Hae tästä blogista

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 383

Aku Ankan taskukirja 383 – Tuplanolla ja amorin nuolet

Vuoden toiseksi viimeinen taskukirja esittelee jälleen rikkaan hahmogallerian, kun jokainen kirjan yhdeksästä tarinasta omaa jo pelkästään eri nimikkohahmon. Yhdeksän tutun nimihahmon rinnalle ovat päässeet sellaiset harvinaisemmat sivuhenkilötkin kuin Hertta, Poppi, Into Ankka, Klaara Kotko, Toimi sekä Parta-Jussi ja tämän uskollinen koira Hannibal. Näistä taskarin sivuilla harvinaisimpia ainakin viimeaikoina lienevät viimeksi mainittu kaksikko, jotka kirjan viimeisessä tarinassa pääsevät jahtaamaan kahta konnajoukkiota itsensä Taikaviitan kanssa.

Rahojen raivo

Kirjan kuitenkin aloittaa tuttuun tapaan Tanskanmaalla kyhätty johtosarja. Tarinassa Roope vippaa rahalaariinsa rakennustyömaa-alueelta löytämänsä kolikon, joka kuitenkin pitää sisällään yliluonnollisia voimia keräten kaikki säiliön rahamassat yhdeksi eläväksi hirviöksi. Hirviö lähtee suuntaamaan kohti Italiaa ja tulivuori Vesuviusta, jossa koko sotkun alulle panija odottaa rahahirviötä malttamattomana. Tarina on melko yllätyksetön eikä tarjoa juuri mitään uutta, mutta onnistuu avaamaan kirjan tutulla ja turvallisella tavalla.

Luontoystävällinen lomasafari


Mikki ja Hessu tarjoutuvat avustamaan koruryöstön selvittämisessä, mutta poliisilaitoksella kaksikkoa ei olekaan vastassa Simo Sisu, vaan tämän sairassijainen, koppava Komisario Yli-Juppi. Komirasio hylkää ”harrastelija-avun” ja käskee kaveruksia olla sekaantumatta asiaan millään lailla. Mikki päättää antaa Yli-Jupin selviytyä rikoksen selvittämisestä omin avuin ja lähtee Hessun kanssa lomailemaan eläinpuistoon. Puisto sisältää kuitenkin ratkaisevan yksityiskohdan ryöstöön liittyen. Mestarit Guido Martina ja Romano Scarpa pitävät lukijan mielenkiinnon yllä läpi koko tarinan, vaikka mitään erityisen erikoista juoni ei sisälläkään. Komisario Yli-Juppilasta on onnistuttu luomana niin ärsyttävä hahmo, että lukija voi innolla odottaa hahmon nöyryyttävää häviämistä ”harrastelijaetsiville”. Silmiinpistävintä lienee Hessun pakonomainen tarve kantaa eläinpuistoon mukana unettavilla patruunoilla ladattua revolveria.

Amorin nuolet

Tuplanolla jatkaa seikkailujaan vielä tässä taskarissa ennen taukoaan. Monessa viimeisimmässä pokkarissa mukana ollut Tuplanolla on saanut toimeksiannon tällä kertaa Saksasta missä hänen on otettava selkoa, mitä Toimiston vastapeluri Järjestö oikein tekee Amorin nuolet nimisellä maalauksella. Episodi ei itsessään kuljeta saagan tarinaa eteenpäin, mutta pesee monet ”tusinahupailut” mennen tullen. Valitettavasti itse Tuplanolla-sarja alkaa lässähtää useiden juonta eteenpäin kuljettamattomien tarinoiden jälkeen. Huolitellun kuvituksen takana on monista muistakin osista tuttu Francesco D'Ippolito.

Tähti on syttynyt

Carlo Panari kertoo jälleen moneen kertaan kierrätetyn tarinan jossa Pikkuapulainen ei saa kaipaamaansa huomiota kun asiakkaat kiittelevät vain Pelleä ja he ketkä myös häntä, niin täysin väärällä nimellä. Ankkalinnan suurimman lampputehtaan omistaja Harri Ehku törmää apulaiseen ja haluaa värvätä tämän mainoskampanjansa keulahahmoksi. Pikkuapulaisesta kehkeytyy suurtähti ja Pelle Peloton unohtuu… mutta vain hetkeksi. Vaikka tarina onkin toisinto useasta kaltaisestaan, on siinä silti tärkeä opetus. Kaveria ei jätetä, varsinkaan maineen ja kunnian takia. Pikkuapulainen tajuaa hienosti tarinan lopussa kuinka Pelle on kaikkea kansansuosiota tärkeämpi hänelle.

Koukutus

Kirjan ainoaksi naispääosanesittäjäksi on päässyt Iines. Kirjaimellisesti, sillä ankkaneito esittää tarinassa nuorta Ella Ankkaa joka on muuttanut setänsä Ruupertin luokse opiskeluidensa takia. Koulussa Ella törmää komeaan Akusti Anculéseen jonka kanssa lähemmän tuttavuuden tekeminen ei ole kaikkein helpoin homma. Sinnikkään yrittämisen jälkeen Ellalle kuitenkin selviää, että Akusti on myös ihastunut Ella Ankkaan ja miksi hän on pitäytynyt kertomasta sitä hänelle. Vampyyrina Akustin halu purra tyttöä olisi liian suuri, eikä hän tietenkään halua vahingoittaa sydämensä valtiatarta. Tarina on parodia supersuositun Twilight-elokuvasarjan ensimmäisestä osasta. Elokuvan nähneet tunnistavat varmasti tarinan ja toimisipa elokuvan näkeminen tämän sarjakuvan jälkeenkin, niin uskollisesti tarinassa seurataan elokuvan juonta. Tarinan kirjoittanut Roberto Gagnor on tosin tehnyt sarjakuvasta suuren luokan komedian. Viimeksi taisin taskaria tavatessani nauraa yhtä makeasti kun luin Triplan(AATK 369) toiseksi viimeistä tarinaa ”Paparazzit”. Piirtäjävalintakin on osunut paremman kerran nappiin. Kukapa olisi parempi kuvittaja tällaiselle huumoripläjäykselle kuin Giorgio Cavazzano joka hallitsee myös mitä moninaisemman katraan eri hahmoja, mikä näkyy kyllä tämän tarinan kuvitusta katsellessa.

Hirmuinen Musta Ankka

Hupimestari Enrico Faccini on kynäillyt lyhärin Tupusta Hupusta ja Lupusta jotka luettuaan satua Musta Ankasta huomaavat taloonsa tunkeutuneen tumman puhuvan hahmon olevan kuin sadun Musta Ankka.  Neuvokkaat pojat eivät aio jäädä tutisemaan pelosta huoneeseensa vaan kolkkaavat tunkeilijan ja alkavat tutkia ”saalistaan”. Tarina ei herätä yhtä hersyviä nauruja kuin edellinen elokuvaparodia, mutta ei jää pekkaa pahemmaksi. Taskarin mittapuulla lyhyttä 15-sivuista välipalaa ei voi ainakaan täytetarinaksi mollata.

Nazcan portaat

Kirjan arkeologiseikkailusta vastaa edellisenkin pokkarin tapaan Augusto Macchetto joka vie tällä kertaa Indiana Hopon ja Saija Sanasiepon Nazcan tasangolle josta löytyy kuuluisia jättimäisiä piirroksia eläimistä. Ufojen tekeleiksikin epäiltyjen piirrosten mysteerille mietitään uusia teorioita ja Indy on vakuuttunut teoriastaan minkä mukaan tasanko on taannoin toiminut entisaikojen lentokenttänä. Mukana kapuloita rattaisiin on laittamassa niin ikään edellisestäkin tarinasta tuttu TV-tähti Mister Mysteeri. Tarina on itsessään ihan viihdyttä, vaikka se eteneekin lähinnä takaumana mikä etsii ratkaisua Nazcan tasangoille ilmestyneistä suurista eläinkuvioista. Jutun loppu, joka kuitenkin sijoittuu ihan nykypäivään, on hieman töksähtävä ja tarina itsessään tuntuu turhalta toisinnolta näin heti edellisessä taskarissa nähdyn tarinan jälkeen. Massimo De Vitan piirrokset ovat kuitenkin juuri sitä mitä mestarilta on totuttu näkemäänkin.

Verkon valtiaat

Kirjan ainoassa Aku-tarinassa nähdään lisää harvinaisia sivuhahmoja. Touho tuo mukanaan veljenpoikansa Toimin ja tämän kaverin Leon testatakseen ideoimaansa pettämätöntä käytöskoulutusta. Poiken innostus Ufoista kuitenkin sotkee Akun rauhallisen koti-illan kun lauma avaruustutkijoita ryntää Paratiisitie 13:sta tutkimaan Toimin tilaamia avaruushirvioiden näköisnukkeja. Marco Mazzarello on kuvittanut Valentina Camerinin kirjoittaman pöhkön tarinan. Touho ei enää riitä pilaamaan Akun koti-iltaa vana tämän yli-innokas veljenpoikakin on otettu mukaan mikä toisaalta tuo tarinaan tuoretta mielenkiintoa, mutta ainoastaan tätä harvinaista hahmoa kohtaan.

Taikaviitta vastaan kanavarkaat

Kirjan kiinnostavin sarjakuvatarina on säästetty viimeiseksi. Mahdollisesti taskukirjaa varten tilaustyönä tuotettu I/D-koodinen sarja on tämäkin kahden mestarin käsistä lähtöisin. Tito Faracin ja Giorgio Cavazzanon yheistyönä on syntynyt hilpeä dekkarihupailu joka sijoittuu Ankkalinnan lähellä sijaitsevalle Synkkäsuolle. Taikaviitta selvittää Roope Ankan rahasäiliöön murtautunutta konnajoukkiota joka on onnistunut saamaan saaliikseen muutaman miljoonan. Synkkäsuolla Taikaviitta törmää tuttuun karvanaamaan Parta-Jussiin joka vierailee taskarin sivuilla ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden elokuun. Parta-Jussi jahtaa tietämättään Taikaviitan tähtäimessä olevan konnakoplan serkkuja jotka ovat vieteen Jussin ja monen muun lähitienoon kanat. Sarjakuvan synkkä, mutta huumoria viljelevä tunnelma on harvinaisen onnnistunut ja Cavazzanon piirroksetkin näyttävät saaneen uutta tuoreutta, kenties juuri uusvanhojen hahmojen ansiosta. Parta-Jussi olisi tervetullut lisä taskarisarjaan vähän useamminkin jos se pitää käsikirjoittajat ja piirtäjät tällaisessa terässä.

Marraskuun taskukirja jatkaa syksyn tasaisen kovaa linjaa. On hauska huomata, ettei vanhoja hahmoja olla kokonaan unohdettu vaan niitä kaivetaan esiin ja päästetään tuoreisiin rooleihin vielä tänäkin päivänä piristämään sekä nuorta, että vähän varttuneempaakin lukijaa.
Joulukuussa olisi sitten luvassa Karhukoplan juhlistamista mestari Cavazzanon kanssa. Italialaiset koplatarinat ovat ainakin melko usein onnistuneet viihdyttämään tanskalaisia töherryksiä monin kerroin edustavammin.

Ei kommentteja: