Arvostelu: Roope-setä 394

Saimme Kvaakista tutulta käyttäjältä, Henendolta, arvostelun tuoreimmasta Roope-sedästä. Arvostelu on ehdottomasti julkaisemisen arvoinen, joten lukaiskaapa ihmeessä hengenluomus alta!

Roope-sedän kesäkuinen numero 394 julistaa Andrea Frecceron taidokkaan lupaavalla kannella ”silkkaa sankaruuttaan”. Kannessa Taikaviitan seurassa esiintyvä Superhessu hämää, sillä jo toisen sivun sisällysluettelosta selviää, ettei tätä muualla lehdessä nähdä - paitsi takakannessa vitsisarjan tähtenä. Suuren yleisön lempilapsi Taikaviitta taas loistaa peräti kolmen eri tarinan sivuilla. Käydäänpäs lehden tarinat läpi ennen enempiä nurinoita!                     

Johtosarjan, Taikaviitan tähdittämän Supersankarin eläketurvan, on käsikirjoittanut Bruno Concina ja piirtänyt Lucio Leoni. Näistä erityisesti Leonin nimi nostaa veden kielelle, onhan tämä vakuuttanut lukijat taidoillaan viime vuosina Aku Ankan taskukirjoissa ja Roope-sedissä Emanuela Negrinin kanssa tehtailemiensa Taikaviitta-tarinoiden myötä. Kyseiset sarjat ovat poikkeuksetta erottautuneet muiden viittasankarin kommelluksia kuvaavien sarjojen joukosta tusinakaavasta poikkeavan kuvituksen sekä aidosti kiinnostavien käsikirjoitusten ansiosta. Juonikuvioissa riittää sekä jännitystä että hauskuutta.                     
Tässä sarjassa on mukana vain toinen tähtiparivaljakon Leoni-Negrin osapuolista, mutta pettymystä on turha odottaa. Concinankin käsikirjoitus erottuu totutusta Taikis-muotista. Sarjan idea on hauska ja tuore, vaikka samankaltaisia tarinoita on ennenkin nähty (kuten pienoisklassikko Taikaviitan talouskriisi, joka nähtiin vasta uusintana Taskarin tähtihetket 2 –kirjassa). Leonin piirrokset ovat tuttuun tapaan teräksisiä. Mukava veto johtosarjaksi.

Lehden toinenkin tarina on Concinan käsialaa. Nicola Tosolinin kuvittama lyhyempi Viitta-sarja on pettymys. Ei juonensa tai piirrostensa takia, vaan siksi, että se julkaistiin juuri toukokuussa Taskarissa 389 (Vahtivuoro)! Silloin nimenä oli Sataa ja paistaa, nyt Kelikupla. Tarina on siis mitä luultavimmin käännettykin kahdesti. Puhekuplien eroavaisuudethan tämän lopulta paljastavat. Tällainen toiminta suututtaa, vaikka varmasti vahingosta onkin kyse. Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Jonkinlaista tarkkaavaisuutta vaadin toimitukselta. Muuten tarina on ihan simppeli paketti, selkeästi tarkoitettukin tusinatarinaksi. Tosolinin piirroksista en ole oikein oppinut pahemmin pitämään, erityisesti tämän tulkinta Pellestä ei miellytä silmääni.                     

Seuraava tarina onkin odotettuakin odotetumpi pläjäys, nimittäin X-Mickey-tarinasarjan avaus. Italiassa kyseisestä sarjasta on saatu nauttia vuosikymmen sitten peräti 30. lehden verran. Sarjan osia on päätynyt myös esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan. Ropsun toimitus vihjailee vakiopalstallaan Päivän pamauksessa sarjan jatkumisesta lehden sivuilla. Käsikirjoittaja Bruno Ennan ja piirtäjä Alessandro Perinan tuotos Peilin takana osuu odotetusti napakymppiin. Tarinasta löytyvät johtosarjankin kohdalla mainitut jännittävyys ja hauskuus, tunnelmallisuudesta puhumattakaan. Sarjan väritys tuo paikoittain mieleen Taskareista tuttujen Tuplanolla-seikkailujen välillä jopa yliampuvilta tuntuvat väritykset. Tässä sellaista on turha pelätä. Väritys on lähempänä perinteistä tyyliä. Loistelias avaus jättää jälkeensä janon tulevia osia ajatellen. Voisin pitää jo varmana näidenkin näkemistä Ropsussa. Toimitus tekisi jättimäisen erheen, jos tällainen materiaali jätettäisiin ulkopuolelle.    

       
Lehden kolmas ja viimeinen Taikaviitta-seikkailu on Nino Russon ja Pier Dario Pennatin väsäämä Muokatut mielet. Tämä on, Kelikuplan ohella, juuri sitä, mistä tässäkin tekstissä on jauhettu, eli persoonatonta tusinaa, puhdasta hömppää, joka unohtuu välittömästi tarinan loppuessa. Yksi kolmesta Taikaviitan nimeä hehkuttavasta sarjasta oli siis kehuttava. Tämä on onneton saldo, vaikka pahempaakin on toki viime vuosina totuttu näkemään. Tällaiseen väliin tungen aina toiveeni vanhojen, Suomessa ennen näkemättömien Taikaviitta-klassikkojen julkaisemisesta. Vuosien vieriessä on tullut ilmi, että tällainen toive on jostain kumman syystä ilmeisen mahdoton toteuttaa. Kenties niitä säästellään hamaan tulevaisuuteen…

Takakannesta löytyy vielä Muokatuista mielistä tutun Pier Dario Pennatin Superhessu-hupailu Superjarrut, jota ei voi missään tapauksessa pitää lohdutuksena hahmon ystäville siitä, ettei tälle lupaavasta kannesta huolimatta ole omistettu sarjaa lehden sisäpuolelta. Erityisen surkuhupaisan tilanteesta tekee se, että yksi kolmesta Taikaviitta-tarinasta oli tosiaan julkaistu viime kuussa. Olisin mielelläni nähnyt tilalla jonkin rautaisen superhessuttelun. Ei lehti toki arvostelun kyynisyydestä huolimatta huono ollut. Neljästä pitkästä tarinasta kaksi oli hyviä, jopa loistavia. X-Mickeyn odotetusta saapumisesta Suomeen ei voi liikaa kiitellä. Sarja lupaa hyvää Ropsun tulevaisuudelle, jos ja kun siitä vain pidetään kiinni, kuten vahvasti oletan käyvän.          

Ja kuulkaas, ystävät, tämä numerohan päätyy nykystandardein peräti keskiarvon yläpuolelle!