Hae tästä blogista

tiistai 31. tammikuuta 2017

Dan Spiegle (1920-2017)

Dan Spiegle vuonna 1972. Kuva: http://www.newsfromme.com/2017/01/30/dan-spiegle-r-p/

Sarjakuvapiirtäjä Dan Spiegle on kuollut 28. tammikuuta 96-vuotiaana. Hän oli syntynyt Cosmopolisissa Washingtonin osavaltiossa 12. joulukuuta 1920. Mittavalla ja laaja-alaisella urallaan Spiegle piirsi muun muassa lännensarjakuvia, DC:n ja Marvelin supersankareita sekä niin Disneyn, Warner Brothersin kuin Hanna-Barberankin eläinhahmoja.

Spiegle aloitti uransa vuonna 1949 piirtämällä sanomalehtiin Hopalong Cassidy -lännensarjakuvaa. Hän koetti käynnistää myös oman merirosvoaiheisen sarjakuvansa, muttei saavuttanut sillä menestystä. Vuonna 1956 hän teki sopimuksen Dell-kustantamon kanssa, mikä teki hänestä monien eri sarjakuvanimikkeiden piirtäjän. Tuolloin hän aloitti myös Disney-sarjakuvan parissa.

Ensimmäisiä Disney-töitä Spieglelle olivat Spin and Marty -sarjakuvat. Hahmot olivat tuttuja The Mickey House Club -tv-sarjasta. Vuonna 1966 Spiegle toteutti yhdessä Paul Murryn kanssa mielenkiintoisen projektin, jossa Mikki ja Hessu seikkailivat täysin realistisessa ihmisympäristössä. Kolmeen tarinaan jäänyt sarja kulki nimellä Mickey Mouse Super Secret Agent. Tarinoita ei ole julkaistu Suomessa. Spieglen jälkeä ovat myös sarjakuvaversiot Disneyn elokuvista Maija Poppanen ja Musta aukko sekä klassikkopiirretyistä Pocahontas ja Notre Damen kellonsoittaja.

Vuonna 1972 tehdyssä haastattelussa Spiegle kertoi nauttineensa eniten lännensarjakuva Maverickin piirtämisestä. Hän jatkoi töitä aina 2000-luvun puolelle saakka, joten vielä tuon kyseisen haastattelun jälkeen hän sai nauttia työstään lukuisien eri projektien parissa.

1 kommentti:

Panu Petteri Höglund An Cogaí Ceilteach kirjoitti...

Minä muistan Dan Spieglen Markos robottiajan sankari -sarjakuvasta. En pitänyt hänen tyylistään, koska vertailukohtana oli legendaarinen Tarzan-tekijä Russ Manning.