Aku Ankan taskukirja 387 – Taidenautinto
Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi kun jakaa vuodenajat neljään yhtä pitkään jaksoon. Näin ollen pääsemme nauttimaan myös ensimmäisestä keväisestä taskarista tänä vuonna. Tällaisia taidenautintoja luvassa tällä kertaa:
Aku & Touho – Perin Arvoituksellinen Mellastaja (The Boy Who Cried Werewolf)
PAM tarinoiden sarja jatkuu ja tällä kertaa Aku ja Touho joutuvat rakkaaseen naapurimaahamme Ruotsiin jahtaamaan ihmissutta. Akun pakonomainen tarve todistaa olevansa vastuullinen Ankka vain hieman hankaloittaa tehtävään keskittymistä. Tarinoiden aloitusruudusta on hävinnyt PAM-logo kokonaan mikä hankaloittaa tarinasarjan tunnistamista. En tiedä syytä, mutta itse juoneenhan se ei vaikuta. Tämäkin tarina on aiempien saagan osien lailla mukavaa perusluettavaa. Valitettavasti aihe alkaa toistaa liikaa itseään kuten italialaisten vastaava ATP-sarjakin. Kirjoittajina toimii muutamien viimeisten PAM-tarinoiden tavoin
Lars Jensen ja
David Gerstein. Kuvituksesta vastaa jokaisen osan tapaan
Flemming Andersen.
Roope ja Aku – Serkunpäivä (Zio Paperone, Paperino e la festa del cugino)
Lino Gorlero on piirtänyt tarinan jossa Roopen yritysten krääsäkaupat eivät menesty toivotulla tavalla ja Roope-setä perustaa serkunpäivä ja kilpailun omaperäisimmästä lahjasta vauhdittaakseen liiketoimintaansa. Mutta, kuten aina, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Naistenpäivän sijasta tässä kuussa Ankkalinnassa vietetään näemmä serkunpäivää. Ideana hauska, mutta juoni kulkee valitettavan ennalta-arvattavia polkuja.
Mikki Hiiri – Seikkailun parantava voima (Topolino e il criptomistero zoologico)
Sairas Indiana Hopo on tullut serkkunsa Hessun luokse lepäämään, mutta Hessulla on muuta menoa joten hän värvää Mikin katsomaan indianan perään. Pakkaa sekoittamaan saapuu miljonääri Van Guld joka vaatii saada Indiana Hopon tutkimusmatkansa vetäjäksi. Koska matkalla on parantava vaikutus Indyyn hän ja Mikki lähtevät matkalle, mutta joukossa on yksi petturi… Ihan kelpo seikkailutarina
Sisto Nigrolta ja
Ottavio Panarolta. Indiana Hopoa on aina hauska nähdä ja tämäkin tarina saa lopulta yllättävän loppukäänteen joten se on kaikin puolin onnistunut.
Taikaviitta – Pahan puolella (Paperinik e il segreto violato)
Taikaviitalta juuri ja juuri paennut varas murtautuu sattumalta Akun taloon ja saa selville Taikaviitan salaisuuden löytäessään tämän piilopaikan. Varas päättää ryhtyä alamaailmaa auttavaksi Taikaviitaksi, mutta onneksi rikollisen vangeiksi jääneet Aku ja Pelle ovat viekkaampia kuin Valetaikaviitta osaa odottaa. Tämä on jälleen näitä PK-koodisia Taikaviitta-tarinoita jotka eivät yleensä ole tasoltaan kummoisia. Tämä
Carlo Panaron kirjoittama tarina on kuitenkin ihan kelpo luettavaa vaikka ehkä kiinnostavin on loppukohtaus jossa Pelle Peloton saa selville, että Taikaviitan naamion takana hääriikin Aku. Italialaisilla käsikirjoittajilla tuntuu olevan hieman eri käsitys siitä tunteeko Pelle Taikaviitan siviilihenkilöllisyyden vaiko ei. Tarinassa Peloton syö vapaaehtoisesti UhKa-pillereitä unohtaakseen Akun salaisuuden. Toiseksi viimeisessä ruudussa Taikaviitta sanoo nukkuvalle Pellelle: ”Et voi muistaa, Pelle, mutta olet kyllä syönyt UhKa-pillereitä aiemminkin.” Tämä on toinen näkemäni tarina jossa Aku syöttää Pellelle unohduskarkkeja jotta tämä unohtaisi. Joissain tarinoissa Pelle kuitenkin selvästi tietää Akun olevan Taikaviitan naamion takana. Tällaiset vaihtelut ovat ehkä hieman sekavia, mutta antavat Taikaviitan ja Pelle Pelottoman väliseen suhteeseen mielenkiintoista ulottuvuutta.
Karhukopla – Kelmitutkinto (I Bassotti e la laurea abilitante)
Karhukopla menee möläyttämään alamaailman oikeuden edessä, ettei ole suorittanut rikokiin oikeuttavaa koulutusta. Niimpä lupa rötöstellä otetaan heiltä pois kunnes kelmit ovat käyneet koulut kunnialla loppuun. Karhukopla aikoo kuitenkin mennä siitä mistä aita on matalin… Karhukoplatarinoita ei tänä päivänä odota kovinkaan innolla, koska taso on yleensä mitä on. Koplakolmikko esitetään pelleilevinä pölvästeinä mikä ei vastaa yhtään sitä kuvaa minkä hahmojen luoja
Carl Barks heille antoi. Tässäkin tarinassa on
Roberto Vianin ansiosta komeat piirrokset, mutta juoni ei juuri jaksa kiinnostaa.
Taavi Ankka palaa kouluun (Pico torna a scuola)
Niccolò de Mojana ja
Marco Gervasio ovat tehneet hauskan tarinan jossa professori Nokkonen epäilee Taavi Ankan koskaan päässeen peruskoulun kuudennelle luokalle. Taavin ei auta kuin näyttää todistus... jos se vain löytyisi sillä muuten jokainen hänen tutkinnoistaan deletoitaisiin. Akun avustuksella he löytävät Taavin vanhan opettajan joka järjestää Taaville toivotun todistuksen, vaan kuinka on todistuksen oikeellisuuden laita? Tarina on mukavaa luettavaa. Jännä idea kyseenalaistaa kaikkien alan oppineen Taavin peruskouluosaamista. Kiinnostavana yksityiskohtana voisi mainita Taavin vanhempien esiintyminen tarinassa lyhyessä takaumakohtauksessa. Taisi olla ensimmäinen esiintyminen – ainakin minulle.
Musta Pekka ja Mustakaapu – Viimeinen koitos (Gambadilegno Macchia Nera in la sfida finale)
Vanhan luokan Mikkimestari
Sergio Asteriti on piirtänyt
Fausto Vitalianon kirjoittaman tarinan jossa Musta Pekka ja Mustakaapu ovat päässeet jaetulle ykkössijalle konnien ja ryöväreiden konferenssissa jossa jaetaan vuoden varkaan titteli. Kaksikon välillä otetaan uusintaottelu jotta kilpailu ratkeasisi, mutta molemman konnan mieleen juolahtaa yksi ja sama aavistus koskien tulevaisuutta. Asteritin kynänjälkeä on ilo katsella. Hienoa, että mestari on vedossa vielä tänäkin päivänä eikä häntä sorita huonoilla käsikirjoituksilla. Tätäkin tarinaa lukee mielellään.
Riitta Hanhi & Kuuno Kaakkuri – Finanssinerojen sukua (Filo & Brigitta e la rimpatriata degli Sganga)
Kuuno Kaakkuri on osallistumassa Ankkalinnassa järjestettävään sukukokoukseen, mutta hänen tulisi keksiä jokin menestyvä liikeidean näyttääkseen suvulle, että pärjää hyvin. Myöhemmin itse kokouksessa selviääkin jotain poikkeuksellista. Ihan kelpo tarina Kuunosta ja Riitasta vaikka oikein mitään uutta annettavaa tällä tarinalla ei olekaan. Sen verta eroavaisuutta on, että Kuunon sukulaissuhteita tämänkään vertaa valottavia tarinoita ei vissiin ole tätä ennen tullut vastaan..?
Roope-setä – Säkenöivä kulta (The Withering Gold)
Tästäkin taskarista löytyy viimeaikoina tutuksi tullut I/D-koodinen tanskalaisitalialainen yhteistyö(vaiko tilaustyö?) vaikkei sitä taskaria katsomalla näekään. Koodi on kokonaan kateissa minkä olen huomannut muissakin viimeaikaisissa I/D-tarinoissa. Ilmeisesti suomalaispokkarin kansitarinaksi valitussa kirjan päättävässä jutussa Roope näkee lehdessä kuuluisan taitelijan Stefan Sutin tekemän maalauksen joka näyttää kuin kultaiselta auringolta. Pohatta haluaa tietenkin tietää missä taulu on maalattu ja lähtee metsästämään sen maalauspaikkaa. Piirtäjämestari
Giorgio Cavazzanon taitavaa kynänjälkeä saa ihailla tämän kuisen pokkarin viimeisessä tarinassa.
Rodolfo Gimino on kirjoittanut hauskan ja suupielet ylöspäin kääntävän tarinan joka onnistuu viihdyttämään lukijaa viimeiselle sivulle asti. Tarinasta oikein huokuu iloinen mieli mikä jättää siitä muistin sopukoihinkin varmasti jonkinlaisen hyvän leiman.
Kevätkausi alkaa keskiverrolla taskarilla. Pokkarista löytyy niin hyviä kuin huonompiakin tarinoita. Muutaman olisi hyvin voinut korvata kiinnostavimmillakin kyhäelmillä, mutta varmasti nämäkin sarjakuvat löytävät tykkääjänsä.
Ensi kuussa taskarikin näyttäisi sitten olevan lätkätunnelmissa…
