Platinanumeroita tulee odottaneeksi etukäteen kuin kuuta
nousevaa eikä legendaariselle Giovan Battista Carpille omistettu numero
todellakaan tee poikkeusta. Päinvastoin, tällaisen maestron ollessa vuorossa
odotus on entistäkin valtaisampaa. Viimesyksyinen Luciano Bottaron numero oli
täydellisyydessään osoitus platinanumeroiden formaatin toimivuudesta ja
onnistuneesta toimituksen suorittamasta hiomisesta. Bottaron tavoin Carpi on
niin sanotusti vanhoja mestareita, joten se oikeuttaa melkoisen mannan
odottamiseen. Tällaiset nimethän eivät kaipaa ympärilleen edes platinanumeron
kaltaista formaattia säväyttääkseen, mutta kyllä sellainen lisäpontta puhaltaa.
Jälleen on annettava pisteitä toimituksen suorittamasta
seikkaperäisestä työstä, jonka tuloksena Carpi esitellään lukijoille
artikkeleissa ja jopa esiin kaivetuissa maestron itsensä haastatteluissa. Uutta
ovat pari nostalgista kansikuvapalaa Carpin tyyliin Ropsun varhaisilta
vuosilta. Se on hyvä keino saada täytettä myös niille muutamille sivuille,
jotka muun sisällön jälkeen ovat vielä tyhjillään.
Carpin pitkä Disney-ura nytkähti liikkeelle vuonna 1953,
kuten artikkelissa kerrotaan, mutta niin varhaisesta ei lehden sarjakuvallinen
sisältö ala. Kultanokka on vuodelta 1965. Siinä nähdään klassisen herkullinen
Roopen ja Kroisoksen välienselvittely. Gian Giacomo Dalmasson käsikirjoittama
tarina on huumoripainotteinen ja aina ilahduttavia pöhköjä käänteitä riittää.
Carpin piirrokset ovat hienoa, kerta kaikkiaan nautittavaa jälkeä. Toimitus
toteaa lehden alussa tässä sarjassa olevan vielä Carpin esikuvan Carl Barksin
tyylin kaikuja havaittavissa. Tätä ei varmasti käy kiistäminen, mutta en
ylikorostaisi sitä. Kyllä tämä sarja on jo piirroksiltaan oikein carpilaista,
jollaista toivommekin piirtyvän verkkokalvoillemme. 
Ajatusten voimassa Ankat väistyvät Mikin ja Hessun tieltä.
Sarja on Kultanokkaa varhaisempi, vuodelta 1957. Siinä onkin jo enemmän
nähtävissä toisen toimituksen mainitseman esikuvan Floyd Gottfredsonin
perintöä. Käsikirjoittajana on huippunimi Guido Martina, jonka nimen kuuluisi
ehdottomasti olla ensimmäisten joukossa, jos joskus ajankohtaisiksi tulevat
myös käsikirjoittajille pyhitetyt platinanumerot. Tarina jatkaa Kultanokan
viitoittamalla tiellä onnistuneisuudessa, viihdyttävyydessä, pöhköydessä ja
kehuttavuudessa. Eihän näille jutuille voi muita kuin erinomaisia arvosanoja
jaella!
Guido Martina on käsikirjoittanut myös Ankallisoopperan
esityksen Pikku perhonen, joka on mainio versio Giacomo Puccinin Madama
Butterflysta. Vuosiluku on harpannut lukemaan 1981, joten vertailu- ja
tutkimusintoisille lukijoille avautuu mahdollisuus tarkastella Carpin kehitystä
Disney-taiteilijana. Viimeistään nyt voitaneen yksimielisesti puhua
piirrostyylistä, joka on täysin Carpia itseään.
Bruno Concinan käsikirjoittama Taikaviitta-sarja Kiero
kilpailija on julkaistu vuonna 2007 nimenomaan Taikaviitta-sarjoja sisältäneessä
Kova laki -kirjassa. On hienoa, että tämä mainitaan rehellisesti tarinan
aloitusruudussa, mutta hieman tällainen uusintajulkaisujen käyttäminen tuppaa
harmittamaan. Aiemmasta julkaisusta ei ole kulunut edes vuosikymmentä eikä
sarja ole mitenkään erityinen, jotta se pikauusinnan ansaitsisi. Itse asiassa
kyseessä on lehden heikoin tuotos, vaikkakin termi ”heikko” on aivan liian
vahva ilmaus. Hyvähän tämäkin tarina on ja Carpin taide vuodelta 1985 on täyttä
laatua.
Lehden viimeinen sarja on myös sen erikoisin. Samalla se on
malliesimerkki sisällöstä, jota platinanumeroihin täytyykin saada. Luca Boschin
käsikirjoittamassa Noidan oppipojan paluussa hyödynnetään Mikin taustaa
animaatioklassikossa Fantasia. Juonessa on siten oma erikoisuutensa, mutta sitä
riittää myös piirroksissa – tai taiteessa. Carpista jos jostakin voi todella
käyttää nimitystä taiteilija, sillä sarjakuvatyönsä ohella hän oli myös
maalaamisen ammattilainen, mikä käy ilmi lehden artikkeleistakin. Noidan
oppipojan paluussa hän on ilmiömäisellä tavalla yhdistänyt perinteisen
sarjakuvan ja maalaamisen. Jälki on upeaa! Yksistään sarjan aloitusruutu
sivulla 111 on varmasti kauneimpia, mitä Ropsun sivuilla on ikinä julkaistu.
Upeaa, mahtavaa, kaunista, legendaarista, taiteellista,
aitoa Carpin työtä! Tämän lehden sisältö ja lehti itsessään ansaitsevat
ylistysten ilotulituksen, jolle ei rajaa löydy edes taivaalta! Syksyinen
Bottaro-ilmiö toistuu Carpin kohdalla! Eihän tässä voi olla kuin onnellinen ja
säästää pahaiset virkkeitä päättävät pisteet myöhempään! Nyt lyödään huoletta
huutomerkkejä! Jos ette ole aiemmin olleet Ropsun ystäviä tai olette pitäneet
taukoa lehden parista, niin nyt on aika etsiä se käsiinne! Roope-setä on
nykyisellään todellinen kulttuurijulkaisu! Seuraava numero ilmestyy kesäkuussa
ja seuraava platinanumero heinäkuussa, jolloin siirrytään nuorempiin
sukupolviin ja Castyyn! Oi tätä auvoa, jatkukoon tämä ihanuus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti