Sivut

torstai 25. huhtikuuta 2013

Don Rosa- asiaa radiossa

Don Rosa- tuntija Katja Kontturi mainitsi blogissaan seuraavaa:
Vappuaattona eli tiistaina 30.4. kannattaa kuunnella Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmaa klo 15.05-15.55. Tarkempaa aikaa ei ole tiedossa, mutta tämän viidenkymmenen minuutin sisällä ääneen pääsee allekirjoittanut Ankka-tutkija, joka kommentoi haastattelussa Don Rosan uran loppua, kuuluisaksi päätynyttä epilogia, Disneyn surullista systeemiä olla maksamatta rojalteja taiteilijoille, Barksin ja Rosan eroja sekä omaa tutkija-faniuttaan.
Kannattaa siis olla kuulolla!

Uusi Mikki-lyhäri - "Get a Horse!"

Disney julkaisee Annecy International Animated Film- festivaaleilla 11. kesäkuuta uuden "kadonneen" Mikki-lyhärin, joka kulkee nimellä Get a Horse!. Tämä filmi on tehty aitoon kunnoon 1920- luvun Mikki-lyhäri tyyliin, kuten yllä olevasta kuvastakin voi jo päätellä. Merkille pantavaa on, että Mikin ääninäyttelijänä toimii tässä rainassa siimahännän aito ja alkuperäinen tulkitsija - itse maestro Walt Disney!

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 400

Ville T. arvosteli tuoreimman Taskukirjan, tässäpä tämä:

Aku Ankan taskukirja 400 – Neljäsataa
Huhtikuussa Aku Ankan taskukirja saavuttaa komean merkkipaalun kun kirjasarjan neljässadas pokkari ilmestyy sisältäen neljäsataa sivua ennen julkaisematonta luettavaa, kuinkas muutenkaan.

Juhlallisen ulkomuodon ja hehkutuksen sijaan kirjan sisältö ei juuri juhlallisuutta noteeraa. Joukkoon on toki valikoitunut pitkä lähes tulkoon sata sivuinen Mikki VS. Mustakaapu tarina, mutta se hukkuu ikävästi pokkarin 400-sivun sekaan kolmeen osaan pätkittynä. Sarjakuvan juonesta vastaa nykyinen Mikki Hiiren mestari Casty ja se itsessään on mitä mainiointa Castylaatua. Sarjakuva tempaa mukaansa rauhallisesti rakentuvan juonen  ja jännittävien käänteidensä ansiosta. Castyn ideoima futuristinen kaupunki toimii miljöönä loistavasti kulissina ja luo kenties hieman pimeän, mutta samalla toiveikkaan kuvan tulevaisuudesta.

Johtosarjassa PAM-saaga jatkuu ja tällä kertaa hauskoja sivuhahmoja sarjoissaan käyttävä Flemming Anderssen pääsee piirtämään viime keväänä Aku Ankka ekstra-lehden teemanumerossa suomendebyyttinsä tehnyttä agenttia 0,07 eli siviilinimeltään James Ankkaa. Juoni on itsessään ehkä enemmän saman toistoa kuin monet muutkin PAM-tarinat. Jälleen metsästetään haamua ja Akulla ja Touholla on erimielisyyksiä. Siksi tarina tuntuukin enemmän harvinaisten hahmojen - kuten juuri mainitun James Ankan ja tämän sarjakuvakavereiden – tutustuttamiseen lukijalle.

Carlo Panaron kirjoittama ”Suuri patenttihuijaus” on mielenkiintoinen tarina. Poikkeuksellisesti se kertoo rikoksen jälkimainingeista. Siitä kun Karhukopla on jo onnistunut yrityksessään kähveltää Roope Ankan omaisuuden ja siitä kuinka Roope pyrkii todistamaan oikeudessa tulleensa huijatuksi. Piristävä tarina Karhukopla VS. Roope-setä tarinoihin.

Myös tarinasarja Hansusta NAMin agenttina jatkuu ja tällä kertaa Hansu lähtee selvittämään kuka uhkaa sabotoida tyyneyden MM-kisoja. Mikäpä sen parempi tapa soluttautua tutkimaan tilannetta kuin osallistua kisaan mukaan, eikä voittajasta tulisi olemaan epäselvyyttä, ellei eräs Paavo Nurtsi osallistuisi kilpailuun epäilyttävän hyvine suorituksineen. Tarina on ihan kelpo hupisarja, mutta vaikkapa 10-sivua lyhyempänä se olisi vielä jaksanut naurattaakin. Nyt se tuntuu turhan pitkitetyltä.

Aku Ankan taskukirjan viimeisimmässä virstanpylväässä mukana on myös Indiana Hopo joka auttaa diskomusiikista pitävää Dippaduu-heimon päällikön tytärtä Luulaa saamaan levytyssopimuksen, Taikaviitta jolle  doña Aurelia Dublones y Pesetasin kadonut Paco-koira aiheuttaa harmaita höyheniä  taskarin 373 seikkailun ”Moottoriteiden(kin) sankari” jatko-osassa sekä Rodolfo Ciminon ja Romano Scarpan sarja ”Suku on pahin” joka on ilmeiseti valittu taskariin edustamaan klassikko-osastoa. Kaikki niin ikään hauskoja, mutta helposti unohtuvia tarinoita.

Kokonaisuutena 400-taskari on ehkä irrallisempi kuin moni muu sarjaan kuuluva kirja. Ehkä sivumäärä on osaltaan vaikuttamassa tähän sillä 400-sivuisia kokoelma kirjoja on nähty viime aikoina turhan paljon.

Kirjan tarinat:

1. HapPAMan haamun kosto – Lars Jensen/Flemming Anderssen

2. Pimentäjä – Casty/Lorenzo Pastrovicchio

3. Suuri patenttihuijaus – Carlo Panaro/Alessio Coppola

4. Arvaamaton onni - Alessandro Mainardi/Alessandro Perina

5. Voro vastoin tahtoaan – Corrado Mastantuono/Enrico Faccini

6. Kohtalokas Paco – Marco Bosco/Silvio Camboni

7. Konnia ja kamomillaa - Riccardo Secchi/Marco Mazzarello

8. Dippaduiden salaisuus – Horace/Massimo De Vita

9. Kasvot väkijoukossa -  Sisto Nigro/Silvia Ziche

10. Rakkaat vihamiehet - Riccardo Pesce/Luciano Gatto

11. Suku on pahin – Rodolfo Cimino/Romano Scarpa

Arvostelu: Roope-setä 404

On jälleen Henendon perinteikkään arvostelun aika:

Alessio Coppolan taiteileman bisneskannen myötä Roope-setä vaikuttaa siirtyneen vielä viime kuun jokseenkin talvisista tunnelmista kesäisempään aikakauteen. Ottakaamme tämä silkalla ilolla vastaan – vaikkakaan kuvassa ei ole aineksia heittää hattuja ja kävelykeppejä ilmaan suuren riemun merkiksi. Muutoinkaan lehti ei anna selkeitä teemoja ennakko-odotusten muodostamiseksi. Sen sisältämät tarinat edustavat melko erilaisia linjoja. Toimitus pyrkii kommentissaan nostamaan esiin mielenkiintoista serkustrioa, Aku, Touho ja Into, mutta teemasta ei loppupeleissä ole nousemaan lehden kantavaksi voimaksi.

Ensimmäinen tarina, Gaya Perinin ja Alessandro Pastrovicchion Kokoelman helmi, ei edusta vielä mainittua suuntaa vaan asettaa tutun taisteluparin, Roopen ja Kroisoksen, napit vastakkain. Perinin juonikuvio on sarjassaan tyypillinen ja antaa aihetta odottaa viihdyttävää huumoripaukkua, mutta jostain syystä tämä ei saa langan päästä kiinni ja kerä jää purkautumatta. Vain 18 sivua pitkä sarja oikoo mutkia surutta suoriksi eikä keskity mihinkään kunnolla. Pikavauhti ilman pysähdyksiä kostautuu armotta ja lopputuloksena on seinään törmääminen täydessä vauhdissa. Piirtäjä Pastrovicchiolta on välillä nähty taitaviakin suorituksia, mutta tällä kertaa mies palaa ikävystyttävään sunnuntaityyliinsä. Lehden lähtö on epäonnistunut.

Päänvaiva saa valmistautumaan todellisen herkkupalaan, onhan kyseessä maestro Enrico Faccinin sarja. Lisäksi hahmokavalkadista löytyvät toimituksenkin mainostamat Aku, Touho ja Into. Heti alkuun silmään pistävät Faccinin piirrokset, joista ei ole löydettävissä herralle tavanomaista huippuluokan humoristista otetta. Selitys on kuitenkin yksinkertainen: sarja on peräisin vuodelta 1999. Sen jälkeen maestro on ehtinyt kehittyä nykyiseen loistoonsa, josta loistava esimerkki nähtiin maaliskuun Roope-sedässä. Kuvaavaa on kuitenkin se, etteivät tämänkään sarjan piirrokset ole suinkaan huonoja. Maestro on nykyisessä vireessään niin ylivoimainen, että vertailu häneen (aiempaan) itseensäkin on murskaavaa.

Myös tarinan käsikirjoitus osoittaa Faccinin olleen tekijänä vielä odottamassa kukoistustaan. Hän hukkaa monta tilaisuutta räjäyttää pankki eikä pääse missään vaiheessa edes hyvään vauhtiin. Loppu tulee, kun lukija vielä odottaa tältä tavanomaisia suuria. Vaikka sarja häviää selvästi tekijänsä tuoreemmille töille, on sen julkaiseminen oikea päätös. Faccinia tämän kaikilta kausilta sietääkin asettaa näytille.

Mikki Hiiri ja aavemerirosvot on lehden ensimmäinen varsinainen pitkä sarja, kun kaksi ensimmäistä olivat vain alle 20 sivun mittaisia. Giorgio Pezzinin ja Franco Valussin tuotos kuitenkin osoittaa, ettei pituus takaa laatua. Pezzinin käsikirjoitus valjastaa käyttöönsä kliseitä, mitä ei tietenkään voi välttää. Ongelma on niiden liikakäyttö. Koko tarina on yksi suuri klisee ja siitä syystä umpitylsä ja mielenkiinnoton. Valussin piirrokset vain korostavat tilanteen masentavuutta. Kuvitus on ruudusta toiseen kuin yhden muotin mukaan valettua eikä minkäänlaista yritystä parempaan ole näkyvissä. Tämä on selkeästi lehden huonoin sarja tänä vuonna.

Mikä tahansa edellä olevan jälkeen tuntuu hyvältä, joten Carlo Panaron ja Andrea Ferrarisin Toivoton työhaastattelu osuu omalta kannaltaan sopivaan saumaan. Tarina passittaa jälleen serkuksia kehiin: harvinaislaatuisen vierailun lehdessä aiemmin tehnyt Into on jäänyt pois, joten tohinasta vastaavat Aku ja Touho. Juonen lähtökohta on mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia herättävä. Valitettavasti Panaro hyytyy kesken sarjan ja hyvät pelikortit uhkaavat jäädä käyttämättä kokonaan. Kaikeksi onneksi Ferraris on hyvässä vireessä. Lopuksi Panarokin löytää vielä voimia päättää tarinan kunniakkaasti, mutta pienellä ponnistelulla tulos olisi ollut parempikin.

Lehden muu sisältö, eli Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Päivän pamaus, dekkaripähkinä sekä Inton tähdittämät In English ja takasivun yksisivuinen, ei onnistu pelastamaan sitä pinteestä vaan se päätyy pettymysten joukkoon. Huomioitava on, ettei kokonaisuus järin huono ollut yhtä suurta floppia lukuun ottamatta. Sarjojen joukossa oli vain paljon potentiaalia, joka jäi järjestään hyödyntämättä ja jätti hyvät kandidaatit keskikastin tienoille. Toivoa sopii, ettei Ropsun alkava kesäkausi jatku yhtä kesävireisenä.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Annette Funicello (1942-2013)

Rakastetun Mickey Mouse Clubin yksi johtavista tähdistä, Annette Funicello, on menehtynyt 8. huhtikuuta Bakersfieldiessa, Kaliforniassa. Kuollessaan hän oli 70- vuotias.

Funicello muistetaan Mickey Mouse Clubin ohella monista muistakin rooleistaan 1950 ja -60- luvun televisio-sarjoista ja elokuvista. Näistä etenkin elokuvat 10 miljoonan dollarin shekki (The Monkey's Uncle), Koiruutta kerrakseen (The Shaggy Dog), Babes Leikkikalumaassa (Babes in Toyland) sekä Rantahipat (Beach Party) ovat jääneet aikalaisten mieliin.

Funicello menehtyi MS-tautiin, jota hän sairasti vuodesta 1992 asti.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Finding Dory (2015)

Aikaisemmin mainitsin virheellisesti, että Nemo olisi jälleen karkuteillä. No, näinhän ei asia olekaan, vaan tällä kertaa pääsemme etsimään Dorya. Elokuva julkaistaan myös suunniteltua aikaisemmin eli marraskuussa 2015. Mainion suorituksen ensimmäisessä osassa tehnyt Ellen DeGeneres palaa myös odotetusti Doryn rooliin, eikä Marlininkaan ääninäyttelijänä toiminut Albert Brooks aio hylätä hahmoaan. 

Nähtäväksi jää, onnistuuko elokuva säväyttämään samalla tavoin kuin ensimmäinen etsintäoperaatio.