Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 424

Viime kuussa tuli odoteltua uutta mahdollisuutta silloin ruodittavana olleessa Taskarissa flopanneelle Korrille tässä maaliskuisessa numerossa 424, mutta Andrea Frecceron kansi onkin ainoa paikka, jossa korppia Taustavoima-opuksessa nähdään, joten paikkailut jäävät hamaan tulevaisuuteen. Pat ja Carol McGrealin ja Giorgio Cavazzanon johtosarjassa Mahditon tehtävä kyllä nähdään linnun omistaja Milla Magia. Tyypilliseen Egmont-kuosiin saatettu pikku seikkailu ei saa itseensä eloa ja Cavazzanokin on taantunut tylsän ilmapiirin vaikutuksesta erittäin rutiininomaiseen suoritukseen. Alkusuosionosoituksia ei ole aihetta antaa.

Fausto Vitalianon ja Roberto Vianin Mikki-sarjassa Kaupungin valot pyöritään menneessä ajassa ja yhtä sarjaa varten pykätyssä universumissa. Charlie Chaplinin klassikkoelokuvan kanssa tarinalla ei ole mitään tekemistä eikä siitä itsestään klassikkoa ole luvassa. Sarja on parannusta johtosarjan jälkeen, mutta samanlainen vauhdittomuus ja yllätyksettömyys sitäkin vaivaa. Vianin piirrokset menettelevät. 

Taavi ja Hansu esiintyvät yksisivuisissa. Bruno Sardan ja Tiberio Colantuonin Luonnon lumoissa ja Sergio Cabellan Yksinkertaista! eivät kuitenkaan paini edes oman kastinsa perussuoritusten joukossa. Matteo Venerusin ja Michele Mazzonin Teräsankoissa vedetään myös vesiperä. 1920-luvun newyorkilaismiljööseen sijoittuva tarina ei saa mitään irti niistä mahdollisuuksista, mitä Roopen ja Kroisoksen kilpa sekä neljän serkuksen eli Akun, Hannun, Touhon ja Hansun saattaminen yhteen voisivat synnyttää. 

Roope ja Kroisos ovat kilpasilla myös F.M. Bianchin ja Andrea Luccin Hiskin bosonissa, jossa onnistutaan jo huomattavasti paremmin. Tästä sarjasta löytyy jo jotain ideaa ja huumoriakin. Luccin piirroksia on muuten ilo seurata, mutta suosittelen tälle edelleen kertausta Karhukoplan konnien piirtämisessä. Hahmot eivät nykyisessä tyylissään vain näytä oikeilta. Mallia voisi ottaa vaikkapa Giulio Chierchinilta, joka on Carlo Panaron käsikirjoittaman Karhuvaarin rikosapatian piirrosten takana. Kokonaisuutena kyseinen sarja jää kuitenkin Hiskin bosonin jalkoihin, sillä se ei irtaannu juonen läpikulkemisen ideasta laisinkaan. 

Piirroksiin kiinnittyy huomio myös Gabriele Paninin ja Lara Molinarin Taikaviitta-sarjassa Valheiden verkossa. Juoni on varsin köykäinen ja useaan otteeseen aiemminkin läpikäyty, mutta suurempi ihmetyksen aihe on Molinarin aiemmin taitavista piirroksista tyystin kadonnut letkeys ja lennokkuus. Aivan kuin tekijä olisi yrittänyt tulla vakavasti otettavaksi rennompien vuosiensa jälkeen. Tarinassakaan ei ole sellaista tunnelmaa, joka vaatisi jonkinlaista otteen vakavoittamista. Molinarin aiemmin piirtämät Taikaviitta-sarjat ovat toimineet vallan hyvin tämän tutulla tyylillä toteutettuina. Toivoa totisesti sopii, että kyseessä on yksittäinen hairahdus eikä kehityssuunta, sillä aiempi jälki oli parempaa!

Silvia Ziche on kulkenut päinvastaista polkua kuin Molinari, sillä tämän tyyli on sen kuin entisestään letkeytynyt ja rentoutunut. Mikkiä ja Eka Vekaraa humoristiseen ja jopa tärähtäneeseen tyyliin rikosmysteeriä ratkomassa seuraavaa sarjaa Kivikova kirjakiristys lukiessa tulee välillä ajatelleeksi, onko menty peräti turhankin lennokkaisiin sfääreihin. Yhtä kaikki, tämän tarinan osalta mennään vielä viihdyttävissä ja onnistuneissa merkeissä, mutta vaarana tällaisessa tyylissä on, että se puree itseään nilkkaan. Jos juoni ei ota toimiakseen, on vaikea nousta siitä väkinäisestä ja tympeästä tunnelmasta, mitä kieli poskessa, mutta epäonnistuen tehty tarina aiheuttaa. 

Taskarin lopuksi matkataan vielä kahdessa sarjassa ja niistä ensimmäisessä piipahdetaan ihan toisessa ajassa asti, kuten opuksessa kahteen otteeseen aiemminkin. Valentina Camerinin ja Giampaolo Soldatin Mustan kissan saaressa seurataan merirosvo Aku Mustahatun edesottamuksia. Ihan onnistuneista piirroksista ei ole apua, kun tapahtumaympäristöönsä tyypillinen juoni ei kykene saavuttamaan irtiottoa kliseisestä linjasta. Giorgio Figusin ja Valerio Heldin Suu säkkipilliä myöten -sarjassa taas palataan Roopen lapsuudenmaisemiin Skotlantiin, mutta ei siitäkään oikein mitään tule. Carl Barksin Vanhan linnan salaisuuden ja Don Rosan Roope Ankan elämän ja tekojen kaltaisten klassikoiden vaikutuksesta odotukset tällaisten aihepiirien ympärillä tapahtuvia sarjoja kohtaan ovat suuret, mutta harmillisen harvoin ne saavat vastinetta.

Perustason alapuolelle jäävä Taskari ei juuri pääse loistamaan. Odotukset kohdistuvat välittömästi ensi kuun 400-sivuiseen pakettiin, jonka kannessa jo siivitetään jokakeväisiin karkeloihin eli jääkiekon MM-kisoihin. Takakannesta voi jo yrittää tunnistaa jääkiekkokasvoista ankallistettuja versioita.