Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 449

Helmikuun Taskarin nimi on Homma hanskassa. Arvostelussa tärkeimpänä asiana katsastetaan, kertooko se todellisen kuvan kirjan luonteesta. 

Hommat eivät ole hanskassa Akulla Sudenpentu-aiheisessa johtosarjassa, kuten kuvitella saattaa. Gorm Transgaard ja Flemming Andersen luottavat Hyytävässä haasteessa hyvin perinteiseen kuvioon. Riskittömällä linjalla on turha odottaa mahtavuuksia, mutta aivan mukavan pikku jutun miehet ovat kasaan saaneet. Tarina on poikkeuksellisen lyhyt Taskarin johtosarjaksi. 

Alessandro Sistin ja Giampaolo Soldatin Musta aukko on siinä mielessä historian siipiä havisutteleva sarja, että kyseessä on tohtori Staattisen hahmon ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa esiintyminen italialaisperäisessä tarinassa. Hänen mukanaolonsa ei heppoiselle tuotokselle kuitenkaan tarvittavia lisäpaukkuja anna ja tarina jää siten luonteeltaan vain pikaiseksi välähdykseksi sarjakuvien joukossa. Staattisen tempautumista toistekin Taskareihin en lähtisi estämään. 

Taikaviitta-seikkailu Punaisen planeetan pedot jatkaa Mustan aukon viitoittamana avaruusteemaisena. Sarjalla on nimekkäät tekijät, käsikirjoittaja Rune Meikle ja piirtäjä Giorgio Cavazzano. Nimekkyys ei kuitenkaan aina takaa menestystä, kuten olemme usein saaneet huomata. Punaisen planeetan pedot jakaa Mustan aukon kokeman kohtalon. Eivät ne sentään mustaan aukkoon asti ajaudu, mutta tarinoilla ei ole nähtävissä minkäänlaista potentiaalia tulla jälkeenpäin erityisellä lämmöllä muistelluiksi. Hyvä, jos ne ajan kuluessa edes tulee muistaneeksi myöhemminkin. 

Bensiiniä pellolta on Riccardo Pescen ja Donald Soffrittin versio klassisesta Roopen ja Kroisoksen kamppailusta bisneskentällä. Sarjalla on hetkensä, mutta siltä sopi odottaa enemmänkin. Nyt juttu jää tyngäksi. Soffrittin piirrokset ovat erinomaisia ja lisäävät tarinan mielekkyyttä kokonaisuutena. 

Giorgio Salatin ja Antonello Dalenan Kuuden loikan tuttavuus tuo Ankkojen käytäntöön kuuluisan niin sanotun kuuden erottavan askeleen teorian. Idea sarjalle on mahtava ja herättää välittömästi mielenkiinnon. Lisämausteena tarina tarjoaa elokuvien ystäville hupia nimiväännösten ja piirroksiin piilotettujen yksityiskohtien myötä. Sarja sortuu lopussa pienoiseen imelyyteen, mutta onneksi se vaihe käsitellään vasta aivan lopussa ja hyvin pikaisesti. Tarina yltää kirjan sisällöstä toistaiseksi kirkkaalle kärkisijalle ja jättää jälkeensä miellyttävän nälän. Samaan ideaan sovellettuja sarjoja näkisi oikein mielellään myös jatkossa, mielellään laajennettuna. 

Superhessu ei ole yleisimpiä vieraita Taskarissa tai ylipäätään missään julkaisussa. Jo siksi Augusto Macchetton ja Lucio Leonin Sankaruus sivistyksen jälkeen on heti lähtökuopissa mukava lisä kirjaan. Sarja tuntuu tarjoavan vain lisää ja lisää syöttöjä suoraan lapaan. Lucio Leoni on hyvä piirtäjä, joka muistettaneen parhaiten yhteistyössä Emanuela Negrinin kanssa piirretyistä maanmainioista Taikaviitta-sarjoista. Erinomaisesti laadittuja ovat tämänkin sarjan piirrokset. Onnistunut kokonaisuus täydentyy Macchetton käsikirjoituksella, joka marssittaa mukaan toinen toistaan erikoisempia supersankareita. Veto on niin hyvää, että Kuuden loikan tuttavuus joutuu nopeasti siirtymään hopeasijalle, mikä sekään ei ole varsinkaan tässä seurassa häpeä.

Seuraava sarja, Loitolla maailman melskeestä on siitä erikoinen tapaus, ettei sille ole annettu niin sanottua otsikkohahmoa. Vanhemmissa Taskareissa moinen ei ollut mitenkään tavatonta, mutta jo vuosikaudet kaikissa mahdollisissa julkaisuissa otsikkohahmot ovat olleet standardi. Poikkeus ei anna tarinalle voimaa olla poikkeuksellisen hyvä. Matteo Venerus ja Marco Mazzarello ovat saaneet aikaan loppujen lopuksi melko mitättömän saippuan. 

Palkintopallilla alkaa olla tungosta, sillä seuraavaksi sinne on tyrkyllä vielä Enrico Faccini. Maaginen Kroloukku on klassista Faccinia. Hauska, hulvaton ja muut soveltuvat synonyymit tulevat aina syystä kulutetuiksi hänen kohdallaan. Ei ole iso yllätys, että vaikka kirjasta löytyi muitakin loistavia suorituksia, lyö mestarillinen Faccini nekin kuin suorastaan leikitellen. 

Loppuun säästetty lyhykäinen Cecilia De Bianchin ja Roberta Mighelin Oppia anastus kaikki taikka Massimiliano Valentinin ja Libero Ermettin yksisivuinen Säästökuuri eivät enää asetelmia muuta, vaikka ne molemmat ihan mainioiksi jutuiksi yltävät. Suurimman kunnian ansaitsevat ovat selvillä ja kärjessä on tuttu herra Enrico Faccini. Faccinilla on homma hanskassa, mutta niin on ollut myös monella muulla kirjan sisällöstä vastanneella. Homma hanskassa on nimensä veroinen opus ja lukusuositusten arvoinen. Vaikka heikompiakin tekeleitä joukosta löytyi, ei kirja Taskari-hyllyn arvoa nakerra – pikemminkin päinvastoin.