Hae tästä blogista

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kirsti Toppari (1923 - 2018)


Aku Ankan entinen päätoimittaja Kirsti "Kippari" Toppari on menehtynyt 1. marraskuuta 2018. Pitkän uran toimittajana tehnyt Toppari oli menehtyessään 95-vuotias.

Toppari syntyi 31.8.1923 Helsingissä. Aku Ankan päätoimittajana hän toimi 1978 - 1988 ja oli lisäksi suomentamassa lukuisia muita Disneyn sarjakuva- sekä kuvakirjoja. Koulutukseltaan hän oli yhteiskuntatieteiden maisteri, ja pitkän uransa toimittajana hän aloitti Sanomilla jo vuonna 1950. Hän vastasi uransa aikana muun muassa Helsingin Sanomien yleisön osaston toimittamisesta sekä Nuorten posti -palstasta. "Helsingin vanhoja kortteleita" -artikkelisarjan hän toimitti Helsingin Sanomiin yhdessä Kaija Hackzelin kanssa vuosina 1966-2001, ja näistä on koostettu lukuisia kirjoja. Tämän työn ansiosta vuonna 2001 Topparille ja Hackzelille myönnettiin kultainen Helsinki-mitali.

Ankkalinnakkeen-tiimi pääsi Topparin tapaamaan kertaalleen ja hänestä jäi mitä miellyttävin kuva. Topparin työ Aku Ankka-lehden eteen on kiistatta ollut merkityksellinen, ja hänen toimituskaudellaan yhdessä Markkujen, Kivekäs ja Saarinen, kanssa Aku Ankan kieli muotoutui värikkääksi ja eläväksi.

Ei kommentteja: