Aku Ankka vuonna 1973 - paluu tulevaisuuteen?

Aku Ankan vuosikertaa 1973 ryydittävät Carl Barksin toiveklassikot, uutteran Tony Stroblin tarinoiden väheneminen ja toisen työmyyrän Vicarin uran alku. Kuulostaako tutulta?

Aku Ankka Näköispainos vuosikerrasta 1973, I ja II osa

Sanoma Magazines Finland Oy 2015

Toimitus: Antti Hulkkonen, Aki Hyyppä ja Viia Viitanen

Ulkoasu ja esipuheiden taitto: Raimo Hyvönen

842 sivua, sidottu (I osa), 878 sivua, sidottu (II osa)

ISBN: 978-951-32-4048-6 (I osa), 978-951-32-4049-3 (II osa)

Suositushinta: 51,00 €/kpl, 102,00 € yht.

Aku Ankkaa nykyjulkaisujen muodossa lukevalle vuosikerta 1973 voi vaikuttaa kummallisen tutulta. Sekä kyseistä vuotta että nykyhetkeä värittävät hyvin samanlaiset piirteet. Miltä näyttää Aku Ankan vuosi 1973, kun sitä peilataan tämän päivän tilanteeseen?

 

Merrill De Marisin Lumikki

Vuonna 1973 Aku Ankassa nähtiin elävistä kuvista sarjakuviin päätyneitä Aristokatteja ja Lumikkia ja seitsemää kääpiötä (vahvimmin omassa erikoisnumerossaan). Toivesarjojen osalta Barksin ohella esiintyi Gil Turnerin Pikku Hukka -sarjoja. Koko Ankan historian aikana Disney-sarjakuvien parissa ahkeroineen Tony Stroblin sarjakuvaa oli edelleen mukana, mutta huomattavasti vähemmissä määrin erityisesti 1960-lukuun verrattaessa. Vicar aloitti uransa Egmontilla ja erottautui välittömästi joukosta. Jatkosarjoja oli yhä mukana, mutta niiden luonne oli useimmiten seikkailullisuuden sijaan puhtaassa huumorissa ja ne oli vain muokattu useampiosaisiksi. Hahmogalleria oli kaventunut siltä osin, että päähenkilöinä esiintyi useimmiten samoja hahmoja, vaikka näiden kirjo olikin melko laajaa Touhosta Pepiin. 

Kuluvana vuonna 2015 Aku Ankassa haetaan vauhtia elokuvien puolelta Star Wars -sarjojen myötä. Barks-toiveklassikoiden rinnalle ovat tulleet toivesarjat Don Rosalta. Edesmenneen Vicarin tuotantoa nähdään enää harvakseltaan. Norjalainen Arild Midthun on Egmontin puolella noussut ykköskaartiin. Jatkosarjat ovat jääneet vähiin tarinoiden pääpainon ollessa lyhyemmissä hupailuissa. Hahmogalleria on kaventunut, mutta toisaalta sarjojen päähenkilöiksi nostetaan usein tuttuja sivuhahmoja.

Massimo De Vitaa Akkarissa

Ja kaikkien näiden huomioiden päälle sekä vuonna 1973 että 2015 on mukana italialaisia taiteilijoita, mikä molempien kohdalla vuosia taaksepäin olisi tuntunut erittäin eksoottiselta. Lisäksi kummassakin tapauksessa voidaan nähdä perinteiseksi koetun Disney-sarjakuvan vähenevää osaa, kun 1973 amerikkalainen tuotanto jäi yhä syrjempään vanhalla mantereella tehdyn tieltä ja 2015 tanskalaisilta tilaa ovat viemässä hollantilaiset. 

Angel Nadalin tönkömpää toteutusta

Tutustuminen vanhoihin Aku Ankkoihin on silmiä avaavaa ja suositeltavaa muillakin mittapuilla kuin niillä samoilla iänikuisilla perusteluilla kuten, että Ankka olisi silloin ennen ollut paljon parempi ja että sen kautta olisi mielenkiintoista tehdä eräänlaisia aikamatkoja kunkin ajan kulttuuriin ja ajatusmaailmaan. Aku Ankan lukeminen eri ajoilta kertoo jotain paljastavaa Aku Ankasta itsestäänkin. Yllättävät, silmille lävähtävät yhtäläisyydet vuosikerran 1973 ja kuluvan vuoden 2015 välillä saavat näkemään Ankassa syklisyyttä. 

Barks-klassikosta

Aku Ankan historia lähtee liikkeelle vuodesta 1951, jolloin oltiin välittömästi kiinni kultakaudessa. Vanhat mestarit ja aito tunnelma takasivat lehdelle sen ykköslaadun. Kultakausi jatkui vuoteen 1965, jolloin Barksin ura alkoi olla lopussaan ja jatkosarjat katosivat lehdestä tyystin – onneksi kuitenkin vain vuodeksi, mutta tänä aikana tapahtui painopisteen muutos. Aitoudesta siirryttiin kaavamaisuuksiin ja tarinoista katosi terä. Tekijäsukupolven vaihtuessa vähitellen muutos oli peruuttamaton. 1970-lukua pidetään usein Ankan ankeimpana aikana. 

Varhaisinta mahdollista Vicaria

1980-luvulla toivo alkoi palata edellisellä vuosikymmenellä aloittaneiden lahjakkuuksien alkaessa kasvamaan korkoa. Vuosikymmen oli erityisesti Vicarin ja Daniel Brancan aikakautta. Samoilla herroilla oli tärkeä roolinsa 1990-luvulla Ankan toisen kultakauden alkaessa. Mukaan astui uutta sukupolvea, joilla oli kunnioitusta ensimmäisen kultakauden tyyliä kohtaan. Heistä mainittakoon esimerkiksi César Ferioli, Paco Rodriguez ja tietysti Don Rosa. 

Toinen kultakausi päättyi vähitellen 2000-kymmenen ensimmäisellä puoliskolla. 1960-luvun siirtyminen kaavamaisuuksiin toistui ja 2010-luku on ollut sitä myötä kuin 1970-luvun toistoa. Pitkään kytenyt toivo on kohdistunut siihen, että jälleen mukaan nousisi tekijöitä, joilla on kyky ja halu palata kultakausien tielle. Arild Midthun on väläytellyt kunnioitustaan 1990-luvun tuotantoa kohtaan, mutta se onko hänestä samaan joukkoon lukeutuvaksi silloisten tiennäyttäjien kanssa, jää nähtäväksi. 

Al Hubbard, Aristokatit ja Pepi

Lukekaa Aku Ankkaa eri ajoilta, myös vuodelta 1973, vaikka kuinka kuulisitte sitä parjattavan. Ne iänikuisetkin syyt lukemisen puolesta pitävät paikkansa, mutta eikö teissäkin ole halua nähdä tämä sama tai sitten todeta minun olevan teorioineni aivan hakoteillä? Yleismaailmallinen loppukaneettini on: Aku Ankan maailma on ihmeellinen.