on tarina, jota ei voi millään mittapuulla lähteä klassikoksi tai muusta syystä erityisen merkittäväksi sarjaksi julistamaan. Juttu on hauska, mutta tässä kirjassa se vie tilan kontekstiin paremmin sopivalta sarjalta. 

Kaupanteon koodeissa tavattava Kuuno Kaakkuri on mukana myös sarjassa Riitta Hanhi rikkana rokassa vuodelta 1961. Kyseessä on Kuunon ensiesiintyminen ja Riitan toinen. Kaksikko on sittemmin kunnostautunut piinkovana bisnesparivaljakkona lukuisissa oivallisissa sarjoissa, mutta lähtökohdat yhteistyölle eivät ole olleet kovinkaan lupaavat, kuten tästä tarinasta voi todeta. Sarjaa voi kutsua vähintäänkin pienoisklassikoksi, jos sitä ei henno aivan järeimpien joukkoon laskea. Se tuo kokoelmaan mukavan lisän.

Tarina Aku Hoodista on Scarpan Robin Hood -parodia vuodelta 1960. Sarja on kirjaan nappivalinta, sillä se omalla tavallaan osoittaa Scarpan mestarilliset kyvyt tarinoitsijana. Tunnettujen tapahtumien, teosten tai legendojen parodiointi on vaativa laji, joka menee helposti pahan kerran pieleen. Usein parodiat ovat tahattoman puuduttavia käydessään kaavamaisesti tutun vanhan jutun läpi hyvin miedoin vitsein. Scarpa ei tällaisiin synteihin sorru, vaan tuo juttuun mahtavalla ja toimivalla tavalla täysin omiaan tehden parodiasta niin itsenäisen teoksen kuin se voi olla. Lähtökohtaisesti jo tarinan siirtäminen sen alkuperäisestä kontekstista on ollut osuva valinta, joka vie sarjan heti voiton puolelle. Tarinan uudelleenjulkaisu on toimitukselta kiitosten arvoinen teko, sillä se ei nähdäkseni kuulu itsestäänselvyyksien joukkoon uudelleenjulkaisuvalintoja Scarpan tuotannosta tehtäessä.

Kirjan kaksi ensijulkaisunsa Suomessa saavaa sarjaa on siinä mielessä valittu hyvin, että ne edustavat ajallisesti Scarpan mittavan uran eri päitä. Kultainen hetki on vuodelta 1955 ja Muistumia tulevasta vuodelta 1996. Kumpikaan niistä ei ole Scarpan käsikirjoittama, mikä on kyllä kieltämättä pieni harmi, kun kyseessä on Scarpan juhlakokoelma ja vieläpä sen harvat debyyttijulkaisut. 

Nimestä se ei kuitenkaan jää kiinni ainakaan Kultaisen hetken kohdalla, sillä käsikirjoittajana on sille toiminut oikea legenda, Guido Martina. Martinan jutuille tyypilliset ketkuilu, juonittelu, yllättävät käänteet ja vihaiset Ankat ovat kaikki elementissään ja Scarpa niille oivallinen tulkki. Rehellisesti sanottuna vuonna 1955 uransa vielä hyvin varhaisessa vaiheessa olleen Scarpan piirrokset häviävät kirjan muille, myöhempien vuosien näytteille, mutta tällaisiin kokoelmiin on aina ilo saada ura näkyviin mahdollisimman laajasti. 

Alessandro Sistin käsikirjoittama Muistumia tulevasta on kirjan sarjoista selvästi heikoin. Syy ei ole Scarpan piirroksissa vaan hyppelehtivässä, ajelehtivassa ja oikeastaan täysin juonettomassa käsikirjoituksessa. On ikävää, että näin heikko suoritus on löytänyt tiensä Juhlakattauksen juhlakattaukseen, mutta otetaan tästäkin se mahdollinen ilo irti: Saimmepa nähdä Scarpaa myös tämän uran myöhemmältä vaiheelta. 

Juhlakattaus Scarpoineen kannesta kanteen on oivallinen aloitus legendan juhlavuodelle. Juhlakokoelmana tätä ei täydellisenä voi pitää, mutta onneksi ainakin lupausten mukaan tämä oli vasta aloitus ja vain osa koko juhlaa. Kemujen kohokohtia voidaan odottaa loppuvuodelle, sillä Scarpan syntymäpäivää vietetään 27. syyskuuta.