Hae tästä blogista

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Aku Ankka täyttää vuosia

Sanoma Magazinesin julkaisema lehdistötiedote: 

Kesän Aku Ankat juhlivat 75-vuotiasta
Kesäkuun 9. päivänä 75 vuotta täyttävä Aku Ankka on yksi maailman tunnetuimmista ja rakastetuimmista fiktiivisistä hahmoista. Vuonna 1934 luotu ankka on muodostunut vuosien varrella ikoniseksi hahmoksi, joka esiintyy niin kirjoissa, sarjakuvalehdissä kuin tv-sarjoissa. Aku Ankka taapersi julkisuuteen kesäkuussa 1934 esiintyessään laiskanpulskeana merimiehenä Viisas Kana Kananen -piirroselokuvassa. Suomeen ankanpoika rantautui ensin lyhytelokuvissa ja sanomalehtisarjoissa, sitten omassa lehdessään vuonna 1951.

Jostakin syystä juuri suomalaiset ovat kunnostautuneet Akun ihailijoina. Siinä, missä Mikki ylittää suosiossa Aku Ankan esimerkiksi USA:ssa, suomalaiseen lukijakuntaan vetoaa pikemminkin Disneyn animaatioperheen ”paha poika” Aku.
Aku Ankka on meille paljon enemmän kuin sarjakuvahahmo. Ankan luonne osuu yksiin suomalaisen sisun ja jääräpäisyyden kanssa, ja häneen on helppo samastua”, Aku Ankka -lehden päätoimittaja Jukka Heiskanen pohtii suosion syitä. ”Aku on äkkipikainen ja impulsiivinen, mutta toisaalta äärimmäisen rakastettava – todellakin ainoa lajissaan”.
Suomen Aku Ankka on levikiltään maailman suurin Aku Ankka -lehti. Sillä on joka viikko noin 1,3 miljoonaa lukijaa – joista pääosa aikuisia. Lehti tavoittaa viikoittain joka neljännen suomalaisen. Ennätyslevikki on 324 500 kappaletta.


Yhteiseurooppalainen jatkosarja johdattaa juhlaan

Kesän seuraavat Aku Ankat juhlivat merkkipäiväänsä viettävää ankkaa. Kesäkuun 3. päivänä ilmestyvässä numerossa Aku tosin katoaa Pelle Pelottoman epäonnistuneen tiedekokeilun myötä. Seuraavassa numerossa jatkuva sarja paljastaa, miten päivänsankarin on käynyt. Yhteiseurooppalaisena työnä ideoitu ja toteutettu jatkosarja ilmestyy Suomen lisäksi muun muassa Italian, Saksan, Ruotsin, Norjan, Tanskan Ranskan, Hollannin ja Puolan lehdissä. Lisäksi netistä löytyy sarjaa tukevaa materiaalia, kuten pelejä, puuhatehtäviä ja vihjeitä Akun olinpaikasta. Varsinainen, 10.6. ilmestyvä, syntymäpäivänumero AA 24/2009 sisältää myös muun muassa toiveuusintana julkaistavan Barks-klassikon Kruuna vai klaava, jossa Aku hurahtaa höpsismiin.
Juhlan kunniaksi kesäkuussa julkaistaan myös Aku Ankan taskukirjan erikoisnumero Tuhat ja yksi työtä sekä Roope-setä-lehden Akulle omistettu juhlanumero 6/2009.

2 kommenttia:

Padi kirjoitti...

Eikö Akun syntymäpäivä ole 13. kesäkuuta?

Ankkalinnake kirjoitti...

9. kesäkuuta Aku esiintyi ensi kerran elokuvassa "The Wise Little Hen" eli meille tutummin "Viisas Kana Kananen". 13. maaliskuuta on kuitenkin usein kummitellut ihmisten mielissä Akun syntymäpäivänä. Tähän kysymykseen Disney-studioit ovat antaneet oman vastauksensa. 13. maaliskuuta on nimittäin Akun syntymäpäivä, kun taas 9. kesäkuuta on kuoriutumispäivä.

13. kesäkuuta ei käsittääkseni ole muita päiviä kummempi... :)