Hae tästä blogista

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Ankka-sivustoja sieltä sun täältä

Aku Ankka- harrastaja Marko Pietari tutustui muutamaan suosittuun suomalaiseen Aku Ankka- sivustoon. Tuloksena oli tällainen artikkeli (tuhannet kiitokset Markolle!):

Ankka-aiheiset sivustot

Suomessa on paljon ankkasivustoja, onhan Suomi suhteessa väkilukuun eniten Akkareita lukeva maa. Tarjonta on monipuolista, ja valinnanvaraa tuntuu olevan liikaakin. Suuria sivustoja ei kuitenkaan ole paljoakaan.

http://www.akuankka.fi on Aku Ankka-lehden virallinen kotisivu. Sivustolta voit löytää mm. Akupedian, pelejä, gallerian ja keskustelupalstan. Sivulla keskustelevien lukijoiden keski-ikä on melko matala (vaikka jopa eläkeikäisiä Ankisteja löytyy), joten keskustelupalsta ei laadultaan yllä aivan keskustelusivustojen eliittiin. Vielä kun sivustoa piinaavat satunnaiset tekniset ongelmat, on melko varmaa, että muualta voi löytää varttuneempaa väkeä paremmin palvelevat keskustelupalstat. Mainitsematta ei myöskään sovi jättää sivustolla pyörivää blogia, jossa toimitus kertoo tuoreimpia kuulumisiaan. Tämä on varmasti lähentänyt toimituksen ja lukijoiden välistä kuilua. Tekstejä tulee nykyään harvemmin kuin alussa; noin yksi kuukaudessa.

Akuankka.fi koki maaliskuussa 2008 valtavan uudistuksen. Ennen sivustolla oli ollut paljon vähemmän ominaisuuksia. Mm. blogi, Akupedia ja keskustelu tulivat uusina. Tämän vuoden kesäkuussa joitain pieniä toimintoja on tullut lisää ja ulkonäkö muuttunut. Päivityksen seurauksena teknisiä ongelmia yms. puutteita on yhä paljon, mutta Aku Ankan virallinen nettitoimitus tekee kovasti töitä uuden, uljaamman sivuston eteen.

Ankkis (http://www.ankkis.net) perustettiin loppuvuodesta 2003 käyttäjien Heka ja Submin toimesta. Ankkis onkin Suomen vanhin ja ehdottomasti menestyinen Aku Ankka- aiheinen fanisivusto. Jopa Roope-setä lehti on noteerannut sen aikoinaan Klubimestarin palstalla. Foorumin ylläpitäjät ovat vaihtuneet useasti, toisinaan jopa hieman myrskyisästi. Ankkiksessa on noin 400 käyttäjää, vaikka ns. nollapostaajia ollaankin toisinaan poisteltu. Ilman näitä toimenpiteitä käyttäjämäärä kohoaisi noin 1700:n! Parhaina päivinä viestejä voi tulla muutama sata, joista suurin osa muille kuin ankka-alueille. Akuankka.fi:n keskustelufoorumiin nähden Ankkiksen säännöt ovat tiukemmat, mutta tämä on johtanut vain laadukkaampaan keskusteluun. Mainittavaa on myös se, että Suomen Ankantekijät, Kari Korhonen ja Kai Vainiomäki, ova molemmat Ankkiksen kävijöitä.

Ankkiksen ylläpitäjät perustivat Ankkalinnakkeen eräänlaiseksi sisarsivustoksi. Alkujaan se oli hyvin vaatimaton, jonka johdosta se lopetettiin hyvin nopeasti. Vuonna 2006 Kääk!- nimiselle sivustolle annettiin kuitenkin mahdollisuus nostaa Ankkalinnake jälleen aktiiviseksi, ja jälki oli komeata. Lukuisia haastatteluja, runsaasti esittelyitä, valtavasti arvosteluita sekä tietoutta Disneystä. Sivusto kuitenkin lopetettiin, mutta ei lopullisesti. Viime vuonna Ankkalinnake herätettiin uudestaan, tällä kertaa eri osoitteella. Osoite on nykyään http://ankkalinnake.tiala.org. Vaikka uutta aineistoa onkin tullut melko verkkaisesti, hankki sivusto uuden ylläpitäjän, jonka johdolla Ankkalinnake aiotaan nostaa taas Disney-sivustojen eliittiin. Ankkalinnakkeen taru ei ole vielä päättynyt...

Kvaak (http://kvaak.fi) on yleissarjakuvasivusto, joka käsittelee muitakin sarjakuvia kuin pelkästään Aku Ankkaa. Se sisältää mm. uutisia, arvosteluja ja kattavan linkkikokoelman. Kvaakista löytyy myös tasokas keskustelufoorumi, jonka erikoisuutena voidaan mainita useat osastot sarjakuvia tekeville. Kvaakin keskustelu on laadultaan tasokkaampaa kuin monet muut, mutta sillä on myös suuremmat laatuvaatimukset.

Perunamaa (http://www.perunamaa.net) on fanisivusto, joka koostuu pienistä sivustoista. Osat ovat Taskukirjatietokanta, Sarjakuvalistauksia, Sarjakuvarock, Don Rosa ja Ankistit. Taskaritietokanta sisältää kattavat tiedot kaikista Suomessa julkaistuista taskukirjoista. Sarjakuvalistaukset listaa ja luetteloi kaikentyyppisiä sarjakuvia. Don Rosa-kohta eli Ankkamestari (katso myös http://ankkamestari.net/) sisältää mm. uutisia Don Rosasta, Rosan tuotantoa, haastatteluja ja paljon linkkejä. Sivusto on Don Rosan hyväksymä. Ankistit on Timo Ronkaisen päätoimittaman Ankkalinnan Pamaus-lehden kotisivu (joka on jokaisen Ankistin omalehti, Ankkalinnake suosittelee!). Sarjakuvarock selostaa hieman vähemmän tunnettujen sarjakuvien historiaa Suomessa, eikä tämä varsinaisesti liity mitenkään Aku Ankkaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä teksti, onko tuo Marko tunnettukin keräilijä?

-Kyselijä

Ankkalinnake kirjoitti...

Marko on nuori Ankisti, josta saattaa vielä tulla "tunnettu keräilijä". Kirjoittajana hän ainakin on lahjakas...

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että näitä nuoria harrastajia riittää. Terveisiä Marko Pietalille ja muillekin kirjoittelijoille.

Anonyymi kirjoitti...

mita olin etsimassa, kiitos

DanyB kirjoitti...

Monta hyvää sivustoa, mutta niistä on enään jäljellä vain kvaak.