Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 426

Triplantäyteinen toukokuu on viimein tullut sulatelluksi. Andrea Frecceron 313-teemaisella kannella alkava Aina tiellä -paketti ei Akun ajokkia sisäsivuillaan kuitenkaan suurempiin rooleihin nostele. Sisällysluettelo tuo ilmi kuitenkin erään toisen mielenkiintoisen seikan. Hiiriuniversumin sarjoja on siroteltu kiitettävästi opuksen sivuille. Toki ne häviävät edelleen ankoille niin määränsä kuin suhteellisen osuutensa puolesta, mutta jo tämä on kiitettävä kädenojennus viime aikoina varsin ahtaalle jääneille hiiritarinoille. 

Tuhti kirja alkaa ja päättyy Pat ja Carol McGrealin ja Giorgio Cavazzanon yhteistyön sävyttämiin sarjoihin, jotka kuuluvat samaan juonelliseen saagaan. Kirjava kaupunki ja Värejä ja voroja ovat jatkoa Roope-sedän puolella vuonna 2009 nähtyyn tarinaan Väriä elämään, josta vastasivat samat maakarit. Kattauksen aloittava Kirjava kaupunki on mielenkiintoinen tapaus, jossa värimaailmat jakautumisineen tuovat mieleen syvempiäkin elementtejä ja niiden myötä sarjan hengen mukaisesti opetuksia. Värejä ja voroja on sitä paljon innottomampi tekele. 

Egmont-tuotoksia löytyy vielä kaksi muutakin, Lars Jensenin ja Massimo Fecchin Mies Komarista sekä Mark ja Laura Shaw’n ja Flemming Andersenin Tähtiin kirjoitettu. Erityisesti jälkimmäinen osoittautuu ihan lystikkääksi tapaukseksi. Andersenin letkeät piirrokset tahdittavat mukavasti klassista juoniasetelmaa. Mies Komarista taas alkaa hyvin merkein, mutta päätyy edetessään tylsäksi pannukakuksi.

Mainitusti ainakin määrältään mallikkaan Mikki-marssin aloittaa varsinainen pommi, Romano Scarpan pitkä sarja Tarujen ihmeellinen Ankki-La. Mestarin tyylissä ei ole moitittavaa, sekä käsikirjoitus että piirrostyö ovat ammattilaisen jälkeä. Iso sivumäärä ja kevyenä säilyvä ote toiminnan lomittamana on maestron onnistunut resepti. Carl Barksin Tralla La lienee Ankki-Lan läheinen naapuri, sillä ainakin molemmista huokuu myös lukijalle onnellinen tunnelma. Muiden hiirisarjojen osalta on valitettavasti todettava, ettei niiden taso yllä millään tälle tasolle. Toki on muistettava, että Scarpan asettama rima on hyvin korkealla, mutta siitä huolimatta muut tarinat jäävät jopa keskitason alapuolelle. Mainittava on kuitenkin hieman erilaisena tapauksena Augusto Macchetton ja Roberto Marinin Huutavan hiljaisuuden maailma, jolle ei sillekään silti mestarillisuudesta pisteitä voi antaa.

Viime vuonna samoin toukokuussa ilmestyneessä Triplassa osansa ahmaisi Silvia Zichen parisataasivuinen järkäle Erään hiiren tutkimuksia. Nyt tämän roolin ovat vastavuoroisesti ottaneet ankat Zichen sarjassa Arvoitusten ankan arvoitus, joka ei viimevuotiselle tiiliskivelle sivumäärässä paljon häviä. Vaikka nyt nähtävä ankkaversio on tehty ennen viime vuoden hiirisarjaa, kokonaisuus tuntuu jo nähdyltä. Viime vuonna mukana oli selvää uutuudenviehätystä (vaikka tarina olikin peräisin vuodelta 1997) ja nyt melko saman kaavan toistuessa innostus ei enää nouse samoihin sfääreihin. Lyhyisiin osiin jakautuva jättiläinen tuntuu jopa töksähtelevältä, kun vähän väliä eteen tulee tauko ja sitä myöten pakollinen uudelleenjärjestäytyminen. Edelleen Zichen huumori kukkii ja osa kokonaisuudesta on erittäin huvittavaa luettavaa, mutta samalla osa jutuista tuntuu väsähtäneiltä. Kokonaisarvio päätyy kuitenkin myönteisen puolelle. 

Mikkiä nähdään Triplan sivuilla kiitettävän tiuhaan, mutta hiljaisemman elonsa katkaisee myös Taavi Ankka esiintymällä kirjan sarjoista peräti neljässä. Näkyvimmän osan tämä tosin saa vain yksisivuisessa vitsisarjassa, mutta yhtä kaikki Taaviakin on mukava nähdä pitkästä aikaa enemmänkin. Jälleennäkemisen riemu ei kauaksi kanna, vaan Taavin osa on päätyä mainittavaksi samassa yhteydessä kuin kuukauden flopista puhuminen. Tito Faraci, Vincenzo Arcuri ja Taavi saavat tilaa kahden sarjan verran, joista molemmissa viimeksi mainittu pääsee luennoimaan muinaisista ankteekeista. Faracin nimi toki nostaa odotuksia, mutta ei niin Acuacoztlista ja kadonneen pyörän arvoituksesta kuin Suuren urheilujuhlan synnystäkään ole tusinakäsikirjoitusten joukosta erottautumaan muuten kuin kenties sillä, että niissä esiintyvä huumori on niin kuivakkaa, että vesilasin pitäminen vierellä on suositeltavaa lukemisen aikana.

Comebackeista on hyvää vauhtia tulossa Triplan teema, sillä kahden sarjan voimin mukana on myös taitava piirtäjä Francesco Guerrini. Hänen tuotoksiaan on jälleen viime aikoina jonkin verran tavattu, mutta sitä ennen tämän töiden ympärillä vallitsi liki vuosikymmenen hiljaisuus. Alessandro Sistin Taikaviitta-käsikirjoitus Onnettomat oppipojat on itsessään niin onneton ja oppipoikamainen, että Guerrinin taidot eivät vielä sen yhteydessä pääse kunnolla näyttäytymään, mutta Pudun Rajansa kaikella on otollisempi alusta. Juonen samankaltaisuus ja Guerrinin piirrosten ilo silmälle tekevät siitä mainion vertailukohdan Don Rosan klassikolle Hänen Majesteettinsa Roope Ankka.

Eikä tässä vielä kaikki! 768 sivuun mahtuu vielä muutakin! Triplan taso on varsin heilahteleva. Mestariteokset ja selvät flopit on sijoiteltu opuksessa rinta rinnan. Kokonaisuus on kuitenkin positiivinen ja toukokuusta on alkanut kehkeytyä maukas Tripla-kuukausi. 768 sivua on mainio alusta erilaisille kokeiluille, kuten Silvia Zichen jättipitkien juttujen julkaiseminen on onnistuneesti osoittanut. Tripla on mainio Taskari-perheen jäsen.