Maaliskuun Roope-setä-lehti kehottaa vuodenaikaankin viitaten suksimaan sarjiksiin. Sen voikin kokea joko mukavana asiana tai sitten sitä voi verrata suolle suksimiseen. Lucio De Giuseppen taiteilema kansi ei anna vielä minkäänlaisia vihjeitä suuntaan tai toiseen. Verratessa sitä kuitenkin kuluvan vuoden aiempiin nappiosumiin kansivalinnoissa joutuu sen tuomitsemaan joukossaan alempaan kastiin innottomuutensa vuoksi.
Itse tärkeimmän sisällön eli tarinavirran avaa Rodolfo Ciminon käsikirjoittama ja Luciano Milanon piirtämä Roopen salaiset päiväkirjat, joka Päivän pamauksen mukaan saa myöhemmin jatkoa. Tarinan luettuaan voisi kuitenkin hyvin toivoa, ettei. Mielikuvituksellisista ja lennokkaista sarjoistaan tunnettu Cimino on lyönyt tällä kertaa kirveensä pahasti kiveen. Tarina on lehden kannen tavoin innoton ja jopa tylsä. Mainitut mielikuvituksellisuus ja lennokkuus eivät ole Ciminon kynästä tällä kertaa huokuneet paperille. Samaa teemaa toistaa myös Milanon kuvitus mitäänsanomattomuutensa kera.
Riccardo Pescen ja Silvio Cambonin Musta Pekka -sarja Pako vapaudesta tuntuu tavoittelevan enemmän kuin sillä on saumoja. Pescen käsikirjoitus sortuu heti alussa ennalta arvattavuuteensa. Cambonilta on taas totuttu odottamaan useinkin varsin hienoa kuvitusta, mutta herra ei ole sitten lainkaan tavanomaisessa vireessään. Liekö onneton käsikirjoitus saanut piirtäjänkin turhautuneeseen olotilaan ja vain hutaisemaan pikaisesti kuviot läpi? Jos jotain hyvää on löydettävissä, niin se, että Pesce ei ole pitkittänyt piinaa vaan suoriutuu nopeasti maaliin ja pysäyttää juonen, kun sen aika rehellisesti on. Toisaalta pelkän ajattelemattoman kaahaamisen sijaan tarinaan olisi voinut etsiä myös toisia elementtejä, jotka olisivat suoneet kokonaisuudelle enemmän.
Claudio Salvatori ja Sandra Dossi heittävät kehään lisää tihrustettavia päiväkirjoja. Tällä kertaa luvassa on Esiäitien päiväkirjoista Inesis Ankka -juttu Mallikas tanssi. Se valitettavasti jatkaa lehden salaisella teemalla eli kesäterään jääneillä ponnettomilla kokonaisuuksilla. Vaikka juoni tuntuu antavan kaikkensa, se jää melko laaduttomaksi. Piirtäjä Dossi taas kärsii edellisen sarjan töhertäneen Cambonin tavoin kuukauden muoti-ilmiöstä eli innottomuudesta, mikä näkyy myös kuvituksen tasossa. Tällekään tarinalle ei näin ollen voi antaa järin hyviä pisteitä. Paljon kertoo se, ettei sarjan varsinainen oivallus vaikuta niin oivaltavalta kuin Salvatori sen ehkä mielessään ajatteli.
Lehden viimeinen pitkä sarja Kaukovalo sytyttää heti suuria toiveita aiempien masennusten jälkijunassa. Enrico Faccini vastaa sekä tarinan käsikirjoituksesta että piirroksista. Häneltä jos keltä on totuttu näkemään nerokkaita, humoristisia, toiminnallisia ja muita kehumuotoisia adjektiiveja viliseviä sarjoja sekä yksisivuisten että pidempien puolella. Eikä maestro petä tälläkään kertaa. Tarinaa voi kuvailla kaikilla edellä mainituilla adjektiiveilla ja keksiä sekaan vielä koko joukon uusia. Kirsikka kakun päälle on se, että ylistettävän juonen lisäksi Faccinin piirrokset ovat sekä suorastaan hykerryttäviä että mestarillisia. Yksi mies onnistuu taidoillaan pelastamaan koko lehden ja peittoamaan kourallisen muita taiteilijoita aiheuttaman katastrofin. Vau! Enrico Faccini jättää perässään jäljelle näin huutavan nälän tämän uusille jutuille.
Näiden lisäksi mukana ovat Donald Soffrittin pahasti epäonnistuva Pikku-Aku-strippi, Päivän pamaus, dekkaripähkinä, In English -sivu sekä takakannesta löytyvä Silvano Mezzavillan ja Ettore Gulan Muistilista-niminen floppi. Kokonaisuutena maaliskuun numeroa voi helposti pitää vuoden tähän mennessä huonoimpana, mutta Enrico Faccini Kaukovaloineen pelastaa paljon. Todella paljon, sillä tarina on ehdottomasti vuoden tähän mennessä paras. Hankalinta onkin todeta, olivatko maaliskuun suksimiset loppupeleissä mukavia vai suolle suuntaavia. Faccinin paikka ei ainakaan ole siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti