Aku Ankan taskukirja 382 - Näköalapaikka
Lokakuun pimeille illoille - ja miksei päivillekin – voi varata aikaa tuoreimman taskarin parissa. Komea synkkätunnelmainen kansi ainakin on mitä sopivin näin pimeään vuodenaikaan. Tietokanta Inducks kuitenkin paljastaa, että kansikuva on alkujaan kaavailtu käytettävän tarinan ”Taikaviitta ja ajankumous” kanssa. Suomessa, kuten miltei kaikissa muissakin taskarimaissa, tämä tarina nähtiin huhtikuun kirjassa tänä keväänä, edellä mainitun kannen kera, mutta syystä tai toisesta suomalaiseen julkaisuun oli tilattu oma kansi. Hienoa, että kuva kuitenkin saatiin julkaistuksi myös meillä, mutta tietämätön lukija varmasti odottaa näkevänsä vähintään yhtä huikean Taikaviitta-tarinan pokkarin sivuilla. Näkeeköhän sitten, se onkin tyystin toinen asia.
Onnea matkassa
Taskari aukeaa Byron Ericksonin kirjoittamalla Roope-tarinalla jossa multimiljardöörin matkaseurana nähdään poikkeuksellisesti Akun sijasta Hannu Hanhi. Päähenkilöiden vastustajana nähdään taskarissa hieman harvinaisempi hahmo, nimittäin Kulta-Into Pii. Tarina ei ole erityisen pitkä joten siitä löytyy ehkä hieman nopeatempoista toimintaa, mutta toisaalta lukijalle ei ainakaan tule sellaista tunnetta, että tarina jurnaisi liiaksi paikallaan. Johtosarjaksi, eikä sen juoni vaikuttele mutkikkuudellaan, mutta silti sarjaa lukiessa. En tiedä onko kirjoittaja tehnyt tietoisen valinnan, mutta kaikki sarjassa esiintyvät hahmot ovat Carl Barksin luomia. Joka tapauksessa, Flemming Andersen piirtää näitä henkilöitä parhaalla mahdollisellaan, lennokkaalla tavalla.
Mäihämolekyylit
Mikkimestari Casty päästää hiiren ja Hopon jälleen vauhtiin tarinassa jossa Mikki ja Hessu joutuvat tekemisiin epäonnea aiheuttavien mokahiukkasien kanssa. Sankarit lähtevät professori Kärsäsen kanssa sulkemaan venttiiliä, josta näitä epäonnen hiukkasia virtaa maailmaan. Mutta kaveruksia auttava professori paljastuu kaikkea muuta kuin avuliaaksi. Tämä tarina on jälleen näyte siitä kuinka yksinkertaisesta ideasta voi rakentaa mestarillisen tarinan josta ei puutu, jännitystä ja hauskuutta, muttei myöskään yllätyksellisiä käänteitä ja oivaltavia vitsejä. Enrico Faccini on kuvittanut tarinan mahtavan eläväisesti.
Harhoja kankaalla
Tuplanolla lähetetään mitä yksinkertaisimmalle tehtävälleen hakemaan maalaukseen piilotettu mikrokameran Roomasta, jotta Toimisto voisi tunnistaa Järjestön uuden kätyrin. Kuten arvata saattaa, yksinkertainen reissu muuttuu sekavaksi mysteeriksi, jonka takia tavoitteeseen pääseminen viivästyy. Käsikirjoittaja Marco Bosco - joka oli mukana ihka ensimmäisen Tuplanolla-tarinan kirjoittamisessa – onnistuu juonen kehittelyssä paremmin kuin muutama edellinen osa. Tällä kertaa tarinasarjan juoni kulkee jälleen eteenpäin mikä lisää mielenkiintoa tulevien osien odottamiseen.
Noidan paras ystävä
Korri Korppi pääsi elokuun taskarissa ensikertaa parrasvaloihin ja hahmon voittokulku sivuroolista päähenkilöksi jatkuu jälleen. Tämän kertaisessa tarinassa on dekkariaineksia, mutta mielestäni Korri on laitettu pääosaan liian väkinäisesti. Monta samankaltaista juttua on julkaistu ihan Milla Magian otsikolla. Inducksin mukaan ainakin Puolassa näin on jopa tehty. Mutta suomessa on varmasti haluttu vain olla uskollinen alkuperäiselle käännökselle mikä toki on plussaa. Kenties aiemmin alkujaan Korri-tarinoiksi otsikoidut sarjat on käännetty meillä Milla Magiaksi, että tällä saralla ollaan menossa positiiviseen suuntaan.
Pellen Arvaamaton Mölytoosa
Taskarin kiinnostavimmalta vaikuttava sarja on PAM-saagan 15:sta osa joka on oikeasti 14. Inducks tietokannasta selviää, että kuten Tuplanolla-saagassa, myös tässä tarinasarjassa ei olla oltu uskollisia tarinoiden järjestykselle. Tosin tässä tapauksessa se ei juuri haittaa, sillä jatkuvuus PAM-tarinoista hävisi joo muutamien ensimmäisten osien jälkeen. Tässä tarinassa Aku ja Touho joutuvat tiukkaan tilanteeseen kun heidän on työskenneltävä PAMille salassa omien sukulaisten ja ystävien keskellä herättämättä huomiota. Pelle Peloton on keksinyt aaveradion jonka voi virittää kuolleiden taajuudelle. Tämä mahdollistaa tuonpuoleisessa elelevien kanssa kommunikoinnin. Aaveet eivät vain ole erityisen mielissään siitä, että heitä on häiritty maanpäällisillä härveleillä. Oikein onnistunut ja piristävä jatko, jo hieman itseään toistavaan tarinasarjaan. Flemming Andersen on kuvittanut tämänkin osan kadehdittavan taitavasti, kuten kaikki aiemmatkin.
Theran salaisuus
Roberto Vian on päässyt piirtämään hienon Indiana Hopo-seikkailun jossa seikkailija-arkeologi metsästää kadonnutta sivilisaatiota mereen uponnutta Atlantista. Mukana häärii muutamassakin tarinassa Indylle seuraa pitänyt arkeologhi Saija Sanasieppo joka taitaa olla hieman ihastunut Indianaan. Tarinassa on paljon samankaltaisuuksia aikaisempienkin seikkailutarinoiden kanssa. Esimerkiksi Atlantista ainakin on etsitty jo lukemattomia kertoja myös muissa tarinoissa. Indianan tehtävää häiritsee omahyväinen televisio kasvo joka aikoo hyötyä arkeologikaksikon löydöistä. Tarinan loppuratkaisu on mukavan yllättävä, sillä Atlantiksen yhteys tarinaan paljastetaan vasta viimeisimmillä sivuilla.
Karmivat kuvaukset
Roopen levy-yhtiölle työskentelevä Milla Magian suosikkiyhtye Yngve Tö ja H.E.R. kuvaa uuden hittinsä musiikkivideota Roope Ankan rahasäiliöllä, pienellä pudjetilla. Videoon halutaan kauhuvaikutteita joten noidille on pätkällä kysyntää. Milla Magia aikoo osallistua videolle ja siepata samalla Roopen esikoiskolikon. tarina on hauska yritelmä, mutta valitettavasti samanlaisia on nähty monet ja taas monet kerrat ja varmaan tullaan näkemään jatkossakin. Juttu ei tarjonnut mitään yllättävää, eikä tarinan piirtäjäksi valitun Valerio Heldin jälkikään juuri innosta.
Pukudraama
Aku likaa Taikaviitan työasun ottaessaan varkaita kiinni. Aamulla Iines tulee hoputtamaan Akua siivoamisessa ja vie tämän pyykkikorin pesulaan ennen kuin Aku ehtii sanoa vastaan. Miksikö…? Aku on tietenkin unohtanut Taikaviitan tamineet koriin ja nyt hänen on varastettava kori Iinekseltä tämän huomaamatta. Tarina on toki hauska, mutta kansitarinaksi tästä lyhyestä 10-sivun hupailusta ei mielestäni sentään ole. Oikeastaan on hyvä, että sarjan kirjoittaja Gabriele Panini ei ole lähtenyt venyttämään juonta yhtään pidemmäksi. Ratkaisua voisi jopa pitää nerokkaana, sillä yleensähän tarinat tuppaavat jäämään liian lyhyeksi. Panini on selkeästi tajunnut, ettei tällaisella aiheella ole tarvis leikitellä kymmentä sivua enempää. Tai ainakin toivon niin, sillä todennäköisesti tekele kuitenkin paljastuisi tilaustyöksi…
Karhukopla ja Triplanolla-serkku
Taskarin selkeästi kehnoin tarina ei ole yllätys. Jotkut Karhukopla-tarinat ovat ihan kelpo luettavaa, jopa erinomaista, mutta valitettavasti tämä ei sitä ole. Juoni kulkee jo turhankin tutulla, tuntematon serkku tuppaa kuvioita sotkemaan ja huiputtaa lopuksi koko koplaa kaavalla. Pelkoa herättää sarjakuvan loppukohtaus joka jättää ilmoille mahdollisuuden serkkutulokkaan uusintavierailulle. Nino Russon kirjoittaman tarinan on piirtänyt Andrea Lucci.
Onneton onnenmyyrä
Vuoden kymmenennen taskukirjan päättää onneksi hyvä Hannu Hanhi-tarina. Sarjan kirjoittanut Riccardo Secchi ei yllätä uudella idealla, sillä hän laittaa Hannun haluavan eroon onnestaan. Hannu on nähty epäonnisena tai tavallisena kadun tallaajana ainakin tarinoissa ”Onni yhdellä” (AA 2/03) ja ”Kolmoistikliaisen merkki” (AA 2/98). Vanhaa ideaa ei ole kuitenkaan kulutettu puhki ja Secchi saa tuotua tarinaa tuoreuden tuntua ja hauskoja tilanteita minkä takia tarina on mitä mainioin valinta taskarin päätteeksi. Hannun ihastuminen ja sen eteneminen on oikeastaan kiinnostavinta seurattavaa. Sarjakuvan kuvittamisesta vastaa Francesco D'Ippolito, joten ulkoasu on silmiä hivelevää katseltavaa.
Aku Ankan taskukirja jatkaa tyytyväisen hyvällä linjalla eteenpäin. On mukavaa, että italialaisperäisissä tarinoissa on näinkin monipuolista tarjottavaa, vaikka kaikki tarinat tässäkin kirjassa ovat aika tuoreita. Toivottavasti ensi kuu jatkaa samaa tasaisen vahvaa linjaa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti