Hae tästä blogista

maanantai 13. lokakuuta 2014

Saarivaltio lyö Disney-rahoja


Suomalaisessakin mediassa on saavuttanut tänään näkyvyyttä uutinen Tyynenmeren piskuisen saarivaltion Niuen virallisista ja maksuvälineenäkin käyvistä kolikoista varustettuna Disney-hahmojen kuvilla. Niue julkisti jo aiemmin tänä vuonna Disney-aiheiset kulta- ja hopeakolikkosarjat, mutta nyt ne saavat seuraajan Niuen kolikot lyövän Uuden-Seelannin rahapajan lyömästä joulukolikosta, jota myydään keräilijöille ympäri maailman.

Vaikka kolikot ovatkin mainitusti käypää valuuttaa Niuen maksuliikenteessä mistä kertoo myös kolikon toista puolta koristava kuningatar Elisabetin kuva  niiden käyttö maksamistarkoituksessa ei olisi kovin järkevää, sillä kolikoiden nimellisarvo on huomattavasti pienempi kuin niihin käytettyjen jalometallien arvo. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Niue käyttää kolikoissaan viihdemaailman hahmoja. Vuonna 2011 saarivaltio julkisti Star Wars -hahmoilla kuvitettuja kolikoita ja viime vuonna Doctor Who -televisiosarjan kaikki tohtorit esitelleen kolikkosarjan.

Numismaatikon vikaa itsessään tunnistaville Disney-faneille niuelaiset kolikot ovat varmasti herkullinen kohde, mutta varsin mehevä on niiden hintakin, joka kohoaa yksittäisen kolikon kohdalla peräti useampaan sataan euroon. Rakkautta lajiin on näin ollen oltava, mutta olisihan niuelainen Disney-joulukolikko varmasti ilahduttava yllätys pukinkontissa!

Ei kommentteja: