Henendon kuukausittainen Roope-setä arvostelu tulee tässä, olkaapa hyvät:
Marraskuinen Roope-setä aloittaa Michele Mazzonin
suorastaan mitäänsanomattomalla, mutta samalla teennäisen
riemastuttavalla kannella. Kaikki siitä tulikin todettu yhden virkkeen
sisällä, joten jatketaan suoraan johtosarjaan. Kuukauden klassikoksi
julistettu Konkistadorien kultainen kaupunki, tekijämiehinään Frank Gordon Payne ja Massimo De Vita,
räväyttää lehden kunnolla käyntiin. Kyseessä on sarja, jonka kulun
kuvittelee aavistavansa lähtöasemista ja viihdyttävän sillä kuuluisalla
keskiverron mitalla. Harvemmin tavattu käsikirjoittaja Frank Gordon
Payne on kuitenkin oppinut läksynsä kiitettävällä tavalla eikä sorru
ennalta arvattavuuksiin. Tarina yllättää käänteillään, jotka kaikesta
huolimatta ovat sujuvia. De Vitan piirrokset ovat omiaan täydentämään
kokonaisuutta, joka ei taitavuudestaan ja erilaisuudestaan huolimatta
voi yltää virallisen klassikon asemaan. Juonen toimivuutta korostaa se,
että myös se ennalta arvattava versio olisi ollut mukava nähdä, mutta
toki parempi näin. Mieleen tämä jäänee paremmin kuin sarja, jonka
erilaisia variaatioita näkee harva se kuukausi.
Monivalintatarina Missä Massu?, joka Ropsun laskujen mukaan on kaikkiaan kahdeksastoista Ankport-tarina, on Alberto Savinin ja Stefano Intinin
käsialaa. Monivalintaseikkailut ovat mielenkiintoisia ja harvinaisempia
tapauksia. Erityisesti lapsena ne viehättivät, mutta täysin omanlainen
kiehtomuksensa niissä on säilynyt tähän päivään asti. Missä Massu? on
loistava esimerkki laadukkaasta monivalintasarjasta. Joitakin runsas
vaihtoehtotarjonta ja lyhyet, vain sivun mittaiset, tarinanpätkät
valintojen välillä voivat ärsyttää, mutta nehän vasta tuovat haastetta
peliin! Tästä ei voi kuin antaa täydet pisteet sekä sarjan tekijöille
luovasta hulluudesta että Ropsun toimitukselle hienosta valinnasta
lehden sivuille. Tällaiset tarinat ovat silloin tällöin tarjoiltuina
mukavia piristyksiä ja parhaimmillaan lehden suola.
Lehden viimeiselle pitkälle sarjalle voisi johtosarjan tavoin lätkäistä Kuukauden klassikon kunnianosoituksen. Vastamainonta-nimisen tarinan takaa löytyvät maestrot Giorgio Figus ja Luciano Gatto.
Juonta voisi tavanomaisuutta hipovista piirteistään huolimatta
mestarilliseksi. Siitä löytyy runsain mitoin huumoria ja loistava, alati
kiristyvä juoni, joka kulkee varmasti kohti loppuhuipentumaansa.
Mestari Gatton hienot ja sympaattiset piirrokset tukevat nappiin osuvaa
kuviota. Tätä tarinaa kuvaillessa ovat kehuja kuvaavat adjektiivit
loppua.
Pitkien sarjojen lisäksi lehteä täydentää yhteensä kolme yksisivuista sarjaa. Enrico Faccinin Sokeria pohjalla
etenee nopeaan finaaliinsa hyväksi todetulla tutulla tyylillä, mutta
jotain Faccinin yhden sivun hupailuille tavanomaista maustetta tuntuu
puuttuvan. Andrea Denegri ja Marco Palazzi marssittavat lehdessä jo toistamiseen esiin Ankportin sarjalla Oikeat varusteet. Juttu ei kestä Facciniin vertaamista ja jää jopa vitsien yleisen tason alapuolelle. Takakannesta löytyy vielä Carlo Panaron ja Stefano Zanchin Suolaongelma, josta löytyy jälleen jonkinlainen idea, mutta paukut eivät riitä kovin pitkälle.
Perinteiseen tapaan mukaan ovat päätyneet myös Donald Soffrittin
Pikku-Aku ja kaverit -strippi, In English -osio sekä dekkaripähkinä.
Niin ikään perinteiseen tapaan niistä ei ole yhtään mihinkään. Pitkät
sarjat takaavat kuitenkin sen, että lehteä ei voi kuvailla kuin
nappiosumaksi. Juuri tällaisia, tai vielä parempiakin, Ropsujen kuuluisi
olla joka kuukausi. Toivokaamme, että tämä numero oli vasta hieno
esinäytös ensi kuun juhlanumerolle. Silloin on luvassa Roope-sedän 400.
numero, joka kätkee sisäänsä ainakin Kari Korhosen ja Giorgio Cavazzanon yhteistyön hedelmän, jonka teemana on Itämeri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti