Hae tästä blogista

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 402

Ville T. kertoo tuntemuksistaan tuoreimman taskarin tiimoilta:

Aku Ankan taskukirja 402 – Fantom Ankan salaisuus

Tuoreimmassa taskarissa nähdään jotain ennennäkemätöntä, kun alkuperäinen Taikaviitta komistaa ensikertaa taskarin kantta ja seikkailee omassa johtosarjassaan. Tarinasarjan avausjakso ei niinkään esittele uusia tuttavuuksia, sillä suuri osa hahmoista tavattiin jo joulukuun taskarin tarinassa Fantom Ankka iskee jälleen, josta sarja on mitä todennäköisimmin saanut innoituksensa. Tarinasarja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tuo kaivattua lisää Taikaviitan historiaan, mutta avausosaan olisi voinut sisällyttää hieman pohjustusta siitä, keitä hahmot todella ovat ja kuinka he ryhtyivät viettämään kaksoiselämää. Kenties tämä selviää tulevissa osissa.

Fantom Ankka iskee jälleen-tarinaan verrattaessa henkilöhahmojen käännöksissä on suuria eroja. Pellen esi-isä Kopernikus Peloton, tarinan päähenkilö Lordi Worous ja tätä jahtaava komisario Tappi tunnetaan nyt nimillä Abel Pellôthon, Kreivi Höytyvistö ja komisario Luikko. Hyvä niin, sillä ensimmäiset nimet kalskahtivatkin hieman hätäisesti keksityiltä, mitä nyt Abelin olisi voinut jättää Kopernikukseksi, jolloin yhteys edelliseen tarinaan olisi selkeäpi. Tarinasarjan luoja on muutenkin Taikaviitan historioitsijana kunnostautuneen Marco Gervasion käsialaa.

Fantom Ankka-pläjäyksen lisäksi huomioitavinta antia taskarin sivuilla ovat kaksi mestari Giorgio Pezzinin kynäilemää tarinaa. Giorgio Cavazzanon piirtämä Touho-klassikko Kunnian taakka palauttaa mieleen Cavazzanon mestarillisen 1970-luvun piirrosjäljen, jota ei voi kun ihailla kaikessa notkeudessaan ja lennokkuudessaan.
       
Toinen Pezzinin tarina onkin vielä enemmän odotuksia heräävä. Tarinanikkari on viettänyt hiljaiseloa Ankka-sarjojen osalta useita vuosia ja on kiinnostavaa nähdä vieläkö mielen terä on tallella. Kiinnostavassa tarinassa Kadonnut muisti Aku saa vieraakseen kauan sitten kadonneen professori Anksteinin. Ankstein ei ole vanhentunut päivääkään katoamisestaan ja nyt Ankan perheellä on täysi työ sivistää aikaansa hieman jäljessä olevaa professoria. Tarinan loppuratkaisu hämmentää sillä se jää valitettavasti  hieman keskeneräisen tuntuiseksi. Silti odotus mestarikäsikirjoittajan uusia tarinoita kohtaan on suuri.


Taskari sisältää poikkeuksellisesti kaksi pitkää Mikki-tarinaa joista Fausto Vitalianon ja Silvia Zichen koominen Mikki Hiiri Ei-ei-saarella jättää hauskoissa juonenkäänteissään ja hersyvän liioitelluissa vitseissään varjoonsa Sisto Nigron ja Salvatore Deianan Tanssin tahtiin-kertomuksen.

Kirjasta löytyy myös Enrico Faccinin sekä kirjoitttama, että piirtämä lomakohellus joka tuo mieleen viimeisimmän teemataskarin johtosarjan sekä jälleen uusi osa sarjaa Hansusta NAMin agenttina.

Mitään päätähuimaavan hienoa kesäkuun taskari ei tarjoa. Vaikka pokkarista puuttuukin se suurin vetonaula, täyttää se hyvin paikkansa vaikkapa kesälomien ajanvietteenä.

Kirjan tarinat:
1.   Fantom Ankka – herrasmiesvaras vailla vertaa – Marco Gervasio
2.   Mikki Hiiri Ei-ei-saarella – Fausto Vitaliano/Silvia Zishe
3.   Haukku ja Herkkusuut – Riccardo Secchi/Alessandro Perina
4.   Kadonnut muisti – Giorgio Pezzin/Lucio Leoni
5.   Kappas, keksintö! – Alessandro Mainardi/Alessio Coppola
6.   Kallis halpamatka – Enrico Faccini
7.   Tanssin tahtiin – Sisto Nigro/Salvatore Deiana
8.   Putiikkien puolesta – Maria Muzzolini/Paolo De Lorenzi
9.   Kunnian taakka – Giorgio Pezzin/Giorgio Cavazzano

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nimien kääntäminen on muutenkin nykyään onnetonta, kun vanhoja nimiä ei kunnioiteta. "Roosa Pippuri".. pyh, nimi oli kyllä alunperin Silla Sukkela jo Aku Taikaviitassa (no. 41).