Arvostelu: Roope-setä 404

On jälleen Henendon perinteikkään arvostelun aika:

Alessio Coppolan taiteileman bisneskannen myötä Roope-setä vaikuttaa siirtyneen vielä viime kuun jokseenkin talvisista tunnelmista kesäisempään aikakauteen. Ottakaamme tämä silkalla ilolla vastaan – vaikkakaan kuvassa ei ole aineksia heittää hattuja ja kävelykeppejä ilmaan suuren riemun merkiksi. Muutoinkaan lehti ei anna selkeitä teemoja ennakko-odotusten muodostamiseksi. Sen sisältämät tarinat edustavat melko erilaisia linjoja. Toimitus pyrkii kommentissaan nostamaan esiin mielenkiintoista serkustrioa, Aku, Touho ja Into, mutta teemasta ei loppupeleissä ole nousemaan lehden kantavaksi voimaksi.

Ensimmäinen tarina, Gaya Perinin ja Alessandro Pastrovicchion Kokoelman helmi, ei edusta vielä mainittua suuntaa vaan asettaa tutun taisteluparin, Roopen ja Kroisoksen, napit vastakkain. Perinin juonikuvio on sarjassaan tyypillinen ja antaa aihetta odottaa viihdyttävää huumoripaukkua, mutta jostain syystä tämä ei saa langan päästä kiinni ja kerä jää purkautumatta. Vain 18 sivua pitkä sarja oikoo mutkia surutta suoriksi eikä keskity mihinkään kunnolla. Pikavauhti ilman pysähdyksiä kostautuu armotta ja lopputuloksena on seinään törmääminen täydessä vauhdissa. Piirtäjä Pastrovicchiolta on välillä nähty taitaviakin suorituksia, mutta tällä kertaa mies palaa ikävystyttävään sunnuntaityyliinsä. Lehden lähtö on epäonnistunut.

Päänvaiva saa valmistautumaan todellisen herkkupalaan, onhan kyseessä maestro Enrico Faccinin sarja. Lisäksi hahmokavalkadista löytyvät toimituksenkin mainostamat Aku, Touho ja Into. Heti alkuun silmään pistävät Faccinin piirrokset, joista ei ole löydettävissä herralle tavanomaista huippuluokan humoristista otetta. Selitys on kuitenkin yksinkertainen: sarja on peräisin vuodelta 1999. Sen jälkeen maestro on ehtinyt kehittyä nykyiseen loistoonsa, josta loistava esimerkki nähtiin maaliskuun Roope-sedässä. Kuvaavaa on kuitenkin se, etteivät tämänkään sarjan piirrokset ole suinkaan huonoja. Maestro on nykyisessä vireessään niin ylivoimainen, että vertailu häneen (aiempaan) itseensäkin on murskaavaa.

Myös tarinan käsikirjoitus osoittaa Faccinin olleen tekijänä vielä odottamassa kukoistustaan. Hän hukkaa monta tilaisuutta räjäyttää pankki eikä pääse missään vaiheessa edes hyvään vauhtiin. Loppu tulee, kun lukija vielä odottaa tältä tavanomaisia suuria. Vaikka sarja häviää selvästi tekijänsä tuoreemmille töille, on sen julkaiseminen oikea päätös. Faccinia tämän kaikilta kausilta sietääkin asettaa näytille.

Mikki Hiiri ja aavemerirosvot on lehden ensimmäinen varsinainen pitkä sarja, kun kaksi ensimmäistä olivat vain alle 20 sivun mittaisia. Giorgio Pezzinin ja Franco Valussin tuotos kuitenkin osoittaa, ettei pituus takaa laatua. Pezzinin käsikirjoitus valjastaa käyttöönsä kliseitä, mitä ei tietenkään voi välttää. Ongelma on niiden liikakäyttö. Koko tarina on yksi suuri klisee ja siitä syystä umpitylsä ja mielenkiinnoton. Valussin piirrokset vain korostavat tilanteen masentavuutta. Kuvitus on ruudusta toiseen kuin yhden muotin mukaan valettua eikä minkäänlaista yritystä parempaan ole näkyvissä. Tämä on selkeästi lehden huonoin sarja tänä vuonna.

Mikä tahansa edellä olevan jälkeen tuntuu hyvältä, joten Carlo Panaron ja Andrea Ferrarisin Toivoton työhaastattelu osuu omalta kannaltaan sopivaan saumaan. Tarina passittaa jälleen serkuksia kehiin: harvinaislaatuisen vierailun lehdessä aiemmin tehnyt Into on jäänyt pois, joten tohinasta vastaavat Aku ja Touho. Juonen lähtökohta on mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia herättävä. Valitettavasti Panaro hyytyy kesken sarjan ja hyvät pelikortit uhkaavat jäädä käyttämättä kokonaan. Kaikeksi onneksi Ferraris on hyvässä vireessä. Lopuksi Panarokin löytää vielä voimia päättää tarinan kunniakkaasti, mutta pienellä ponnistelulla tulos olisi ollut parempikin.

Lehden muu sisältö, eli Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Päivän pamaus, dekkaripähkinä sekä Inton tähdittämät In English ja takasivun yksisivuinen, ei onnistu pelastamaan sitä pinteestä vaan se päätyy pettymysten joukkoon. Huomioitava on, ettei kokonaisuus järin huono ollut yhtä suurta floppia lukuun ottamatta. Sarjojen joukossa oli vain paljon potentiaalia, joka jäi järjestään hyödyntämättä ja jätti hyvät kandidaatit keskikastin tienoille. Toivoa sopii, ettei Ropsun alkava kesäkausi jatku yhtä kesävireisenä.