Arvostelu: Roope-setä 427

Kuluvan vuoden Roope-setien saldo on yltänyt jo kolmeen. Giorgio Cavazzano on piirtänyt uusimman numeron kannen, mutta herran sarjoja saadaan odottaa seuraavaan lehteen, joka onkin sitten tälle pyhitetty platinanumero.

Tässä vuoden toisessa vanhan kaavan mukaan toimitetussa lehdessä aloittajana on niin ikään vanhan kaavan mukaan toimivien maestrojen Rodolfo Ciminon ja Luciano Gatton Sipulottien arvoitus. Perinteikkäässä, mutta usein niin raikkaalta tuntuvien ciminolaisten juoniratkaisujen mukaan tässäkin tapauksessa mennään. Mukana on kaukomaita, ihmeellisiä kansoja omituisine piirteineen, Roopen tavoittelema aarre ja Aku sekä ankanpojat mukana remmissä. Juusokin vilahtaa mukana eikä sarjan loppuratkaisussakaan Ciminon tuntien mitään yllättävää ilmene. Tuttavallisen mukava aloitus, mutta taivaallisiin sfääreihin ei perussuorituksilla ylletä.

Marcojen Bosco ja Meloni lyhykäinen Aku ja Touho -pätkä Filmihullut ei sekään pääse kunniakulkueen keskipisteeksi. Muutaman tyypillisen ja aikapäiviä sitten vanhentuneen vitsin voimin ei päästä tavoitteisiin eli huvittuneisiin lukijoihin. Näin lyhyeen juttuun ei muutenkaan juuri paukkuja varsinkaan tällä tyylillä ahdeta, joten parempi ajatus olisi laatia aiheesta pidempi vitsikavalkadi. 

Roopen nuoruudenseikkailujen muistelu jatkuu Klondiken kuningas -sarjassa. Giorgio Martignonin ja Luciano Milanon nyt nähtävä tuotos Roopen karttakeskus jatkaa aiemmille osille uskolliseen tyyliin eli ei edelleenkään anna minkäänlaista uskoa sarjaa kohtaan. Lyhyillä ja innottomilla jutuilla ei ole laisinkaan painoarvoa enkä jaksa käsittää, miksi tällainen tarinasarja on ylipäätään aloitettu. Muutoksia rakenteessa tuskin tullaan tulevissakaan osissa näkemään, joten taival on kuljettava tuskien saattamana loppuun.

Edeltäneiden juttujen jälkeen Roberto Vianin piirrosten ilmestyminen silmien eteen on suuri toivonpilkahdus. Augusto Macchetton käsikirjoittama X-Mickey-tarinasarjaa jatkava Vapise, Kammosyrjä! ahmaisee lähes puolet lehdestä – onneksi, voidaan lehden muun sisällön perusteella tokaista. Vian on kyllä täydellisen oikea piirtäjä näille Ropsun sivuilla Heshukan nimen alla kulkeville tarinoille. Hän on oikea tunnelmien taikoja. Hänen repertuaaristaan löytyy niin taito vakavalle ja paikoin jopa synkistelevälle piirtämiselle kuin samaan pakettiin sopivissa määrin huumoria viljelevä tyyli. Tässä tarinassa nämä molemmat puolet tulevatkin hyvin esiin. Kun vielä Macchetton käsikirjoituskin on erittäin onnistunut, ovat ainekset tähän mennessä Suomessa julkaistuista X-Mickey-sarjoista parhaalle valmiit. 

Takakannen vitsisarjasta, In English -pätkästä ja dekkaripähkinästä ei ole tälläkään kertaa kohottamaan tunnelmaa. Huolta täytyy kantaa Donald Soffrittin Pikku-Aku ja kaverit -stripeistä, jotka tuntuvat jämähtäneen onnettomalle tasolle. Vitseissä ei esiinny lainkaan omaperäisyyttä, mikä syö tehokkaasti niiden tenhon ja tarkoituksen. 

Heshukka-sarja Vapise, Kammosyrjä! ansaitsemine titteleineen nosti kuitenkin tämän numeron suosta. Tällä haavaa näyttää selvältä, että Heshukka-tarinat jatkavat myös uudistuneessa Ropsussa niinä hohdokkaimpina tähtihetkinä ja lehden kruunuina. Uudistuksessa tämän roolin tarkoitettiin todennäköisesti siirtyvän uutukaisille platinanumeroille, mutta tammikuussa ilmestynyt Romano Scarpalle omistettu lehti ei juurikaan sytyttänyt. Täytyy toki muistaa, että platinanumeroita on alla vasta tämä yksi kappale. Seuraava Ropsu, mainitusti Cavazzanon jalustalle kohottava numero, voi hyvin käydessä kääntää kurssin.