Hae tästä blogista

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Trailereita heinäkuun ratoksi

Disneyn tuotantotahti ei pysähdy milloinkaan, vaikka esimerkiksi kesäaikana saattaa olo tuntua itse kullakin vetelältä. Vielä tämän vuoden aikana on elokuvateattereihin tulossa useampi mielenkiintoinen raina, joihin on hyvä luoda pientä etukäteiskurkistusta.

2015 on ensimmäinen vuosi, jolloin Pixarilta julkaistaan kaksi elokuvaa. Ensimmäinen niistä, Inside Out, on saanut jo ensi-iltansa rapakon takana ja millaisin tuloksin! Se onnistui rikkomaan aiemmin Avatarin hallussaan pitämän avausviikonlopun lippuluukkuennätyksen elokuvalta, joka ei ole jatko-osa. Suomessa ensi-ilta on luvassa 28. elokuuta nimellä Inside Out - mielen sopukoissa.

Vuoden toinen Pixar-elokuva on marraskuulle buukattu The Good Dinosaur, jonka kohdalla julkaisunsa on saanut vasta teaser, jossa juonipaljastukset jäävät vielä olemattomiin.

Ensi vuoden maaliskuulta löytyy mielenkiintoinen merkintä, nimittäin Disneyn tietokoneanimaation Zootopian ensi-ilta. Teaserillaan veden kielelle saava elokuva on järjestyksessään jo 55. Disneyn klassikoiden sarjassa.

Unohtaa ei sovi joulukuun 18. päivän megajulkaisua, kun uusi Star Wars -episodi The Force Awakens valtaa valkokankaat. Sen tiimoilta on julkaistu kulissien taakse kurkistava tunnelmointivideo, jossa vilahtaa tuttuja kasvoja ja droideja.

Ei kommentteja: