Jo totuttuun tapaan Kvaakin Henendo työsti meille mainion arvostelun tuoreimmasta Roope-sedästä. Tässäpä tämä:
Uusin Roope-setä lyö ällikällä heti kannellaan. Corrado Mastantuonon teos on jossain määrin monitulkintainen. Kannessa mainostettava sarja Ankervillen kummitus
luo kimmoketta sille, että Akun kauhistunut ilme johtuisi haamusta.
Tällöin kansi olisi todennäköisesti sarjaa ajatellen ja varten tehty.
Toinen vaihtoehto on, että kansi ei viittaa lainkaan sarjaan ja kyse on
vitsistä. Akulla on aimo kasa kirjoja sylissään. Heti päätyessään lehden
kolmannelle sivulle voi päätellä kumpi vaihtoehdoista on oikea.
Johtosarja Ankervillen kummitus perustuu Oscar Wilden romaaniin Cantervillen kummitus. Ankallisen kirjallisuusparodian takana ovat Alessandro Sisti ja Roberto Marini.
Juoni kulkee jouhevasti eteenpäin eikä tarjoile pettymyksiä. Tosin
minkäänlaisia yllätyksiäkään ei ole luvassa. Tarinaa voisi kuvailla
eräänlaiseksi peruspaketiksi. Lukukokemus on mukava, mutta siihen se
sitten jääkin. Marinin piirrokset noudattavat sarjan mutkatonta
olemusta, mutta eivät toki ole huonoja. Kunnianhimoisuutta ei ole
näkyvissä.
Myös seuraava sarja on parodia. Tällä kertaa kohteena on Edgar Allan Poen teos Rue Morguen murhat. Mario Volta ja Giampiero Ubezio ovat vääntäneet sen muotoon Torkkukadun mysteeri. Sarja kuuluu lyhyeen Edgar Allan Hiiren kertomuksia -tarinasarjaan.
Juttu on pitkä, peräti 49-sivuinen, mutta suurin osa sivumäärästä
tuntuu kuluvan turhalta tuntuvaan jankuttamiseen. Voisiko olla, että
tekijät ovat tarkoituksella pyrkineet venyttämään tarinaa ja tekemään
siitä pituudellaan houkuttelevamman ja jännittävämmän? Ainakaan minuun
tämä taktiikka ei purrut. Ubezion piirrokset ovat omiaan korostamaan
tätä epämiellyttävää huomiota. Kuvitus on yksinkertaista,
yksityiskohdatonta ja paikoin täysin puhditonta. Hienommat piirrokset
olisivat voineet olla sarjalle oiva pelastusrengas.
Lehden viimeinen pitkä sarja on Romano Scarpan piirtämä Adoptiopoika.
Sarjan käsikirjoittaja ei ole tiedossa, mikä onkin tälle oikea
onnenpotku. Juoni on täysin ennalta arvattava ja tylsä. Scarpan
piirroksia ei voi moittia, mutta edes ne eivät kykene pelastamaan
tarinaa, joka kompastuu heti aloitusruudussaan eikä nouse sieltä enää
ylös. Mitähän lie maestro ajatellut jouduttuaan kuvittamaan tällaista
soopaa?
Näiden lisäksi lehdestä löytyvät Donald Soffrittin Pikku-Aku ja kaverit -strippi, joka on tällä kertaa tavallistakin ponnettomampi, Päivän pamaus sekä dekkaripähkinä. Lisäksi takakannen täyttää totuttuun tyyliin vitsisarja. Roberto Gagnorin ja Giada Perissinotton Kauniita unia on idealtaan hyvä.
Lupaava kirjallisuusteema, jonka tarkoitus on selkeästi puffata alkavaa Ankalliskirjallisuuden klassikot
-sarjaa, osoittautuu valitettavasti flopiksi. Lehden taso on kaukana
viime kuukausien onnistujista. Erityisesti kaksi jälkimmäistä pitkää
sarjaa jäivät matelemaan alamaihin. Katseet kääntyvät lupaavasti kohti
ensi kuuta, jolloin Päivän pamauksen mukaan lehden sivuille astelee
kesällä debyyttinsä Suomessa suorittanut Heshukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti