Hae tästä blogista

lauantai 5. elokuuta 2017

Marty Sklar (1934–2017)

Disneyn teemapuistojen suunnittelun ja markkinoinnin erilaisissa tehtävissä Kalifornian Disneylandin avaamisesta lähtien toiminut Marty Sklar on kuollut 27. heinäkuuta. Hän oli kuollessaan 83-vuotias.

Sklarin Disney-ura alkoi vuonna 1955, kun vielä tuolloin Kalifornian yliopistossa opiskellut ja kampuksensa lehteä toimittanut Sklar palkattiin laatimaan 1890-luvun tyyliin tehty The Disneyland News, jota myytiin puiston Main Streetilla. Opiskelujen päätyttyä hän palasi töihin Disneylandin markkinointiosastolle. Sklar eteni uransa aikana Disney-yhtiön johtoportaaseen asti ollen vastuussa suunnittelusta ja kehityksestä Disneyn teemakohteissa, kuten huvipuistoissa, hotelleissa ja risteilyaluksissa.

Sklar nimettiin Disney Legendaksi vuonna 2001. Disneylandin 50-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 2005 hänelle myönnettiin nimike "Imagineering international ambassador". Hän oli ainoa henkilö, joka on osallistunut kaikkien Disneyn teemapuistojen avajaisiin. Sklar jäi eläkkeelle 53 vuoden uran jälkeen vuonna 2009, mutta julkaisi vielä vuosina 2013 ja 2015 omaa uraansa sekä Disney-yhtiön historiaa peilanneet kirjat.

Ei kommentteja: